Browsing by Author "Siltanen, Oskari"

Pro gradu -tutkielmassani tutkin saksalaisen upseeriston käsityksiä sodan merkityksestä ennen ensimmäistä maailmansotaa noin vuodesta 1890 alkaen. Upseeriston rooli sodan syttymisessä ja myöhemmin sotasyyllisyyskysymykseen liittyen on ollut kiivaan keskustelun aiheena jo vuosisadan ajan, mikä tekee upseerien sotaa koskevista mielipiteistä ja ideologioista tutkimisen arvoista. Aihepiiriä on tavanomaisesti lähestytty militarismin näkökulmasta, millä useimmiten tarkoitetaan sodan ja armeijan ylikorostumista yhteiskunnassa ja politiikassa. Tässä tutkimuksessa tulkitsen upseerien kirjoituksia kontekstualisoimalla upseerien kirjoituksia. Yhdistämällä heidän pohdintansa sodan merkityksestä muihin ajankohtaisiin keskusteluihin ja aatteellisiin virtauksiin, etsin vastausta siihen, miksi upseerit pitivät sotaa väistämättömänä ja tarpeellisena osana kulttuuria ja ihmisyyttä. Miten upseerit perustelivat sotamyönteisiä ajatuksiaan ja minkälaisen aatteellisen perustan varaan ne rakentuivat? Miksi sotilaiden maailmankuvassa konflikti ja viholliskuvat olivat niin keskeisellä sijalla? Tutkimuksen keskushenkilönä ja päälähteenä toimii ratsuväenkenraali Friedrich von Bernhardi, jonka vuonna 1912 ilmestynyt kirja Deutschland und der Nächste Krieg on noussut pahamaineisimmaksi aggressiivisen militarismin symboliksi. Bernhardin ohella käytän muiden sotilaskirjoittajien ja sotateoreetikkojen, kuten Albrecht von Boguslawskin, Max Jähnsin, Colmar von der Goltzin ja Hugo von Freytag-Loringhovenin kirjoituksia. Lisäksi armeijan yleisesikunnan päällikköjen näkemykset antavat perspektiiviä siihen, miten sotateoreetikkojen mielipiteet vertautuvat ylimmän sotilasjohdon ajatuksiin. Upseereilla oli pessimistinen käsitys Euroopan suurvaltojen suhteista ja voimatasapainosta. Kolmoisententen uskottiin tulevaisuudessa ainoastaan vahvistuvan Saksaan nähden, mistä syystä ennaltaehkäisevän sodan ajatus oli suosiossa. Armeijan sotilaskulttuurista upseerit omaksuivat taipumuksen nähdä poliittiset ongelmat sotilaallisina ja ratkaista sotilaalliset ongelmat aina suuremmalla voimankäytöllä. Sotateoreetikot ottivat voimakkaasti kantaa pasifismia ja sosialismia vastaan. Pasifismi nähtiin epäkäytännöllisenä utopiana, jonka pelättiin heikentävänä kansakuntaa moraalisesti ja siten vaikuttavan myös armeijan taistelukykyyn. Upseerit olivat myös tietoisia armeijan sisäpoliittisista tehtävistä, joihin kuului kansallisen identiteetin ja yhtenäisyyden pönkittäminen sekä aktiiviset sosiaalidemokratian vastaiset toimet. Tarpeen vaatiessa upseerit olivat valmiita myös sisällissotaan, joten sota ei ollut ainoastaan ulkopolitiikan työkalu. Sodalla myös koettiin olevan arvoa itsessään osana kulttuuria ja kansojen välistä kanssakäymistä. Sosiaalidarvinismin hengessä upseerit pitivät olemassaolon taisteluun perustuvaa sotaa väistämättömänä luonnonlakina, joka edisti ihmiskunnan kulttuuria sekä ehkäisi fyysistä ja moraalista rappiota. Esitän kuitenkin, että darvinismi ei ollut ratkaisevassa asemassa näiden käsitysten omaksumisessa, vaan niitä pystyi perustelemaan myös 1800-luvun alusta asti vaikuttaneen saksalaisten ihmistieteiden valtiokäsityksen ja sen radikaalinationalistisen sovelluksen avulla. Bernhardin käsityksessä valtion tehtävä on kasvattaa valtaansa, jotta se voi edistää ihmiskunnan edistystä. Saksalaisia taas pidettiin useimmissa suhteissa muita kansallisuuksia parempina, jolloin Saksalle muodostuu velvollisuus levittää ihmiskunnan edun nimissä valtaansa. Bernhardi haki tukea näkemykselleen sodan merkityksestä kaikista mahdollisista suunnista Goethesta Jeesukseen. Hän vetoaa myös poikkeuksellisen suoraan Darwiniin tarkoituksenaan saada tieteen arvovalta puhumaan sodan puolesta. Kokonaisuudessaan upseeriston suhde sotaan oli heidän maailmankuvansa ja luokkaidentiteettinsä luontainen jatke.