Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Okkonen, Tiia"

Sort by: Order: Results:

  • Okkonen, Tiia (2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan israelilaisten poliittisten toimijoiden käymää keskustelua Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten muodostamista sekapareista 2010-luvulla. Lisäksi tutkin sitä, miten nämä puhetavat kytkeytyvät sukupuoleen israelilaiseen nationalismiin peilaten. Parisuhteet Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten kansalaisten välillä on marginaalinen ilmiö, johon kohdistuu kuitenkin paljon huomiota. Israel on syvästi jakautunut yhteiskunta, jonka lisäksi vuosikymmeniä kestänyt Israelin ja palestiinalaisten konflikti on aiheuttanut molemminpuolista epäluuloisuutta näiden ryhmien välille. Israelissa suhtaudutaan lähtökohtaisesti negatiivisesti ajatukseen avioitumisesta kahden eri uskontokunnan edustajan välillä. Tämän lisäksi avioituminen on Israelissa mahdollista vain sellaisille pariskunnille, joiden molemmat osapuolet kuuluvat samaan uskontokuntaan. Tutkielman taustana toimii Israelin ja palestiinalaisten konfliktin peruspiirteiden kertaaminen, Israelin valtiollisen luonteen arvioiminen sekä sen poliittisen järjestelmän ja ilmapiirin sekä israelilaisen perheoikeuden taustojen esittely. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jossa menetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkielman aineisto koostuu 27 israelilaisesta internetsanomalehtiartikkelista. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat kiinnittyvät sukupuolen ja nationalismin suhdetta käsitteleviin Floya Anthiaksen ja Nira Yuval-Davisin teoksiin, Gershon Shafirin ja Yoav Peledin hahmottelemiin kansalaisuusdiskursseihin Israelissa sekä sionismiin liittyviin näkökulmiin naisia ja väestöpolitiikkaa koskien. Analyysiosuuteni perustuu aineistosta esille nostamiini analyysiyksiköihin, joita analyysin ensimmäisessä vaiheessa ovat tapahtumat, joihin israelilaisten poliittisten toimijoiden kommentit ovat kohdistuneet. Ensimmäisen analyysivaiheen jälkeen aineisto on koodattu ja teemoiteltu tarkemmin aihekokonaisuuksiksi. Analyysissa esille nouseva ja toistuva teema poliitikkojen puhevuoroissa on kysymys juutalaisen kansakansakunnan tulevaisuudesta. Tähän teemaan liittyy myös huoli seka-avioliitoista ja assimilaatiosta, joiden nähdään uhkaavan juutalaisen kansakunnan tulevaisuutta. Koska naiset nähdään samanaikaisesti biologisina, kulttuurisina ja uskonnollisina uusintajina sekä kansakunnan tulevaisuuden kannattelijoina, heihin kohdistuu erityistä kontrollia suhteessa heidän kollektiivinsa jäsenyyteen. Aineistosta nousee esille erilaisten diskurssien yhteentörmäys, jossa osa näkee sekaparien liitot osana pluralistista, tasa-arvoistuvaa ja demokratisoituvaa Israelia ja osa taas näkee tapahtuvan assimilaation uhkaavan juutalaisvaltiota. Yksittäisistä poliittisista toimijoista aineistostani nousi esiin erityisesti äärioikeistolainen assimilaatiota vastustava Lehava-järjestö, jonka toimijat olivat aiheen aktiivisia kommentoijia ja toisaalta myös yksi keskustelun keskiöön noussut aihe itsekin. Johtopäätöksenä nousee esille se, että poliittisten toimijoiden käymä keskustelu sekapareista on pääasiallisesti kaksinapaista heijastaen israelilaisen yhteiskunnan jakautuneisuutta. Etnonationalistiseen kansalaisuusdiskurssiin kiinnittyneet kommentoijat ovat huolissaan juutalaisen kansakunnan jatkuvuudesta, jota sekaparien ja assimilaation nähdään uhkaavan, ja nämä kommentoijat suhtautuvat ilmiöön negatiivisesti. Liberaali kansalaisuusdiskurssi painottaa demokraattisia arvoja, kuten pluralismia, tasa-arvoa ja valinnanvapautta, ja siihen kiinnittyneet kommentoijat suhtautuvat sekapareihin suopeammin.