Browsing by Author "Salonen, Hannes"

Koulua käymättömät lapset ja nuoret ovat huolestuttava ja kasvava ilmiö. Yksi sen äärimmäisistä muodoista on sosiaalinen vetäytyminen, jolloin lapsi vetäytyy pitkäkestoisesti kotiinsa. Japanissa ilmiö on tunnettu jo pitkään, ja kyseisiä lapsia ja nuoria kutsutaan hikikomoreiksi. Käsite on levinnyt myös länsimaalaiseen tutkimukseen ja tarkoittaa samaa kuin sosiaalisesti vetäytynyt. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää poikkeavuuden position rakentumista lastensuojelun asiakassuunnitelmissa, jotka koskevat sosiaalisesti vetäytyneitä. Hikikomori-tutkimusten sekä kouluakäymättömyyteen liittyvien tutkimusten mukaan syyt kyseiseen toimintaan vaihtelevat laajasti. Poikkeavuuden position muodostumista analysoidaan soveltuvin osin Elina Pekkarisen luoman positiomallin avulla. Positiomalli perustuu Roy Bhaskarin sosiaalisen toiminnan transformatiiviseen malliin sekä Edwin M. Lemertin yhteisörekation teoriaan. Tutkielman aineisto koostuu 11 lastensuojelun avohuollon asiakassuunnitelmasta. Aineosta analysoidaan sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman tulosten mukaan vain kahdessa asiakassuunnitelmassa tuodaan esiin lapsen oma näkemys tilanteesta. Kuudessa asiakassuunnitelmassa listataan lapsen oireilua ja palveluja, joilla tilanteeseen pyritään vastaamaan, mutta sosiaalista vetäytymistä ja siihen johtaneita syitä ei arvioida. Viidessä asiakassuunnitelmassa sen sijaan konteksualisoitiin sosiaalista vetäytymistä, toisin sanoen oireilun syitä ja muiden tekijöiden vaikutusta (esimerkiksi vanhempien) tilanteeseen pyrittiin selvittämään ja arvioimaan. Vain kolmessa asiakassuunnitelmassa tuotiin esiin lapsen vahvuuksia ja hyviä puolia. Tutkielman tulosten perusteella näyttää vahvasti siltä, että sosiaalitoimi voi omalla toiminnallaan synnyttää, vahvistaa ja ylläpitää poikkeavuuden positiota. Sosiaalisesti vetäytyneet eivät ole homogeeninen ryhmä, jonka vuoksi tilannetta tulisi tarkkaan arvioida ennen kuin toimenpiteitä auttamiseksi ryhdytään tekemään. Tämän lisäksi asiantuntijoiden ja ammatillisten toimijoiden tulee arvioida omaa toimintaa, sanojaan ja toimenpiteitään suhteessa asiakaslapseen. Kyseiset tekijät vaikuttavat lapsen positioon, ja lopulta käsitykseen omasta itsestään ja mahdollisuuksistaan muutokseen.