Browsing by Author "Rönkönharju, Sami"

Tarkastelen työssäni sitä tapaa, jolla japanilainen Sankei-sanomalehti käsitteli vuoden 2015 eurooppalaista pakolaiskriisiä syyskuussa 2015. Analysoin sen uutisartikkeleita käyttäen Machinin ja Mayrin (2012) määrittelemää kriittisen diskurssianalyysin metodia. Esittelen kaksi mahdollista hypoteettisista ideologista narratiivia tutkielmani kahden ensimmäisen osan aikana. Ensimmäisen narratiivin esittelen melko lyhykäisesti tutkielmani johdannossa, koska se on suhteellisen yksiselitteinen. Se pohjautuu London School of Economics and Political Sciencen tutkimusryhmän tekemään tutkimukseen, jossa havaittiin, että eurooppalaisten sanomalehtien uutisoinnissa oli havaittavissa narratiivinen kehys, jonka kautta aihetta käsiteltiin vaihtelevasti, painottaen vuoroin humanitarismin ja vuoroin pakolaisten tuomien turvallisuusuhkien näkökulmia. Kyseinen näkökulman vaihtelu on käsitettävissä myös pakolaisten toiseuttamisena käyttäen erilaisia näkökulmia: joko painottaen heidän uhkaavuuttaan tai haavoittuvaisuuttaan. Esittelen toisessa osassa Francis Fukuyaman kuuluisan (mutta varsinaiselta sisällöltään usein puutteellisesti tunnetun) teoksen The End of History and the Last Man (1992), jossa hän esittelee teoriansa “thymoksesta” mallina yhdelle ihmisen psykologisista perusvieteistä. Fukuyama esittää teoksessaan, että thymos on ihmisen sielun kolmas osa, josta kumpuaa esimerkiksi tarve saada kunnioitusta toisilta ihmisiltä ja ihmisryhmiltä. Fukuyaman mukaan thymos on merkittävä motivoiva tekijä ihmisten ja ihmisyhteisöjen poliittisessa toiminnassa kautta historian. Teoksessaan Identity: The Demand for Dignity and the Politics of Resentment (2018) hän laajentaa aikaisemmassa teoksessaan esittämiään ajatuksia ja soveltaa niitä selittämään kansallispopulistien viime vuosina tapahtunutta nousua. Fukuyaman filosofiaan pohjautuen esittelen proposition kansallispopulistisesta ”thymoottisesta” narratiivista, jota tuen siteeraamalla muita tutkijoita, jotka ovat viime vuosina kirjoittaneet aiheesta, kuten Roger Eatwellia, Matthew Goodwinia ja Michael Lindiä. Kansallispopulistisissa thymoottiisissa narratiiveissa idealisoidaan kansoja, kansallisia yhteisöjä ja etnisiä ryhmiä, jotka puolustavat omaa kunniaansa ja omia rajojaan raivokkaasti – joskus jopa väkivaltaisesti. Sille ominainen pimeä puoli on taipumus nähdä eri ryhmien väliset ristiriidat nollasummapelinä, jossa kompromissien tekeminen on hyvin vaikeaa. Tutkielmani kolmannessa osassa perehdyn lopulta 24:ään Sankein uutisartikkeliin käyttäen kriittistä diskurssianalyysiä. Keskityn erityisesti siihen, miten kolmea ideologisesti relevanttia osapuolta käsitellään niissä: (1) itse pakolaisia, (2) pakolaisia lähinnä uhkina käsitteleviä kansallispopulistisia osapuolia kuten Unkarin valtiota sekä (3) Saksan, Ranskan ja EU:n huippupoliitikkoja, jotka painottivat Euroopan humanitaarisia velvollisuuksia kriisin aikana. Tulin tutkielmassani siihen tulokseen, että Sankein artikkeleista löytämäni narratiivi sopii yksi yhteen parhaiten London School of Economics and Political Sciencen tutkimuksen löytämään narratiiviseen kehikkoon – ja erityisesti sen siihen ääripäähän, joka maalaa pakolaiset uhkaavasti toiseutettuina. Siihen kuvaan ”uhkaavina toisina” kuuluu luonnehdinta pakolaisista eräänlaisena ”tulvana” ja ilmiön esittäminen ensisijaisesti ongelmana. Vaikka kriisin kansallispopulistisia osapuolia käsitellään artikkeleissa suhteellisen neutraalisti, on heidän toimintaansa ihailevia äänenpainoja havaittavissa niukalti, eikä heidän harjoittamiaan kovia otteita suuremmin kaunistella. Lisäksi artikkeleissa käytetään Iso-Britannian ja Ranskan kansallispopulistisista liikkeistä kielteisiä nimityksiä, jotka ovat yleisiä eurooppalaisessa valtavirtamediassa. Jos artikkeleista on ylipäätään erotettavissa selkeän positiivisesti esitetty osapuoli, on se humanitarismia painottava, Saksan johtama rintama.