Browsing by Author "Rouhiainen, Minna"

Jokaisen perus- ja ihmisoikeus on, että häntä koskeva oikeudenkäynti tapahtuu kohtuullisen ajan kuluessa. Rikosprosessioikeuden alaan kuuluvassa tutkielmassa tarkastellaan joutuisuuden merkitystä ja oikeudenkäynnin viivästymisen haittoja sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIS 13 artiklan uuden tulkinnan vaatimuksia ihmisoikeussopimuksen jäsenvaltioille. Toiseksi pohditaan, millainen oikeussuojakeino on tehokas EIT:n oikeuskäytännön perusteella, sekä millä tavalla oikeudenkäynnin viivästyminen voidaan tehokkaasti hyvittää rangaistusta määrättäessä. Tutkielmassa käsitellään hyvityslain sisältöä etenkin EIT:n EIS 6(1) artiklaa koskevan oikeuskäytännön perusteella. Vielä selvitetään hyvityslain tehokkuutta EIS 13 artiklan asettamien vaatimusten suhteen, sekä lain vaikutusta oikeudenkäyntien viivästymiseen ja käydään läpi hyvityslain mahdollisesti ongelmallisia kohtia. Lyhyesti tarkastellaan myös sitä, mitkä seikat selittävät osaltaan oikeudenkäyntien pitkää kestoa Suomessa, ja näkökulmaa laajennetaan vielä hyvityslain ulkopuolelle jääviin perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin sekä niiden mahdolliseen korvattavuuteen. Tutkielmassa todettiin, että EIT on todennut hyvityslain EIS 13 artiklan mukaisesti tehokkaaksi valtionsisäiseksi oikeussuojakeinoksi. Varsinaiseen ongelmaan eli oikeudenkäyntien liialliseen kestoon lailla katsottiin olevan hyvin rajattu ja pieni vaikutus. Hyvityslaki myös sisältää joitakin ongelmallisia kohtia. Esimerkiksi esitutkinnassa ja syyteharkinnassa tapahtunut viivästys on kategorisesti hallituksen esityksessä rajattu lain soveltamisen ulkopuolelle. Tutkielmassa havaittiin, että hyvityslain soveltamisalan ulkopuolelle jäävä esitutkinnassa tai syyteharkinnassa viivästynyt rikosasia, jossa ei lopulta nosteta syytettä, ei toisin kuin lain esitöissä on perusteltu vaikuta kovin harvinaiselta tilanteelta. Tutkielmassa päädyttiin suosittamaan, että esitutkinnan ja syyteharkinnan viipymisen hyvittämisestä tulisi säätää laissa. Nykyinen käytäntö asettaa vahingonkärsijät eriarvoiseen asemaan riippuen muun muassa siitä, mitkä ovat heidän tietonsa esimerkiksi mahdollisuudesta hakea korvausta Poliisihallitukselta. Samalla voitaisiin säännellä muiden perus- ja ihmisoikeusloukkausten korvaamisesta. Tutkielmassa havaittiin edelleen, että toinen hyvityslain ongelmallinen kohta liittyy asianomistajan oikeudenkäynnin viivästymistä laskettaessa oikeudenkäynnin alkamisajankohtaan. Hyvityslain 5 §:n mukaisesti oikeudenkäynnin katsotaan asianomistajan osalta alkavan vasta siitä hetkestä, kun hänen vaatimuksensa tulee tuomioistuimessa vireille. Ihmisoikeustuomioistuimen EIS:ta koskevassa oikeuskäytännössä oikeudenkäynnin katsotaan EIS 6 artiklan soveltuessa kuitenkin alkavan jo siitä, kun asianomistaja on esittänyt korvausvaatimuksensa, esimerkiksi rikosilmoitusta tehdessään tai esitutkinnassa. Ristiriidan katsottiin olevan ongelmallinen paitsi siksi. että hyvityslain tarkoituksena on, että viivästyneen oikeudenkäynnin asianosainen saisi kansallisesti vastaavan hyvityksen kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta EIS 6 artiklan nojalla ja lain perusteluissa on nimenomaan korostettu sitä, että oikeudenkäynnin kestoa ja viivästymistä arvioitaessa tulee ottaa huomioon ihmisoikeustuomioistuimen EIS 6(1) artiklaa koskeva vakiintunut ratkaisukäytäntö, myös siksi, että mainittujen ajankohtien välinen ero voi tapauskohtaisesti olla jopa useita vuosia. Perustuslain 21 §:n mukainen oikeus oikeudenkäyntiin ilman aiheetonta viivytystä koskee kuitenkin kaikkia asianosaisia, myös asianomistajaa. Asianomistajan rangaistusvaatimuksen osalta oikeudenkäynnin laskemisen tulisi alkaa siitä, kun hän rikosilmoitusta tehdessään tai esitutkinnassa ilmoittaa vaativansa rangaistusta. Tutkielmassa osoitetaan, että hyvityslaki on tehokas oikeussuojakeino ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan tarkoittamassa mielessä, mutta laki sisältää joitain ongelmallisia kohtia ja lisäksi laki itsessään ei ole ratkaisu oikeudenkäyntien viivästymisen ongelmaan. Laki ei myöskään näytä jouduttaneen oikeudenkäyntejä. Lisäksi koska oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston korvaaminen jälkikäteen ei usein tosiasiallisesti poista pitkittyneen prosessin aiheuttamaa kärsimystä tulee oikeudenkäytön kehittämisen painopisteen olla ongelman alkulähteillä, eli oikeudenkäyntien viivästymisen ehkäisemisessä ja oikeudenkäytön nopeuttamisessa muita perusoikeuksia kuitenkaan vaarantamatta.