Browsing by Author "Pyykkölä, Petra"

Kunta on kansalaista lähinnä oleva perusyksikkö Suomessa, joka vastaa keskeisten peruspalveluiden järjestämisestä. Kuntapolitiikan muutokset ovat siten merkityksellisiä kansalaisen koko elämänkulun kannalta. Vaikka kunnilla on ollut perinteisesti vankka itsehallinnollinen asema Suomessa, on valtiolla kuitenkin vahva ohjaussuhde kuntiin nähden. Hallitusvetoinen kuntapolitiikka on tällä hetkellä aiheena erityisen ajankohtainen ja poliittisen kamppailun kohteena. Kuntarakenne on murroksessa ja kunnan tehtäväkenttää halutaan muuttaa tulevaisuudessa. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan linjaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaiset rationaliteetit vaikuttavat hallitusten kuntapolitiikan taustalla valittuna tarkastelujaksolla sekä miten niiden moraalinen muoto, episteeminen luonne ja idiomaattisuus ilmenevät. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa hallinnan analytiikan käsitteistö, jonka juuret ovat foucault’laisessa valta-analytiikassa. Keskeisenä analyysityökaluna käytetään rationaliteetin käsitettä. Se mahdollistaa niiden tapojen tarkastelun, joilla hallitukset järkiperäistävät ja oikeuttavat kuntapoliittisia linjauksiaan. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään foucault’laista diskurssianalyysia, joka soveltuu diskursiivisen muodon omaavien rationaliteettien analyysimenetelmäksi. Tutkimuksen aineiston muodostaa yhteensä viisi hallitusohjelmaa vuosilta 2007-2015. Koska rationaliteetit ovat aina sidoksissa syntykontekstiinsa, analyysissa kiinnitetään huomio myös keskeisimpiin kunnallishallinnon kehittämisen trendeihin 2000-luvulla, jotka ovat Suomen kontekstissa olleet governancen ja uudelleenskaalaamisen suuntaukset. Analyysissa painotettiin governace -elementtien tunnistamista sen ollessa yksi keskeisimmistä kansainvälisistä julkishallinnon reformitrendeistä uudella vuosituhannella. Analyysin perusteella tunnistettiin kolme keskeistä vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan taustalla vaikuttavaa rationaliteettia. Nämä ovat hyvinvoinnin, alueellisen tasapainon ja kilpailukyvyn rationaliteetit. Rationalitetit myös kietoutuvat toisiinsa ja hakevat oikeutustaan osin samoista lähtökohdista. Hyvinvoinnin rationaliteetin kohdalla korostuu muutos klassisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallin merkityksen painottamisesta kohti kansalaisten oman aktiivisuuden ja huolenpidon korostamista. Alueellisen tasapainon rationaliteetti taas ilmenee aineistosta erityisesti kahtena tendessinä, kun hallitukset haluavat kansainvälisesti kilpailukykyiset kaupunkialueet, mutta toisaalta alueellisesti tasa-arvoisesta ja elinvoimaisesta maaseudusta ei haluta luopua. Kilpailukyvyn rationaliteetin kohdalla korostuu huoli Suomen kilpailukyvystä, jolla nähdään olevan laaja vaikutus kuntien toimintamahdollisuuksiin. Kilpailukykyä pyritään parantamaan rakennepoliittisten uudistusten avulla, joilla tavoitellaan tehokkuutta, joustavuutta ja kevyempää hallintoa. Vaikka kaikki kolme rationaliteettia vaikuttavat kaikkien tutkimusaineiston hallitusohjelmien kuntapoliittisten linjausten taustalla, on niiden välillä diskursiivisia eroja. Ne elävätkin ajassa muuttuen ja mukautuen erilaisten vaikutteiden ja vallitsevien olosuhteiden pohjalta.