Browsing by Author "Poutiainen, Marika"

Tutkielma käsittelee suomalaisten ulkopolitiikan asiantuntijoiden Neuvostoliittoon ja Venäjään liittämiä turvallisuusuhkia ja tulevaisuudenvisioita kylmän sodan päättymisen jälkeen vuosina 1989–93. Selvitän millaisiksi yhteistyön ajateltiin tulevaisuudessa kehittyvän ja minkälaisia uhkakuvia ja muita odotuksia Neuvostoliiton hajoaminen ja uuden Venäjän valtion muodostuminen synnyttivät. Lisäksi tutkin miten asiantuntijat tulkitsivat tämän vaikuttavan Suomen kansainväliseen asemaan ja ulkopolitiikkaan. Käytän apunani Reinhart Koselleckin käsitteitä odotushorisontista (horizon of expectations) ja kokemusavaruudesta (space of experience). Kylmän sodan päättyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen muuttivat merkittävällä tavalla Suomen geopoliittista ympäristöä. Samaan ajanjaksoon ajoittui myös muutos turvallisuuskäsityksessä ja uhkakuvan määrittelyssä. Kylmä sota oli ohjannut uhkakuvien analyysiä kaikilla tasoilla globaalista yksittäisen kansalaisen tasoon. Poliittinen realismi leimasi uhkakuvamalleja, ja tyypillinen analyysitaso oli valtion turvallisuus. Uhkakuva-termin merkitys laajentui sotilaallisista uhkakuvista moninaisemmiksi, toimivan yhteiskunnan uhkiksi ja haasteiksi, kuten järjestäytyneeksi rikollisuudeksi, ympäristökatastrofeiksi, pakolaisuudeksi tai sosiaalis-taloudellisiksi näkökulmiksi. Myös turvallisuutta alettiin laajentaa horisontaalisesti koskemaan muitakin aspekteja kuin valtion olemassaolon uhkaa. Tutkin, näkyikö tämä kansainvälinen kehitys suomalaisten asiantuntijoiden keskustelussa ja kannanotoissa. Suomalainen uhkakuvatutkimus on keskittynyt pääosin sotilaallisiin uhkakuviin tai yksittäisten uhkatekijäkokonaisuuksien tarkasteluun sekä niiden merkitykseen puolustuspolitiikassa. Myös uudet uhkat ovat konkretisoituneet Venäjään. Käytän lähteinä Suomen Kuvalehdessä, Kanavassa ja Ulkopolitiikassa julkaistuja artikkeleita, tutkimuslaitosten ja yliopistojen tuottamia tutkimuksia sekä ulkopolitiikan keskusteluareenoilla, kuten Paasikivi-Seurassa, pidettyjä esityksiä. Asiantuntijat ovat pääosin tutkijoita tai politiikan taustahahmoja – tutkielma ei käsittele Suomen ulkopolitiikan muodostajien tai ulkopolitiikan virallisia näkemyksiä. Lähdeaineistosta nousi esille neljä eri teemaa, joihin kohdistui odotuksia tai jotka koettiin uhkiksi: poliittisen järjestelmän muutos, talous, ympäristö sekä konventionaalinen sotilaallinen turvallisuus. Yhtenäistä odotushorisonttia ei ollut, mutta itänaapuriin liitetyt odotukset olivat uhkakeskeisiä jokaisella osa-alueella. Uudet ja vanhat uhkakuvat yhdistettiin Venäjään. Sotilaallista turvallisuutta edustaneita puheenvuoroja oli aineistossa suhteessa runsaasti. Konventionaalista turvallisuutta käytettiin myös perusteena EY:hyn liittymiseen, EY:n ulkopuolella pysymiseen ja Venäjän taloudelliseen avustamiseen. Turvallisuuskäsityksen muuttuminen näkyi lisäksi siten, että geopolitiikkaan perustuvaa poliittista realismia kritisoitiin runsaasti. Uusista uhkista ympäristöön kohdistuvat uhat olivat eniten esillä ja ympäristöasiat nousivat uutena kokonaisuutena ulkopolitiikan agendalle Venäjä-suhteissa. Kokonaisuudessaan odotushorisonttia leimasi epävarmuus ja venäjän kaaoksen pelko. Merkittävänä uhkana nähtiin venäläisten erilaisuus ja 'orientaalisuus'. Se oli myös suurin uhka Venäjän kehittymiselle valtiona, sillä venäläisten epäiltiin sopeutuvan hankalasti länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen. Venäläisistä muodostetusta kuvasta toisena on käytetty pitkään suomalaisen identiteetin luojana, eikä materiaalini muodostanut poikkeusta. Uhkakuva Venäjästä ja venäläisistä kietoutui ajanjakson lopussa yhteen EY-keskustelun kanssa.