Browsing by Author "Paavilainen, Tatu"

Kauppapakotteet ovat valtioiden välisessä toiminnassa yleisesti hyödynnetty voimankäytön muoto. Kauppapakotteilla kuten kohdennetuilla tuonti- ja vientikielloilla pyritään saavuttamaan valtioiden lähtökohtaisesti julkisoikeudellisia tavoitteita ja asettamaan painetta toisia valtioita kohtaan. Niillä on kuitenkin myös välittömiä vaikutuksia yksityisten välisissä oikeussuhteissa, koska ne tavanomaisesti pyrkivät estämään yksityisten toimijoiden välisen kaupankäynnin ja liiketoiminnan. Suuri osa liike-elämän sopimuksista sisältää välityslausekkeen, jonka myötä sopimuksesta seuraavat riidat tulee ratkaista välimiesmenettelyssä. Täten myös välimies voi joutua ottamaan kantaa pakotteiden vaikutukseen osapuolten välisessä sopimussuhteessa. Tässä tutkielmassa kysytään, kuinka pakotteet vaikuttavat välimiesmenettelyn lainvalintaan ordre public -säännöksinä ja toisaalta sitä, kuinka suomalainen tuomioistuin voi huomioida pakotteet välitystuomion mahdollisen mitättömyyskanteen tai ulkomaisen välitystuomion täytäntöönpanon yhteydessä. Yksi kansainvälisen välimiesmenettelyn perusperiaatteista on se, että osapuolilla tulee olla mahdollisuus sopia heidän välisessä suhteessa sovellettavasta menettelystä mukaan lukien siihen soveltuvista oikeussäännöistä. Lähtökohtaisesti välimiehen tulisi siis soveltaa osapuolten valitsemaa lakia eikä huomioida sen ulkopuolista sääntelyä kuten ulkomaisia kauppapakotteita. Osapuolten tahdonautonomian periaatteen orjallinen noudattaminen voisi johtaa kuitenkin kohtuuttomiin lopputuloksiin, joten kirjallisuudessa ja välimieskäytännössä on syntynyt useita erilaisia metodeita tiettyjen ulkomaisten pakottavien sääntöjen huomioimiseen. Erityisesti YK:n asettamat monenkeskiset pakotteet voivat tulla sovellettaviksi siten, että välimies turvautuu kansainvälisesti laajalti jaettuihin keskeisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin (transnational public policy). Mahdollista on myös huomioida ulkomaiset pakotteet esimerkiksi soveltuvan lain force majeure –käsitteen kautta, jolloin ulkomaisia pakotteita ei tarvitse välttämättä suoranaisesti soveltaa kolmannen valtion lakina, vaan ne voivat ainoastaan vaikuttaa muutoin soveltuvan lain tulkinnassa. Useimmissa tapauksissa tämä onkin toivottavin ratkaisu. Toisaalta eräissä tapauksissa ulkomaisten pakotteiden on katsottu olevan myös niin sanottuja kolmannen valtion pakottavia säännöksiä, jotka tulevat sovellettavaksi vain tiettyjen ehtojen täyttyessä. Välimiehen antama välitystuomio on lähtökohtaisesti pysyvä, eikä kansallisilla tuomioistuimilla ole oikeutta puuttua sen aineelliseen sisältöön. Mikäli välitystuomio on kuitenkin tuon tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen (nk. ordre public tai public policy -poikkeus), voidaan se tuomioistuinmenettelyssä mitätöidä. Samoin tuomioistuin voi kieltäytyä tunnustamasta ja panemasta täytäntöön sellaista ulkomaista välitystuomiota, joka on sen maan oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Kauppapakotteet saattavat tällä tavoin tietyissä tilanteissa aiheuttaa välitystuomion mitättömyyden tai tehdä välitystuomion täytäntöönpanon mahdottomaksi. Jos välitystuomiossa ei ole huomioitu sellaista kauppapakotetta, jonka Suomi on osana EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa hyväksynyt, ja pakotteen huomiotta jättäminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen lopputulemaan, tulee kansallisen tuomioistuimen puuttua välitystuomion pysyvyyteen. Sellaiset pakotteet, jotka eivät ole osa Suomen oikeusjärjestystä eli käytännössä ulkomaiseen lakiin perustuvat pakotteet eivät voi lähtökohtaisesti aiheuttaa tällä tavoin välitystuomion mitättömyyttä tai sen tunnustamisen ja täytäntöönpanon epäämistä.