Browsing by Author "Savolainen, Vilja"

Kun isä tai äiti joutuu vankilaan, voi lapsen elämä muuttua täysin. Vankeus vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen, ja sen seuraukset voivat näkyä elämässä vielä aikuisenakin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen kokemus vanhemman vankeus voi lapselle olla, ja millaisia merkityksiä kokemukset saavat osana lapsen omaa elämää. Yhtenä tutkimuksen näkökulmana on vaikeista lapsuudenkokemuksista selviytyminen. Jotta saataisiin selville kokemusten merkitys lapsen elämän kannalta, on tutkimukseen haastateltu aikuisia, joiden lapsuuteen vanhemman vankeus on kuulunut. Tutkimus liittyy olennaisesti lapsuudentutkimukseen ja sen käsitteisiin. Työssä viitataan myös selviytymistä ja pärjäämistä käsitteleviin tutkimuksiin. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen, ja keskeisenä käsitteenä toimii Vilma Hännisen sisäisen tarinan käsite. Tutkimuksen aineisto muodostuu neljästä kerronnallisesta haastattelusta, joissa nyt jo aikuistuneet lapset kertovat siitä, millainen kokemus isän tai äidin vankeustuomio on heille ollut. Analyysi on toteutettu aineistolähtöisesti Lieblichin ja kumppanien määrittämää holistista ja kategorista luentatapaa yhdistellen. Kertomusten perusteella oli selvää, että vanhemman vankeus liittyy olennaisesti myös lapsuudenkodin muihin ongelmiin kuten päihteisiin, mielenterveysongelmiin ja sairauksiin. Nämä ongelmat vaikuttivat myös toiseen vanhempaan ja johtivat huolenpidon puutteisiin. Keskeinen kokemus vanhemman vankeuden värittämässä lapsuudessa olikin tunne vanhempien poissaolosta sekä tuomion aikana että sen jälkeen. Vankeustuomio voi tutkimuksen mukaan olla perheelle yhtäkkinen kriisi, tai osa päihteiden ja rikollisuuden sävyttämää elämäntapaa, joka on lapselle jo entuudestaan tuttua. Vanhempien poissaolon vuoksi lapset joutuivat pärjäämään itsenäisesti ja huolehtimaan myös aikuisille kuuluvista tehtävistä. Itsenäinen pärjääminen ja huolenpito eivät olleet selkeitä vapaaehtoisesti omaksuttuja rooleja, vaan tilanteen vaatima välttämättömyys. Apua oli lapsuudessa ollut tarjolla rajallisesti, tai sitten tarjottu apu ei ollut vastannut perheen tarpeita. Tärkein tuki monen lapsuudessa oli isoäiti. Vanhemman vankeuteen liittyy vahvaa leimautumista, joka voi olla lapselle yksi raskaimmista vanhemman vankeuteen liittyvistä kokemuksista. Perheet eivät ole lapsuuden aikana kyenneet käsittelemään kokemuksia, vaan lapsen on pitänyt yrittää unohtaa ikävät muistot ja tunteet. Käsittelemättömät kokemukset ovat kulkeneet taakkoina aikuisuuteen asti, kunnes ne on ollut pakko käsitellä. Moni oli turvautunut kokemusten käsittelyssä aikuisena ammattiapuun. Aikuisena kokemusten käsittely koettiin ehdoksi niistä toipumiselle ja tavallisen elämän elämiselle, mutta vain harva oli pystynyt käymään kokemuksiaan läpi koko perheen kanssa aikuisenakaan. Vaikeat kokemukset oli nyt voitu ottaa osaksi omaa sisäistä tarinaa, jolloin tarinassa osattiin nähdä myös hyvää. Vanhemman vankeus ja siihen liittyneet kokemukset olivat olennainen osa haastateltavien tarinaa, ja ne olivat muokanneet heistä sen keitä he nyt olivat.