Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Pigg, Minnamari"

Sort by: Order: Results:

  • Pigg, Minnamari (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan elatuslain 1 §:n mukaista lapsen oikeutta riittävään elatukseen suhteessa lain 2 §:n mukaiseen vanhemman elatuskykyyn. Pyrin tarkastelemaan sitä, miten vanhemman elatuskykyä ja siinä tapahtuviin muutoksia arvioidaan sekä missä määrin vanhemmalla on esimerkiksi velvollisuus tinkiä omasta elintasostaan taatakseen lapsen riittävän elatuksen toteutumisen. Lisäksi tarkastelen sitä, miten lapsen tarve ja vanhemman elatuskyky suhtautuvat toisiinsa. Tutkimuksessa on tarpeen syventyä erityisesti riittävän elatuksen käsitteen ympärille. Näkisin, että riittävän elatuksen käsite tarkoittaa myös sitä, että lapsen etu toteutuu parhaiten elatusapua koskevissa ratkaisuissa. Riittävä elatus tarkoittaa sellaista elatusta, jossa lapsen tarpeet tulevat asianmukaisella tavalla tyydytyksi. Lisäksi tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuissa on otettu huomioon lapsen tarve suhteessa vanhemman elatuskykyyn sekä miten ratkaisuissa, oikeuskirjallisuudessa ja elatusapuohjeessa on suhtauduttu vanhemman elatuskyvyssä tapahtuviin muutoksiin. Tutkimuskysymykselle on tarvetta, sillä erityisesti lapsen edun periaatteen kannalta elatuslaki on ongelmallinen. Itse elatuslaissa sitä ei ole mainittu ollenkaan sekä sen valmistelussa se on vaikuttanut vain varsin välillisesti. Lasten oikeuksien sopimus ratifioitiin1970-luvulla lapsioikeudelliset periaatteet eivät olleet vielä lyöneet itseänsä Suomen lainsäädännössä läpi sillä tasolla kuin ne tänä päivänä tulisi olla.