Browsing by Author "Pihanurmi, Janna"

Rajoitetun vastuun ja yhtiön erillisyyden periaatteet kuuluvat osakeyhtiöinstituution keskeisimpiin peruselementteihin. Nämä periaatteet voidaan poikkeuksellisissa olosuhteissa murtaa joko vastuun samastamisen tai erityislainsäädännön nimenomaisen määräyksen perusteella. Vastuun samastamisen tapauksessa edellytyksenä on, että yhtiöjärjestelyä on käytetty selvästi keinotekoisella ja moitittavalla tavalla, mistä on aiheutunut vahinkoa yhtiön velkojille. Myös useat erityislainsäädännön alaan kuuluvat poikkeukset on säädetty nimenomaan keinotekoisia järjestelyjä ja osakeyhtiömuodon väärinkäyttötilanteita silmällä pitäen. Tämä ei koske kuitenkaan kaikkia OYL:sta poikkeavia vastuusäännöksiä, vaan esimerkiksi kilpailulaki tuntee taloudellisen yksikön vastuun kielletystä kilpailunrajoituksesta. Säännös perustuu unionin oikeudessa vakiintuneeseen parental liability –doktriiniin, jonka mukaan emoyhtiö vastaa tytäryhtiönsä kilpailuoikeudellisesta rikkomuksesta, kun tytäryhtiö ei määrää itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään. Tuoreessa unionin oikeuskäytännössä myös pääomasijoitusyhtiöitä on parental liability –doktriinin nojalla asetettu yhteisvastuuseen kilpailuoikeudellisista seuraamusmaksuista tilanteissa, joissa niiden hallinnoima rahasto on omistanut yhtiön (ns. portfolioyhtiön), joka on osallistunut kartelliin. Vastuu perustuu taloudellisen yksikön käsitteen tulkintaan. Unionin täytäntöönpanoasetuksen tai kilpailulain sanamuodon perusteella ei kuitenkaan ole lainkaan selvää, että käsite kattaisi myös pääomasijoitusyhtiön. Vaikka kilpailulain esitöissä todetaan, että samaan konserniin kuuluvat epäitsenäiset yhtiöt muodostavat taloudellisen yksikön ja OYL:n mukaan emoyhtiöksi on katsottava sellainen yhtiö, joka käyttää KPL 1.5 §:n mukaista määräysvaltaa suhteessa tytäryhtiöönsä, on kyseenalaista, soveltuuko kirjanpitoa varten laadittu KPL:n konsernimääritelmä optimaalisella tavalla erityislainsäädännön mukaisen vastuuarvion lähtökohdaksi. Pääomasijoitusyhtiö ja teollinen emoyhtiö eroavat toisistaan monella merkittävällä tavalla, eikä pääomasijoitusyhtiötä tulisi siten nähdä perinteisenä, KPL:n tarkoittamana konsernin emoyhtiönä määräysvallastaan huolimatta. Pääomasijoitusyhtiö ei teollisen emoyhtiön tavoin omista tytäryhtiön osakkeita vaan hallinnoi pääomasijoitusrahastoa, joka omistaa pääosin ulkopuolisten sijoittajien varoilla ostetut portfolioyhtiön osakkeet. Pääomasijoitusyhtiö omistaa osakkeet aina vain rajoitetun ajan tavoitellen voittoa sijoituksensa arvonnousun kautta. Sen sijaan teollisella emoyhtiöllä on pysyvälaatuisempi strateginen ja usein synergiaselitteinen intressi tytäryhtiönsä liiketoimintaan. Pääomasijoitusyhtiö ei myöskään lähtökohtaisesti osallistu portfolioyhtiönsä operatiiviseen päätöksentekoon vaan keskittyy strategisiin kysymyksiin. Nämä seikat sekä muut pääomasijoitustoiminnan erityispiireet huomioon ottaen pääomasijoitusyhtiötä ei tulisi kategorisesti rinnastaa konsernin emoyhtiöön, vaan erityislainsäädännön OYL:stä poikkeavien vastuumääräysten soveltuvuuden edellytyksiä tulisi tulkita tapauskohtaisesti antaen epäselvissä tilanteissa painoarvoa ennemminkin vastuun samastamisen edellytyksille kuin esimerkiksi kirjanpidosta tutulle konsernimääritelmälle. Parental liability –doktriinin mukainen vastuu ei ole riippuvainen pääomasijoitusyhtiön tuottamuksesta tai tietoisuudesta, joten yksin sen näkökulmasta kyse on ankarasta vastuusta. Tällaista vastuuta on vaikea perustella kilpailuoikeudelle tyypillisillä preventiivisillä syillä taikka taloustieteellisillä argumenteilla. Yleiseen määräysvallan käyttöön perustuva sanktiointi kannustaa teoriassa passiiviseen omistajuuteen, joka pahentaa agenttiongelmia ja aiheuttaa siten tehokkuus- ja hyvinvointitappioita. Lisäksi pääomasijoittajan eksogeeniset vastuuriskit hinnoitellaan tehokkailla markkinoilla riskipreemiona private equityn tuottovaatimukseen, jolloin uudessa markkinatasapainossa private equityn hinta nousee ja sen vaihdanta vähenee. Lisäksi pääomasijoittajilla on jo ilman henkilökohtaista vastuuta varsin vahva kannustin huolehtia portfolioyhtiöiden compliancesta, sillä sijoittajat vastaavat loppukädessä joka tapauksessa portfolioyhtiölle määrätystä seuraamusmaksusta menetetyn tuoton ja laskeneen jälleenmyyntiarvon kautta mainehaittoja unohtamatta. Pääomasijoitusyhtiön parental liability –doktriinin mukainen vastuu on hyvin ongelmallinen myös oikeusturvanäkökulmasta, etenkin laillisuusperiaatteen kannalta, eivätkä eurooppalaiset tuomioistuimet tai viranomaiset ole ottaneet sanktiointia koskevia oikeusturvaperiaatteita tai pääomasijoitustoiminnan erityispiirteitä riittävällä tavalla huomioon määrätessään pääomasijoitusyhtiöitä vastuuseen portfolioyhtiöidensä kartelleista vastoin yhtiöoikeuden perusperiaatteita. Vastuu lepää siis hataralla pohjalla.