Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Ropponen, Pia"

Sort by: Order: Results:

  • Ropponen, Pia (2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan kuoleman tematiikan representaatioita suomalaisessa nykyvalokuvataiteessa. Tavoitteena on havainnoida kuoleman kuvauksen tapoja ja motiiveja sekä pohtia, millaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia suhtautumisia, tottumuksia ja käytäntöjä teoksissa on taiteen keinoin pyritty kommentoimaan. Tutkielma perustuu teosanalyyseille. Aineistona käytetään kahta kuolemaa kuvaavaa valokuvateossarjaa. Nämä ovat Iikka Tolosen The End sekä Minna Havukaisen Exitus, joka sisältää valokuvien ohella kolme videoteosta ja jonka esillepanoon on liittynyt sisällöltään jonkin verran vaihtelevia tapahtumakokonaisuuksia. Teoriataustana toimii kuolemaa eri näkökulmista tarkastellut keskustelu. Teoksia analysoidaan diskursiivisessa; oman aikamme kuolemankulttuuria kirjallisuuden, tutkimuksen, artikkeleiden sekä yleisöluentojen kautta pohtivassa yhteydessä. Teossarjat esittävät kuolemaa ja siihen liittyviä käytäntöjä sellaisina, kuin ne suomalaisessa nykykulttuurissa useimmiten tapahtuvat. Niiden huomataan toistavan monia taidehistorian traditionaalisia, usein metaforisia teeman tarkastelutapoja. Valokuvateoksia tarkastelemalla voidaan ymmärtää kuolemankäsitysten mentaalisen osuuden sitkeys ja tämän jäykkyyden aiheuttama, nykykäsityksiin sisältyvä menneisyyden perintö; sarjat toistavat jossain määrin menneisyydestä kantautuvia kuolleisiin ja kuolemaan liittyviä käsityksiä. Henkiseen kulttuuriperintöön sisältyvien rakenteiden ohella analyysi osoittaa teossarjojen vahvistavan ja uudentavan eräitä nykykeskustelussa kuolemiseen liitettyjä mielikuvia sekä oman aikamme kulttuurille tyypillisiä, kuolemaan liittyviä erityispiirteitä. Teosten tulkinta mahdollistaa myös kuolemaan liittyvien käytäntöjen yhteyteen muodostuneiden uusien traditioiden esiin nostamisen ja arvioimisen. Taideteosten käsittelemien näkökulmien ulkopuolelle jäävien tai vähäistä huomiota saavien kuolemiseen liittyvien aspektien voidaan todeta paljastavan teemaan liittyviä kulttuurisia kipupisteitä. Kuoleman teeman taiteessa tarkastelun sekä aihetta käsittelevien taiteilijoiden saaman vastaanoton ja kritiikin voidaan esittää alleviivaavan motiivin haasteellisuutta. Kirjoitus kyseenalaistaa tutkijoiden taholta usein esitettyä väitettä, jonka mukaan kuolema on puheenaiheena kielletty ja teemana piilotettu. Teosanalyysi korostaa suremisen ja kuoleman yhteydessä esiintyvien, erilaisten ristiriitaistenkin tunteiden ilmaisun, käsittelyn ja purkamisen tärkeyttä. Teokset pyrkivät kuoleman pohdinnan, yhteiskunnallisten suhtautumistapojen ja kuolemankäsitysten näkyväksi tekemisen ohella jakamaan emootioita ja toimimaan suremisen väylinä.