Browsing by Author "Pekkala, Kaisa"

Tutkielma tarkastelee Jacques Derridan eläinajattelua ja sen yhteyttä kieleen. Vaikka Derrida ei ole yleisesti tunnettu eläinfilosofina eikä hänen tuotantoaan ole luettu tyypillisesti eläinfilosofian parissa tai sen kautta, mainitsee Derrida itse kysymyksen eläimestä olleen hänen työssään keskeinen teema aina sen alusta asti. Työ tarkastelee, miten Derridan suhteellisen vähälle tutkimukselle jäänyt eläinajattelu suhteutuu hänen tunnetumpaan tuotantoonsa ja argumentoi, että sen keskeinen rooli on ymmärrettävissä elimellisenä osana Derridan laajempaa projektia. Tutkielmassa Derridan eläinajattelua jäsennetään kahden keskeisen teeman kautta: yhtäältä suhteessa länsimaisen filosofianhistorian dekonstruktioon, sen kriittiseen ja avaavaan uudelleenluentaan, toisaalta luontevana jatkumona Derridan kielifilosofialle. Derridan muotoilua eläinkysymyksestä 'eläimen' ja 'ihmisen" välille tehtävän dualistisen ja hierarkkisen jaon purkamisena ja monimutkaistamisena luetaan tiiviisti näitä teemoja vasten ja niiden käsitteistöstä lähtien. Työn keskeisen tutkimuskirjallisuuden muodostaa Derridan eläinajattelun osalta erityisesti teos L’animal que donc je suis sekä artikkelit 'Il faut bien manger' ja 'Violences contre les animaux' ja hänen kielifilosofiansa osalta kaksi ikonista artikkelia, 'La différance' ja 'Signature événement contexte', sekä varhaisteos De la grammatologie. Tämän rinnalla tutkielmassa tarkastellaan Derridan kriittisen uudelleenluennan kohteena olevan karteesiolaisen perinteen kahta ajattelijaa, René Descartesia ja Jacques Lacania, edellistä erityisesti vuoden 1638 kirjeen, jälkimmäistä kolmen Ecrits’ssä julkaistun artikkelin pohjalta. Työn lopun kritiikissä Derridaa tarkastellaan etenkin vasten Donna Harawayn teoksessaan When Species Meet esittämää kriittistä luentaa. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Työn alussa tarkastellaan, minkälaisen muodon eläinkysymys Derridalla saa ja miten sen rooli on ymmärrettävä suhteessa hänen laajempaan tuotantoonsa. Työssä esitetään, että eläinkysymys muodostuu Derridalla kahdesta erilaisesta, mutta toisiinsa liittyvästä lähestymistavasta: yhtäältä Derrida esittää ajatuksen jaetun kärsimyksen aiheuttamasta myötätunnosta ja eläinten kohtelun muuttumisen välttämättömyydestä; toisaalta hän taas asettaa haasteen limitrofiaan eli dualistisen jakolinjan purkamiseen eroja monentamalla ja kasvattamalla. Työn toisessa osassa esitellään filosofinen tausta, jonka varaan Derridan eläinajattelu rakentuu ja jota vasten se motivoituu. Tätä edustaa yhtäältä Derridan kielifilosofia ja sen näkemys kielestä poisviittaavana, täydentyvänä ja sosiaalisen toistettavuuden kautta merkitystä välittävänä järjestelmänä. Tämä kielifilosofinen tausta tarjoaa käsitteellisiä työkaluja dualistisen perinteen kritiikkiin. Toisaalta Descartesista lähtevä eläindualismin tapa erottaa eläimen konemainen reaktio ja ihmisen spontaani vastaus muodostaa keskeisimmän viitekohdan limitrofiselle projektille ja on tausta, jota vasten Derridan kritiikki tulee mielekkääksi. Tutkielman viimeisessä osassa tuodaan yhteen tarkastellut teemat ja niiden pohjalta esitetään, miten Derridan kielifilosofinen anti haastaa dualistista jakoa eläimen ja ihmisen välillä kyseenalaistamalla mahdollisuutta erottaa puhdasta vastaamista ja reaktiivista toistoa selvärajaisesti toisistaan filosofisesti mielekkäällä tavalla. Työn lopuksi tarkastellaan, missä määrin tätä lähestymistapaa voidaan kuitenkaan pitää eläinfilosofiana tai toislajisiin eläimiin kohdistuvana filosofisena tutkimuksena. Harawayn luennan ja primatologisen tapausesimerkin pohjalta päätellään, että vaikka Derridan eläinajattelun keskittyminen ihmisen kielellisyyden ja antroposentrisen perinteen purkamiseen on yhtäältä todennettavissa, tarjoaa sen dualistisia rajoja kyseenalaistava ja monentava lähestymistapa kuitenkin mielekkään filosofisen lähtökohdan myös toislajisten eläinten filosofiseen tutkimiseen.