Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Paajanen, Johanna"

Sort by: Order: Results:

  • Paajanen, Johanna (2015)
    Tutkielman kirjallisuusosassa tarkastellaan kupari(II)ionin ja eräiden alifaattisten ja aromaattisten oksiimiligandien välistä kompleksinmuodostusta vesiliuoksessa. Kompleksoitumista on tutkittu potentiometrisesti titraamalla ja kompleksien pysyvyysvakiot on määritetty laskennallisesti titrausaineiston perusteella. Joidenkin kompleksien rakenne vesiliuoksessa on määritetty spektroskooppisesti. Komplekseja on myös kiteytetty vesiliuoksesta ja niiden rakenne on määritetty röntgendiffraktometrisesti. Kiinteässä tilassa kupari(II)ionin koordinaatiogeometria on usein neliöpohjainen pyramidi. Kompleksit voivat olla mononukleaarisia, dimeerisiä tai polynukleaarisia. Kompleksin rakenteeseen ja pysyvyyteen vaikuttavat muun muassa steeriset tekijät, kuten ligandin mahdolliset kookkaat substituentit, sekä ligandin happamuus ja emäksisyys. Useimmat tutkituista ligandeista sitoutuvat kupari(II)ioniin kaksihampaisesti kahden typpiatomin kautta, joista toinen on oksiimiryhmän typpiatomi. Tutkielmaan liittyvän kokeellisen työn aiheena on sinkki(II)- ja kadmium(II)ionien kompleksinmuodostus pyratsiini-2-amidoksiimin sekä 2-(dietyyliamino)asetamidoksiimin kanssa vesiliuoksessa. Työssä tutkittiin myös koboltti(II)ionin kompleksoitumista 2-(dietyyliamino)asetamidoksiimin kanssa vesiliuoksessa. Tutkimusmenetelmänä oli potentiometrinen titraus. Kompleksien pysyvyysvakiot määritettiin laskennallisesti SUPERQUAD-tietokoneohjelmalla. Pyratsiini-2-amidoksiimi ja 2-(dietyyliamino)-asetamidoksiimi muodostavat molemmat sinkki(II)ionin kanssa yhden mononukleaarisen monokompleksin ja yhden dimeerin. Molemmat ligandit muodostavat kadmium(II)ionin kanssa kaksi mononukleaarista monokompleksia, joista toinen on deprotonoitunut. 2-(Dietyyliamino)asetamidoksiimi muodostaa koboltti(II)ionin kanssa yhden mononukleaarisen monokompleksin ja yhden dimeerin, kuten sinkki(II)ionin kanssa. Kadmium(II)ionin suuri koko heikentää sen ja happiatomin välistä sidosta ja estää mononukleaaristen kompleksien dimeroitumisen oksimaattosiltojen kautta.