Browsing by Author "Pihlamaa, Laura"

Valtion suvereniteetin mukaan valtiolla on lähtökohtaisesti oikeus päättää siitä, kuka saa tulla sen alueelle ja oleskella siellä. Valtion perusteena ulkomaalaisen maahantulon estämiselle voi olla esimerkiksi yleinen turvallisuus ja järjestys tai taloudelliset syyt. Taloudellisten syiden taustalla toimii etenkin ulkomaalaislaissa asetettu toimeentuloedellytys. Valtion suvereniteetti maahantulon estämisessä ei ole kuitenkaan ehdoton. Sitä rajoittavat erityisesti useat kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä EU-oikeus. Valtiolla voi siten olla velvollisuus jättää tavallisesti vaatimansa toimeentuloedellytys soveltamatta, jos se olisi ulkomaalaisen perhe-elämän suojan tai lapsen edun vastaista. Tutkielmassa arvioidaan ulkomaalaislain toimeentuloedellytyksen suhdetta lapsen etuun ja oikeuksiin perheenyhdistämisen tilanteissa. Tutkielmassa arvioidaan tilannetta erityisesti heinäkuussa 2016 voimaan tulleen ulkomaalaislain muutoksen osalta, jolloin toimeentuloedellytys laajennettiin koskemaan tietyin poikkeuksin myös kansainvälistä ja tilapäistä suojelua saavien perheenyhdistämistä. Lakimuutos perustuu Euroopan neuvoston perheenyhdistämisdirektiiviin 2003/86/EY. Suomi on implementoinut direktiivin jo vuonna 2006, mutta tällöin ei vielä otettu käyttöön direktiivin sallimia, nyt käyttöönotettuja perheenyhdistämisen tiukennuksia. Tutkielman metodi on lainoppi ja sen tehtävänä on siten tehdä tulkintakannanottoja voimassa olevan oikeuden sisällöstä. Tutkielmassa on hyödynnetty myös oikeusvertailun metodia, kun Suomen oikeustilaa on verrattu Ruotsiin ja Norjaan. Tutkielman lähteinä on käytetty perinteisiä sekä kotimaisia että kansainvälisiä lainopin lähteitä, eli oikeuskirjallisuutta, oikeuskäytäntöä ja lainvalmisteluaineistoa. Tutkielman ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on tarkasteltu sitä, millaiset kriteerit Suomen lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä asetetaan, jotta toimeentuloedellytyksestä voidaan poiketa lapsen edun perusteella. Toisena kysymyksenä on tarkasteltu sitä, missä määrin Suomen oikeustila viimeisimmän lakimuutoksen jälkeen vastaa sen kansainvälisiä velvoitteita. Tässä tarkastelussa on huomioitu Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista eli lapsen oikeuksien sopimus, Euroopan ihmisoikeussopimus sekä Euroopan unionin oikeus. Tarkastelun keskiössä on pidetty lapsen etua ja oikeuksia. Lapsen oikeuksien sopimuksen lisäksi tutkielman tarkasteluun on valittu EIS, sillä perhe-elämän suojaa koskeva EIS 8 artikla on merkittävä lasten oikeus perheenyhdistämisasioissa. EIT on lisäksi antanut perheenyhdistämistä ja toimeentuloedellytystä koskevia ratkaisuja sekä tehnyt myös suoria viittauksia lapsen oikeuksien sopimukseen ja sen tulkintakäytäntöön. EIT on siten enenevässä määrin antanut lapsen oikeuksien sopimukselle merkitystä EIS 8 artiklan arvioinnissa. Viimeisimmän lakimuutoksen EU-perusteisuuden vuoksi Suomen oikeustilaa on arvioitu myös direktiivin lapsen edun kannalta merkityksellisen tulkinnan valossa. Tutkielman ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta havaittiin, että kynnys toimeentuloedellytyksestä poikkeamiselle lapsen edun perusteella on kansallisesti asetettu verrattain korkealle. Jotta toimeentuloedellytyksestä voidaan poiketa, edellytetään käytännössä erityisiä olosuhteita, kuten lapsen pitkäaikaista sairautta tai vammaa. Toisen tutkimuskysymyksen osalta vaikuttaa siltä, että Suomen oikeustila ei täysin vastaa sen kansainvälisiä velvoitteita. Ongelmia näyttää olevan erityisesti lapsen oikeuksien sopimuksen suhteen, mutta kyseenalaista on myös sääntelyn yhteensopivuus EIT:n asettaman toimeentuloedellytyksen kohtuullisuusvaatimuksen sekä EUT:n perheenyhdistämisdirektiiviä koskevan tulkinnan kanssa. Tutkielman loppupuolella esitetään myös de lege ferenda -kannanottoja siitä, miten tässä yhteydessä lapsen etu ja oikeudet voitaisiin huomioida tulevaisuudessa.