Browsing by Author "Schaffter, Juha-Vike"

Pro gradu -tutkielmani aihe on ment-päätteiset adverbit muinaisranskassa ja nykyranskassa. Tutkimusaineistonani on Petrus Abelarduksen (ranskalaisittain Pierre Abélard) latinankielinen teos Calamitatum mearum ja sen kaksi ranskankielistä versiota; molemmat tunnetaan nimellä Histoire de mes malheurs. Toinen niistä on Jean de Meunin muinasranskaksi, toinen Yves Ferroul’n nykyranskaksi laatima käännös. Ranska on muiden romaanisten kielten tapaan kehittynyt Rooman valtakunnan alueella puhutusta latinasta, ns. vulgääri- eli kansanlatinasta. Omaksi kielekseen muinaisranskan voi katsoa eriytyneen viimeistään 800-luvulla. Muinaisranskan aika kesti 1300-luvun puoliväliin. Ment-pääte oli alkujaan mente, yksikön ablatiivi latinan substantiivista mens. Tässä yhteydessä sanan mente voi suomentaa: ′mielellä′ tai ′aikomuksella′. Jo klassisessa latinassa sen avulla muodostettiin adverbiaalisia ilmauksia, ei kuitenkaan varsinaisia adverbeja, sillä sitä käytettiin ainoastaan erillisenä substantiivina. Muinaisranskassa se oli jo vakiintunut adverbin päätteeksi eikä se esiintynyt enää itsenäisenä sanana. Nykyranskassa se on adverbin ainoa produktiivinen pääte. Sen avulla muodostetaan adverbeja pääasiassa adjektiiveista, mutta vähäisessä määrin myös muihin sanaluokkiin kuuluvista sanoista. Historia calamitatum on Abelarduksen 1100-luvulla kirjeen muotoon kirjoittama autobiografia. Hän kuvaa siinä monivaiheisen elämänsä värikkäät tapahtumat ja suhteensa puolisoonsa Heloisaan. Jean de Meun käänsi teoksen seuraavalla vuosisadalla. Yves Ferroul julkaisi oman käännöksensä 1900-luvun lopussa. Molemmat käännökset noudattavat verraten tarkasti latinankielisen tekstiä mallia. Tutkielman empiirisessä osassa käsittelen molempien käännösten ment-päätteiset adverbit. Kaikki Jean de Meunin käyttämät adverbit esittelen yksityiskohtaisesti ja vertaan niitä sekä alkutekstissä että nykykielisessä käännöksessä esiintyviin, niitä vastaaviin adverbeihin tai muihin ilmaisuihin. Yves Ferroun käyttämät adverbit esittelen ryhmitellen ja suppeammin, sillä ne ovat ranskan kielen taitoiselle lukijalle ennestään tuttuja. Ferroul’n käännös sisältää merkittävästi enemmän erilaisia ment-päätteisiä adverbeja, mikä vastaa ennakko-odotuksiani. Monet niistä ovat sellaisia, jotka eivät kuuluneet keskiajan ranskan sanastoon. Se lieneekin tärkein erilaisten adverbien määrään vaikuttava tekijä tutkimusaineistossani. Sen sijaan kyseisten adverbien kokonaismäärä on Jean de Meunin käännöksessä jonkin verran suurempi. Se sisältää puolestaan joukon sellaisia adverbeja, joita ei nykyranskassa esiinny, tai jotka ovat käyneet harvinaisiksi. Osa taas on sellaisia, joiden merkitys on oleellisesti muuttunut. Tutkielma osoittaa ment-päätteen jatkuvan elinvoiman adverbien muodostuksessa. Aiheen tarkempi tutkimus edellyttäisi suurempaa tutkimusaineistoa. Tutkimani kolme teosta vastannevat kuitenkin toisiaan riittävän hyvin ja lienevät tarpeeksi laajat antaakseen hyvän käsityksen kolmesta käsitellystä kielimuodosta ja tutkittavista ment- päätteisistä adverbeista ranskan kielen kahdessa, ajallisesti toisistaan varsin etäisessä muodossa.