Browsing by Author "Raikas, Terhi"
Now showing items 1-2 of 2
-
Raikas, Terhi (2018)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kiellettyjen kirjojen kääntämistä ja sensuuria Neuvostoliitossa ja suomettumisen aikakauden Suomessa. Sensuurikysymyksistä olen kuitenkin ottanut huomioon ainoastaan poliittisista syistä sensuroidut teokset jättäen täten esimerkiksi uskonnon tai seksin varjolla sensuroidut teokset käsittelyn ulkopuolelle. Esimerkkiteoksinani käytän George Orwellin kirjoja Vuonna 1984 ja Eläintenvallankumous Neuvostoliiton osalta. Suomettuneessa Suomessa kielletystä käännöskirjasta työssäni on esimerkkinä Aleksandr Solženitsynin teosta Vankileirien saaristo. Tutkielmani tutkimusmetodina ovat käännösnormit, jotka olen jakanut ennakko- ja toimintanormeihin. Teoreettisena viitekehyksenä toimii yhdistelmä käännöshistoriaa ja kääntämisen sosiologiaa. Neuvostoliitossa useat eri valtion viranomaiset (Glavlit, Tšeka ja Kominolit) pyrkivät toiminnallaan sensuroimaan kirjoja. Näistä huolimatta kielletyiksi luokiteltuja ja muita ulkomaisia teoksia saattoi lukea useaa eri kautta. Sallittuja väyliä olivat eri kirjallisuuslehdet ja kirjastojen erityisosastot, joita olivat oikeutettuja käyttämään ainoastaan tarkoin valitut henkilöt. Lisäksi kielletyt kirjat levisivät tamizdat- ja samizdat-painoksina, eli teoksina, jotka oli joko painettu ulkomailla tai kirjoitettu tai kopioitu käsin ja täten annettu luettavaksi eteenpäin. Neuvostoliiton rikoslainsäädännön nojalla kuitenkin tällaisen painoksen lukemisesta saatettiin tuomita vankeuteen tai karkotukseen. Molemmat Orwellin teokset levisivät Neuvostoliitossa laittomina painoksina, sillä Orwell osallistui osaltaan aikakautensa informaatiosodankäyntiin ja pyrki tietoisesti levittämään teoksiaan Itä-Euroopan valtioiden alueella. Neuvostopolitiikan vaikutus tuntui myös Suomen julkaisupolitiikassa. Vuonna 1974 silloinen valtiojohto ilmaisi Tammen kustantamolle, ettei sen suunnitelma julkaista kiistelty Aleksandr Solženitsynin teos Vankileirien saaristo olisi suotavaa Suomen ulkopolitiikan kannalta, ja näin ollen Tammi päätyikin teoksen poistamaan julkaisuluettelostaan. Vankileirien saaristo oli joutunut neuvostohallinnon silmätikuksi kirjailijan voitettu Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1970. Suomessa teos julkaistiin ensimmäisen kerran ruotsiksi vuonna 1974 ja suomeksi vasta kaksi vuotta myöhemmin. Neuvostoliiton hajoamisen ja suomettumisen aikakauden päättymisen jälkeen suomalainen käännös- ja kustannuspolitiikka on voinut toimia vapaasti välittämättä ulkopoliittisista vaatimuksista. Venäjällä sensuuri on nykyisin myös paljon vähäisempää kuin Neuvostoliiton aikaan, vaikka sitä kuitenkin maassa edelleen esiintyy. Esimerkkinä mainittakoon, kuinka Kaunotar ja hirviö -elokuvalle asetettiin 16 vuoden ikäraja yhden elokuvassa esiintyvän homoseksuaalisen hahmon vuoksi.
