Browsing by Author "Säteri, Johanna"

Tutkielmassa tarkastellaan alkuvuodesta 2008 laajaa julkisuutta saaneen Neitsythuorakirkko-tapauksen valossa, mikä on taiteellisessa toiminnassa oikeudellisesti sallittua ja mikä ei. Tapauksessa taiteilija oli lapsipornoa kritisoidakseen tehnyt installaatioteoksen, jossa hyödynsi internetistä lataamiaan, käsittelemättömiä lapsipornokuvia. Hänet tuomittiin lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä, mutta jätettiin rangaistukseen tuomitsematta teon eettisen tarkoituksen vuoksi. Tapauksessa analysoidaan muun muassa sitä, voisiko taiteilijalla olla tutkijaan tai toimittajaan verrattava oikeus lapsipornon hallussapitoon. Taiteen vapauden oikeudellisten rajojen osalta keskitytään käsiteltävän tapauksen mukaisesti lähinnä sen suhteeseen yksityisyyden suojaan. Yksi pääkysymyksistä on Neitsythuorakirkko-tapauksen mukaisesti, mitkä ovat yhteiskuntakriittisen taiteen mahdollisuudet. Tutkielmassa käydään ensin läpi käsiteltävän tapauksen vaiheet tuomioistuimissa, minkä jälkeen tarkastellaan tapaukseen liittyvää lainsäädäntöä rikosoikeudellisten kriminalisointien ja perus- ja ihmisoikeuksien osalta. Tämän jälkeen analysoidaan tarkemmin aiheena olevaa oikeustapausta mm. käymällä läpi tuomioiden perusteluja ja pohtimalla, olisiko tapauksessa voitu päästä myös toisenlaiseen lopputulokseen. Erityisesti keskitytään lapsipornografian hallussapidon ja levittämisen erilaisiin oikeuttamisperusteisiin. Lopuksi esitetään päätelmät. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että oikeustila taiteellisen ilmaisuvapauden osalta Suomessa on epäselvä. Usein käytännön tilanteissa saatetaan lukea sanatarkasti vain rikoslain kriminalisointeja, mutta huomioon ei oteta säännöksiä sanan- ja taiteen vapaudesta. Taiteen vapauteen perusoikeutena kuuluu se, että taidetta ei saa sensuroida eikä sen sisältöjä ohjailla. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että esim. rikoslain tiukka noudattaminen voi johtaa helposti taiteen sensuroimiseen. Neitsythuorakirkko-tapauksen ratkaisu hieman ontuvine perusteluineen on helppo tulkita niin, että taiteen ilmaisuvapauden piiriin ei kuulu eräiden teemojen käsittely provokatiivisesti ja yleisöä järkyttävästi, mitä tulkintaa voinee kritisoida. Tapauksen, jossa oli kyse erittäin moraaliherkkien oikeushyvien yhteen saattamisesta, lopputuloksessa on kuitenkin hyvin otettu eri näkökannat huomioon. Vaikka tuomioiden perusteluja olisikin voinut selventää ja kirjata paremmin auki, ratkaisu näin monimutkaisessa asiassa kuitenkin on melko onnistunut. Tuomioita voi pitää myös osoituksena siitä, että lapsipornoon suhtaudutaan Suomessa erittäin kielteisesti. Sananvapaudellakin on rajansa. Huomioitavaa on myös se, että Suomessa tuomioistuimien tehtävä on tulkita lakia, ei kirjoittaa sitä uusiksi. Tässä tapauksessa taiteilija halusi tuoda ilmi, että lapsiporno on ongelma yhteiskunnassa ja että nykyisenlainen lainsäädäntö ei toimi. Hän kokeili toiminnallaan lainsäädännön rajoja, mitä juuri voi pitää lainsäädäntöön vaikuttamiseen pyrkimisenä. Yhteiskunnallisen keskustelun tulisi voida jatkua niin kauan kuin epäkohtia edelleen on olemassa.