Browsing by Author "Parrukoski, Sanna"

Tutkimuksessa selvitetään, miten isyyttä määritellään 2000-luvun alkuvuosina ilmestyneissä isyysaiheisissa lehtikirjoituksissa. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaiseksi isän lastenhoitorooli määrittyy, minkälaista merkitystä isällä katsotaan olevan lapselleen sekä mitkä tekijät tekevät isyydestä merkityksellistä isän itsensä kannalta. Tutkimuksen taustalla on käsitys isyyden muutoksesta, joka ilmenee muun muassa isien lisääntyneenä osallistumisena lastensa hoitamiseen sekä isien ja lasten välisten tunnesuhteiden nousemisena isyyden keskiöön. Usein isyyden murrokseen liittyy myös käsitys maskuliinisuuden muutoksesta. Samalla isyyskeskustelussa on myös äidin ensisijaisuutta ja äidin ja isän vanhemmuuksien erilaisuutta korostava juonne. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat yksilöllistymistä ja maskuliinisuutta koskevat teoriat. Aineisto koostuu 157 isyyttä käsittelevästä kirjoituksesta, jotka ovat ilmestyneet kolmessa suomalaisessa perhelehdessä vuosina 2001–2007. Suurin osa tutkimusaineistosta muodostuu isien haastatteluista, isien itse kirjoittamista teksteistä sekä asiantuntija-artikkeleista. Tutkimusote on diskursiivinen, sillä kiinnostus kohdistuu isyyden käsitteellistämisen tapoihin. Aineistoa on analysoitu teoriasidonnaisesti ja tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Aineiston analyysi osoittaa, että isyysaiheisissa kirjoituksissa isät näyttäytyvät autonomisina toimijoina, joiden lastenhoitoroolia säätelee valinnanvapauden periaate. Isiltä odotetaan osallistumista lastensa hoitamiseen, mutta osallistumisen laajuuden he ratkaisevat itse. Äiti on viime kädessä vastuussa lapsen hoitamisesta silloinkin, kun vanhempien välinen työnjako on tasa-arvoinen. Äidille osoitettu ensisijaisen hoitajan asema voi kuitenkin rajoittaa isälle mahdollisia valintoja. Tutkimuksen valossa isien odotetaan toimivan vanhempina erityisellä miehisellä tavalla. Isän mieheyden tärkeys korostuu asiantuntijakirjoituksissa, joissa isän katsotaan vaikuttavan lapsensa kehitykseen ja erityisesti tämän identiteetin muodostumiseen. Isyys määrittyy luonteeltaan maskuliiniseksi vanhemmuudeksi, kun siihen liitetään miehille ominaisena pidetty toiminnallinen ulottuvuus. Tällöin toiminnallisuus on väylä, jota kautta isä voi välittää lapselle maskuliinisuuttaan ja vaikuttaa tämän kehitykseen. Tutkimuksessa esitetään, että isyys määrittyy paitsi autonomisten valintojen alueeksi, myös tärkeäksi yksilöllisten, intiimien kokemusten lähteeksi. Analyysissä erotettiin neljä teemaa, joista isyyden merkityksellisyys muodostuu: miehen sisäinen muutos lapsen syntymän myötä, lapsen asettuminen elämän keskipisteeksi, lapsen ja isän välinen läheinen suhde sekä voimakkaat tunteet. Näiden tekijöiden korostuminen viittaa siihen, että isyyttä määritellään ainakin osittain samoin kuin aikuisten välisiä intiimejä suhteita. Hoivan ja tunteiden asettumista isyyden keskiöön on pidetty merkkinä äitiyttä ja isyyttä koskevien käsitysten lähentymisestä ja ihanteellisen maskuliinisuuden muutoksesta. Isän valinnanvapaus lastenhoidon suhteen, toiminnan maskuliininen luonne, isän merkityksen kytkeminen tämän mieheyteen sekä hoivalle annettu vähäinen merkitys lapsen ja isän välisen suhteen kannalta viittaavat kuitenkin isyyden ja äitiyden erilaiseen käsitteellistämiseen ja asettavat oletuksen maskuliinisuuden syvällisestä muutoksesta kyseenalaiseksi.