Browsing by Author "Pekkinen, Hanne"

Tutkielma kartoittaa suomalaisten historianopettajien käsityksiä historiasta, historian opettamisesta ja oppilaiden suhtautumisesta historiaan. Tutkielmaa johdattelee kiinnostus selvittää, millainen on kouluopetuksen rooli nuorten historiatietoisuuden rakentumisen taustalla. Historiatietoisuutta on Suomessa tutkittu melko paljon, mutta tässä tutkielmassa historianopettajat ja -opetus nostetaan ensimmäistä kertaa keskiöön. Tutkimustehtävää lähestytään kolmen pääkysymyksen kautta: Millainen on historianopettajien oma historiakäsitys, millaisena opettajat näkevät oppilaiden historiakäsitykset ja kuinka historian kouluopetus asemoituu suhteessa historiatieteeseen ja historiakulttuuriin. Tutkielman aineistona on historianopettajille tehty kyselytutkimus, jota tukee kolme teemahaastattelua. Tutkimusmenetelmä pohjautuu kyselytutkimusaineiston kvantitatiiviseen analyysiin jota täydennetään haastattelujen laadullisella analyysilla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys liittyy keskeisesti historiatietoisuuden tutkimukseen ja tutkielmassa onkin vahva aiempaan tutkimukseen vertaava ote. Opettajien historiakäsitykset muistuttavat paljon sekä suomalaisten nuorten että ruotsalaisten opettajien käsityksiä. Käsityksiä näyttää leimaavan usko tieteen ja tekniikan kehitykseen. Keskeiseen asemaan historian muutosvoimia arvotettaessa nousevat kovat arvot, kuten talous ja politiikka ja yksittäisten ihmisten rooli nähdään harvoin merkittävänä. Kriittisen ajattelun ja yleissivistyksen kehittäminen nousevat esiin, kun opettajat arvioivat historian tarkoitusta ja merkitystä oppiaineena. Opetuksen tärkeimpinä tehtävinä he pitävät historiaan kohdistuvan kiinnostuksen herättämistä ja historiallisen ajattelun opettamista. Arvioidessaan oppilaidensa historiakäsityksiä opettajat uskovat nuorten pitävän historiaa ennen kaikkea nykytilannetta taustoittavana ja yleissivistävänä oppiaineena. He ajattelevat oppilaiden olevan erityisen kiinnostuneita sotahistoriasta ja sotakeskeisyys onkin yksi opetusta leimaavista piirteistä. Opettajat itse kuluttavat historiakulttuurin tuotteista enemmän elokuvia ja uutta mediaa kuin perinteistä historiallista kirjallisuutta ja kokevat oppilaiden kiinnostuksen kohteet samankaltaisiksi. Vaikuttaa siltä, että historia oppiaineena koetaan osittain yhteiskunnan muusta historiakulttuurista erillisenä historian muotona. Vielä toistaiseksi historiatietoisuuden rakentaminen ei myöskään ole itsestään selvä osa suomalaista historianopetusta. Koulussa opetettavasta historiasta näyttää lähes kokonaan puuttuvan historian moraalinen ulottuvuus ja tulevaisuusnäkökulma. Historiatietoisuuden kehittämisen kannalta olennaista olisi rohkaista oppilaita henkilökohtaisen historiasuhteen luomiseen. Arvioitaessa historiatietoisuuden rakentumista osana historianopetusta tuleekin pohtia, millaista historiaa haluamme koulussa opetettavan. Jatkossa aihetta voisi lähestyä esimerkiksi pohtimalla sitä, asemoivatko opettajat itsensä ensisijaisesti pedagogiikan vai historian ammattilaisiksi. Mielenkiintoista olisi myös verrata suomalaista historianopetusta vaikkapa yhdysvaltalaiseen opetukseen. Se että opettajat kokevat yksittäisen ihmisen merkityksen historian toimijana vähäiseksi, on yksi tutkielman yllättävimpiä tuloksia ja ansaitsisi oman jatkotutkimuksensa, samoin tässä tutkimuksessa esiin tuleva opettajien nuoremman polven varautuneelta vaikuttava suhtautuminen historianopetuksen merkitykseen.