-
Raikas, Terhi (2018)Kestävän kehityksen periaatteen eräänlaisena alaperiaatteena on kestävän käytön periaate, joka määriteltiin ensi kerran vuonna 1980 Maailman luonnonsuojelun strategiassa. Periaatteen takana oleva ajatus, luonnonvarojen käytön turvaaminen myös tulevaisuudessa, on kuitenkin ollut esillä lainsäädännössä jo paljon ennen tätä. Tutkielmassani keskityn tarkastelemaan Suomen autonomian aikakauden (1809–1917) metsä- ja metsästyslainsäädäntöä kestävän käytön ja kehityksen periaatteita mukailevien lainsäädännöllisten tavoitteiden osalta. Tutkimusmetodeina toimivat oikeushistoria ja oikeussosiologia. Niin metsää kuin metsästystä koskevasta suuriruhtinaskunnan lainsäädännöstä on havaittavissa kestävän kehityksen periaatteen idea, sillä lainsäädännön tasolla tähdättiin molemmilla aihealueilla siihen, ettei luonnonvaroja käytettäisi loppuun, vaan metsän tuli saada elpyä kaskeamisesta ja riistakantojen elpyä ennen kuin metsästämiseen voitiin antaa uusia lupia. Kestävän kehityksen periaatteen ideologinen pohja ei kuitenkaan autonomian aikana ollut sama kuin nykyisin. Vaikka kestävän kehityksen periaatteen pohja on vahvasti painottunut ihmisen tarpeiden turvaamiselle, on alettu sen rinnalla hahmottaa myös luonnon monimuotoisuuden merkitys. Autonomian ajan lainsäätäjän intressit keskittyivätkin kestävän kehityksen kolmesta intressistä (ympäristö, talous ja ihminen) ympäristön sijaan ensisijaisesti periaatteen taloudelliseen aspektiin, minkä seurauksena myös ihmiset saattoivat parantaa elinolojaan. Ymmärryksen kehityttyä ei luonnonsuojeluun pyritä enää ainoastaan taloudellisin perustein. Kestävän kehityksen periaatteen ympäristölliset näkökulmat huomioitiin Suomen suuriruhtinaskunnassa lähinnä kestävän kehityksen periaatteen taloudellisten ja sosiaalisten aspektien ja kestävän käytön periaatteen ”sivutuotteina”; seikkoina, joihin ei varsinaisesti pyritty, mutta joiden voitiin katsoa toteutuvan tärkeämpinä pidettyjen seikkojen ohessa. Autonomian ajan lainsäädäntökeskustelusta on löydettävissä myös viitteitä inhimillisen pääoman säilymisen huolesta, kun epäiltiin metsästyselinkeinon kuihtuvan, mikäli Pohjois-Suomessa ei kruunun mailla vapautettaisi metsästystä kaiken kansan mahdollisuudeksi sen sijaan, että metsästys olisi pysynyt ainoastaan yläluokan harrastuksena. Näkökannat, jotka nykypäivän lainsäädännössä pohjattaisiin ympäristö- ja luonnonsuojelunäkökulmiin, pohjautuivat täten voimakkaasti aikakautensa luokkayhteiskunnan säilyttämispyrkimyksiin. Autonomisen ajan kestävän kehityksen periaatteen pohjana ei siis niinkään ollut luonnon monimuotoisuuden merkitys luonnonsuojelullisesta näkökulmasta, vaan ihmisen itsensä säilyminen ja taloudelliset intressit olivat tällöin etusijalla. Sekä metsiä että metsästystä koskeneesta lainsäädännöstä voidaan tiivistetysti todeta Suomen suuriruhtinaskunnan muodostaneen lainsäädännöllisesti eräänlaisen oikeudellisen välitilan, jota ei voida kuitenkaan pitää vuosissa mitattuna suhteellisen pitkän aikajänteen vuoksikaan yhtenäisenä. Erityisesti suuriruhtinaskunnan alkuaikoina lainsäädännössä noudatettiin Ruotsi-Suomen aikakauden perinnettä: metsien kestävään ja tarkoituksenmukaiseen käyttöön pyrittiin kymmenien kieltojen ja käskyjen keinoin.
Now showing items 1-2 of 2