Browsing by Author "Pensamo, Meri"

Tutkielmassa tarkastellaan eurooppaoikeudesta johtuvia vähimmäisvaatimuksia kansalliselle tuomioistuinmenettelylle ja niiden täyttymistä jäsenvaltion korvausvastuuasioiden käsittelyssä Suomessa. Jäsenvaltion korvausvastuu on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään kehittämä periaate, josta ei ole säännöksiä kirjoitetussa EU-oikeudessa. Periaatteen mukaan yksityisellä on oikeus saada jäsenvaltiolta korvausta vahingosta, jonka jäsenvaltio on aiheuttanut rikkomalla EU-oikeutta. Periaatetta pidetään yhtenä unionituomioistuimen oikeuskäytännön merkittävimmistä aikaansaannoksista, sillä se tehostaa jäsenvaltioiden toimien laillisuuskontrollia vahvistamalla yksityisten mahdollisuuksia valvoa EU-oikeuden soveltamista. Suomessa on epäselvyyttä periaatteen soveltamiseen toimivaltaisesta tuomioistuimesta. Toimivallasta ei ole säädetty ja ylimmät tuomioistuimet ovat kumpikin katsoneet oman tuomioistuinlinjansa olevan toimivaltainen käsittelemään siihen perustuvat korvausvaatimukset. Korkein oikeus katsoo, että asiat tulisi käsitellä riita-asioina yleisissä tuomioistuimissa, kun taas korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiat voidaan tutkia hallintoriita-asioina hallintotuomioistuimissa. Asiasta on siis muodostunut positiivinen toimivaltakiista tuomioistuinlinjojen välille. Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeudenkäyntiä koskevat vaatimukset koskevat kaikkea tuomioistuinmenettelyä, jossa on kyse yksityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Ne määrittävät tuomioistuinmenettelyn vähimmäistason myös jäsenvaltion korvausvastuuasiassa. Koska jäsenvaltion korvausvastuun periaate on unionioikeudellinen normi, tulee sen toteuttamismenettelyn täyttää myös EU-oikeudelliset vähimmäisvaatimukset kansalliselle tuomioistuinmenettelylle. Vallitsevaa kansallista oikeustilaa korvausvastuukanteiden osalta peilataan siten sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen että unionioikeuden prosessuaalisiin vähimmäisvaatimuksiin. Tämän jäsenvaltion korvausvastuun periaatteen, eurooppaoikeudellisten prosessia koskevien vähimmäisvaatimusten ja kansallisten menettelyvaihtoehtojen keskinäistarkastelun perusteella vastataan seuraaviin kysymyksiin: Mitä vaatimuksia eurooppa- ja unionioikeus asettavat kansalliselle tuomioistuinmenettelylle? Miten vallitseva kansallinen oikeustila jäsenvaltion korvausvastuukanteiden käsittelyn osalta täyttää nämä vaatimukset? Lisäksi esitetään näkemys siitä, kumpi kansallisista menettelyvaihtoehdoista olisi EU-oikeuden kannalta edullisempi. Kuten tutkimuskysymyksistä ilmenee, tässä työssä ei ole pyrkimyksenä selvittää kansallisen oikeussuojamenettelyn valintaan vaikuttavia seikkoja tyhjentävästi, vaan käsittely rajoittuu asian EU- ja osin eurooppaoikeudelliseen arviointiin. Tähän tutkielmaan on valittu EU- ja eurooppaoikeudellinen näkökulma, koska EU-oikeudesta johtuvia vaatimuksia ei voida kansallisessa oikeudessa ohittaa ja koska EU-oikeuden on myös arvioitu tuovan oikeussuojamenettelyn valintaan sellaisia näkökohtia, joita ei vahingonkorvauslakia 1970-luvulla säädettäessä ole voitu ottaa huomioon. Tutkimuskysymykset liittyvät eurooppaoikeuteen, korvausoikeuteen ja prosessioikeuteen. Niitä on luontevaa lähestyä lainopillisesta näkökulmasta, sillä kysymykset koskevat voimassa olevaa oikeutta ja siitä vedettäviä johtopäätöksiä. Tutkimuskysymyksistä johtuen tutkielman lähdeaineisto koostuu toisaalta eurooppalaisista lähteistä ja toisaalta puhtaasti kansallisista lähteistä. Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden merkitys on korostunut, koska niin jäsenvaltion korvausvastuun periaate kuin eurooppaoikeudelliset tuomioistuinmenettelyä koskevat vähimmäisvaatimuksetkin perustuvat pääosin muuhun kuin kirjoitettuun oikeuteen. Lainsäädäntö on pääroolissa lähinnä kansallisten menettelyvaihtoehtojen tarkastelussa.