Browsing by Author "Pynnä, Annika"

Vastuunrajoituslausekkeet ovat nykypäivän liike-elämässä varsin yleinen ja laajalti käytetty keino rajoittaa sopimussuhteeseen sisältyviä riskejä. Määritelmänsä mukaan vastuunrajoituslausekkeesta on kyse silloin, kun ehto rajoittaa sopijapuolen vastuuta siitä, mikä se dispositiivisen oikeuden mukaan olisi. Lausekkeilla pyritään useimmiten rajoittamaan sopimukseen liittyvän vahingonkorvausvastuun laajuutta, ja kaikista yleisimmin käytetyt vastuunrajoituslausekkeet ovatkin vastuun enimmäismäärän rajaaminen sekä välillisten vahinkojen sulkeminen korvausvastuun ulkopuolelle. Vastuuta voidaan kuitenkin lisäksi rajoittaa myös monilla muunlaisilla lausekkeilla. Oikeusseuraamuksiin puuttumisen ohella vastuuta voidaan rajoittaa vastuun syntymiseen puuttuvilla sopimusehdoilla. Vaikka elinkeinonharjoittajien välisissä suhteissa vallitsee laaja sopimusvapaus, voi alun perin pätevästi sovittu vastuunrajoituslauseke jälkiperäisesti menettää sitovuutensa kahdessa tapauksessa. Ensinnäkin kansainvälisesti vakiintuneen periaatteen mukaan vastuunrajoituslausekkeeseen ei voi hyväkseen vedota sellainen osapuoli, joka on aiheuttanut vahingon kvalifioidulla tuottamuksella eli tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Tällöin merkitystä ei ole vastuunrajoituslausekkeen kohtuullisuuden asteella, vaan maltillisinkin vastuunrajoituslauseke menettää tällöin lähtökohtaisesti sitovuutensa. Vaikka sääntö sinänsä on selkeä, käytännön tulkintaongelmia ilmenee törkeän huolimattomuuden käsitteen määrittelyssä. Oikeuskäytännöstä ilmenee joka tapauksessa se, että kvalifioitua tuottamusta onnistutaan vain harvoin näyttämään toteen ja periaatteen onkin katsottu olevan hyvin kapea-alainen ilmiö. Näin ollen jo vähäisten menettelyn moitittavuutta alentavien seikkojen käsillä olo johtaa herkästi kvalifioidun tuottamuksen täyttymättä jäämiseen, ja lopputuloksena vastuunrajoituslausekkeet säilyttävät näissä tilanteissa yleensä täyden sitovuutensa. Vastuunrajoituslausekkeet saattavat jälkiperäisesti menettää sitovuutensa myös oikeustoimilain yleisen sovittelusäännön kautta. Säännöksen mukaan kohtuuttomaksi katsottua vastuunrajoituslauseketta voidaan joko sovitella tai jättää se kokonaan huomioon ottamatta. Vastaavasti mahdollista on puuttua myös muuhun sopimussisältöön. Kohtuullisuuden arviointi tapahtuu kokonaisharkinnalla, jossa tulee ottaa huomioon muun muassa sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema sekä olosuhteet sopimusta tehtäessä ja sen jälkeen. Näiden yleispiirteisten arviointikriteerien lisäksi olen tuonut tutkielmassani esiin seikkoja, joilla on merkitystä nimenomaan vastuunrajoituslausekkeiden kohtuusarvioinnin yhteydessä. Tällaisina erityispiirteinä olen käsitellyt eri vastuunrajoituslauseketyyppien kohtuullistamisalttiutta, pääsopimuksen ja sopimusrikkomuksen laadun merkitystä, vastuuvakuutuksen vaikutusta sekä vakioehtojen käyttämiseen liittyviä näkökohtia. Lopuksi tutkielmassani olen yhdistänyt nämä kaksi jälkiperäisen sitomattomuuden tilannetta ja pohtinut sitä, voisiko törkeän huolimattomuuden alapuolelle jäävä tavallinen huolimattomuus kuitenkin toimia vastuunrajoituslausekkeen kohtuullistamisperusteena. Viime vuosina Ruotsissa onkin esitetty kannanottoja kvalifioidun tuottamuksen arvioinnista erkaantumisen ja vastaavasti sovittelusäännön kohtuusajattelun korostamisen puolesta. Vaikka kannanotoissa on esitetty vaihtelevia näkemyksiä siitä, tulisiko kvalifioidun tuottamuksen arviointi jättää kokonaan, ovat kirjoittajat kuitenkin olleet yksimielisiä siitä, että törkeään huolimattomuuteen viittaavat osatekijät voivat toimia perusteluina sille, että vastuunrajoituslausekkeiden sitovuuteen puututaan sovittelusäännön avulla. Kyseinen tulkinta on tarkoituksenmukainen myös vastuunrajoituslausekkeiden riskinjakofunktion kannalta, sillä sopimuksen riskinjaosta sovittaessa osapuolet eivät ole voineet ottaa huomioon toisen osapuolen tulevaisuudessa tapahtuvaa huolimatonta menettelyä. Vastuunrajoituslausekkeiden funktion ja sopimussidonnaisuuden kannalta on toisaalta yhtälailla tärkeää se, että kohtuullistamiskynnystä ei tämän myötä myöskään tuoda liian alas. Tämän vuoksi kohtuullistamisperusteena tulisi voida käyttää nimenomaan törkeää huolimattomuutta lähellä olevaa tavallista huolimattomuutta sen sijaan, että kohtuullistamisessa otettaisiin herkästi huomioon myös huolimattomuuden lievät asteet.