Browsing by Author "Nykänen, Hanna"

Tässä tutkielmassa selvitetään millaisia institutionaalisia piirteitä Suomen, Ruotsin ja Norjan turvallisuuspalveluiden valvonnassa on, sekä millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja valvonnan järjestämisessä on havaittavissa. Tämän jälkeen tarkastellaan, miten hallinnon vastuuvelvollisuuden käsite näkyy turvallisuuspalveluiden valvonnassa ja viimeiseksi arvioidaan näkyykö pohjoismaiseksi avoimuudeksi kutsuttu periaate organisaatioiden toiminnassa ja valvonnassa. Turvallisuuspalvelut on valittu tutkimuksen aiheeksi, sillä ne ovat osa laajempaa tiedustelua koskevaa keskustelua, joka on ollut pinnalla erityisesti 2010-luvulla. Suomessa Suojelupoliisia ollaan uudistamassa ja Ruotsissa Säkerhetspolisen uudistettiin vuoden 2015 alussa. Suomalaista tai pohjoismaalaista tiedusteluntutkimusta on erittäin vähän, minkä vuoksi tässä työssä esitellään myös tiedusteluntutkimusta valtio-opillisena tutkimuskohteena. Turvallisuuspalveluita lähestytään perinteisen institutionalismin valossa, jolloin keskeisen tarkastelun kohteena ovat instituutioiden formaalis-legaaliset piirteet. Tässä työssä tutkitaan lainsäädäntöä jokaisen turvallisuuspalvelun kohdalla. Institutionalismin lisäksi tukeudutaan hallinnon vastuuvelvollisuuden tutkimukseen sekä tutkimukseen pohjoismaalaisesta avoimuudesta. Hallinnon vastuuvelvollisuuden suhteen voidaan aiemman tutkimuksen perusteella erotella erilaisia tyyppejä, joista tässä tutkielmassa tarkastellaan pääosin kahta: hallinnon poliittista ja byrokraattista vastuuvelvollisuutta. Pohjoismainen avoimuus sen sijaan on verrattain uusi näkemys pohjoismaisen hallintokulttuurin erityispiirteestä, eli avoimuudesta. Työn metodina käytetään laadullista vertailevaa analyysiä, jonka avulla tarkastellaan systemaattisesti valvonnan järjestämistä eri tasoilla, joita ovat valtioneuvoston suorittama valvonta, parlamentaarinen valvonta, ulkopuolinen laillisuusvalvonta sekä virastojen sisäinen valvonta. Tutkielman aineistona käytetään pääosin oikeuslähteitä, jotka säätelevät turvallisuuspalveluiden toimintaa. Aineistona on lisäksi muita virallisia hallinnon julkaisemia dokumentteja sekä yksi taustahaastatteluna tehty virkamieshaastattelu. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka Pohjoismaat ovat siinä määrin samanlaisia, että niihin voi soveltaa vertailevan analyysin mahdollisimman samankaltaisten maiden lähestymistapaa, oli turvallisuuspalveluiden valvonnan järjestämisen suhteen havaittavissa eroja. Merkittävimmät erot ilmenivät parlamentaarisen valvonnan suhteen, johon tarkasteltavissa maissa oli tehty erinäköisiä ratkaisuja. Parlamentaarinen valvonta on tutkimuksen perusteella vahvinta Norjassa, jossa kaikkea tiedustelullista toimintaa valvoo yksi erillinen parlamentin nimeämä komitea. Suomessa ja Ruotsissa parlamentaarisen valvonnan toimivaltuudet eivät olleet yhtä selkeästi ilmaistuja Norjaan verrattuna. Havaittiin myös, että parlamentit voivat periaatteessa itse määritellä, kuinka paljon ne haluavat valvoa turvallisuuspalveluiden toimintaa. Hallinnon vastuuvelvollisuuden suhteen havaittiin, että byrokraattinen vastuuvelvollisuus ilmenee selkeämmin virastojen toiminnassa. Byrokraattisen vastuuvelvollisuuden tärkeimmät piirteet ovat toiminnan perustuminen lakiin ja hierarkioihin. Turvallisuuspalveluiden valvonnan suhteen valvonta oli nähtävissä hierarkkiseksi, erityisesti Suomessa ja Norjassa. Poliittisen vastuuvelvollisuuden toteutumista on vaikeampi arvioida, sillä siihen liittyy demokraattisuus ja kansalaisten mahdollisuus arvioida vastuuvelvollisuuden toteutumista. Tiedustelun salaisen luonteen vuoksi kansalaisten on vaikea arvioida vastuullisuuden toteutumista. Pohjoismaisen avoimuuden suhteen tiedustelupalvelut ainakin näyttävät pyrkivän jonkinlaiseen avoimuuteen, mistä on esimerkkinä organisaatioiden sivuilla tarjolla oleva valvontaan liittyvä lainsäädäntö ja lisätiedon tarjoaminen pyydettäessä. Turvallisuuspalvelut ovat myös alkaneet julkaista toimintaympäristökertomuksiaan, jotka olivat esimerkiksi Suojelupoliisin tapauksessa aikaisemmin tarjolla vain valtion johdolle. Yleisesti tarkasteltuna turvallisuuspalveluiden toiminta ei kuitenkaan ole erityisen avointa ja varsinaisesta operatiivisesta toiminnasta ei ole saatavissa mitään tietoa, mikä tukee aikaisemman tiedustelututkimuksen havaintoja tutkimuksen tekemisen hankaluudesta. Tässä tutkimuksessa kuitenkin osoitettiin, että tiedusteluntutkimus voi olla mahdollista myös julkisia lähteitä käyttämällä ja aineiston perusteella voitiin vastata asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Tiedustelun tutkimukselle on tarvetta jatkossakin myös Suomessa, sillä keskustelu Suojelupoliisin toimivaltuuksista indikoi yhä tiedustelullisempaan suuntaan menemistä.