Browsing by Author "Ogbeide, Onni"

Euroopan unionissa on jo pitkään nähty tärkeäksi säännellä valtiontukia, jotta sisämarkkinoilla toimiville yrityksille voitaisiin taata yhdenvertaiset toimintaedellytykset. Samalla Euroopan unionin valtiontukisääntelyllä pyritään ennen kaikkea estämään jäsenvaltioiden taloudellisten resurssien epätehokas käyttö ja kilpailun vääristyminen sisämarkkinoilla. Valtiontukia koskeva sääntely voidaankin nähdä yhtenä sisämarkkinapolitiikan kulmakivenä. Valtiontukien valvontaa kiteyttävä SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukainen valtiontukikielto on sellaisenaan laaja ja kattaa jäsenvaltioiden missä tahansa muodossa myöntämät valtiontuet. Aina ei kuitenkaan ole täysin selvää, milloin on kyseessä sisämarkkinoille soveltumaton tukitoimenpide, ja milloin julkinen valta toimii markkinoilla puolestaan SEUT 345 artiklan oikeuttamalla tavalla. Julkisella vallalla on nimittäin kiistämättä oikeus toimia markkinoilla siinä missä yksityisilläkin tahoilla. SEUT 345 artiklan turvin jäsenvaltiot voivat muun muassa myöntää yrityksille lainoja, antaa takauksia, toimia velkojina, yksityistää omaisuuttaan tai esimerkiksi sijoittaa varojaan. Tämä julkisen vallan markkinoilla toimiminen edellyttää aina kuitenkin sitä, ettei SEUT 107 artiklan 1 kohdan valtiontukikieltoa rikota. Euroopan unionin komissio ja Euroopan unionin tuomioistuin ovat kehittäneet valtiontuen olemassaolon arvioinnin helpottamiseksi niin sanotun markkinataloustoimijaperiaatteen, jonka mukaisesti julkisen vallan on markkinoilla toimiessaan käyttäydyttävä siten kuin vastaavassa tilanteessa oleva yksityinen taho olisi toiminut. Jos periaatetta ei noudateta, on kyseessä todennäköisesti jollekin markkinatoimijalle annettu etu, ja mahdollisesti myös sisämarkkinoille soveltumaton valtiontuki. Toisin sanoen, markkinataloustoimijaperiaatteesta on tullut apuväline määritettäessä sitä, sisältyykö julkisen vallan toimenpiteeseen valtiontukea. Lisäksi periaatteella voidaan niin ikään todentaa mahdollisen valtiontuen suuruus. Tutkielmassa kuvataan sitä, mihin kaikkeen julkisen vallan toimintaan markkinataloustoimijaperiaate on sovellettavissa, ja miten sitä käytännössä sovelletaan arvioitaessa mahdollista valtiontukea. Samalla pyritään antamaan kuva periaatteen nykyisestä merkityksestä valtiontukien arvioinnissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan yleisellä tasolla periaatteen historiaa, kehittymistä ja eräitä periaatteeseen liittyviä ongelmia. Nykyisin vakiintuneen käytännön mukaisesti periaatetta käytetään tavallisesti esimerkiksi julkisen vallan sijoitusten, sen antamien luottojen, takausten ja valtion omaisuuden yksityistämisen markkinaehtoisuuden arviointiin. Lisäksi muun muassa julkisten toimijoiden suorittaman velkojen perinnän sekä niiden myymien ja ostamien tavaroiden ja palveluiden markkinaehtoisuuden arviointi on periaatteen tavanomaista käyttöalaa. Periaatteella voidaan niin ikään arvioida myös muunkinlaisen taloudellisen toiminnan markkinaehtoisuutta hyvin laajasti ajateltuna. Markkinataloustoimijaperiaatteen käyttö on kuitenkin sittemmin laajentunut tästä perinteisestä julkisen vallan harjoittamasta taloudellisesta toiminnasta. Viime aikoina on saatu enenevässä määrin viitteitä siitä, että periaatteella voidaan potentiaalisesti arvioida jopa osittain myös julkisen vallan käyttöön liittyviä toimenpiteitä, jos niillä on tarpeeksi vahva taloudellinen liityntä. Tässä suhteessa periaatteen soveltamisala kattaa tietyissä tilanteissa nykyään myös esimerkiksi verotuksen kautta annetut tuet. Markkinataloustoimijaperiaatteen liian laaja soveltamisala saattaa kuitenkin aiheuttaa myös käytännön ongelmia. Nämä ongelmat liittyvät pääosin julkisten ja yksityisten toimijoiden luontaisiin eroihin sekä kilpailuneutraliteetin ja oikeusvarmuuden mahdolliseen vaarantumiseen.