Browsing by Author "Silvennoinen, Sirja"

Alexandre Kojèven (1902-1968) ajattelun filosofisen pohjan muodostaa G.W.F Hegelin Hengen fenomenologiassa esitetty historian filosofia, joka yhdistyy vaikutteisiin niin Karl Marxilta, Martin Heideggeriltä kuin Friedrich Nietzscheltäkin. Hegelistä poiketen Kojèven historian filosofian keskiössä on ihminen. Kojève kutsuu näkemystään historian rakentumisesta fenomenologiseksi antropologiaksi: ihmisen halu tunnustukseen, toiminta ja minuuden kehittyminen ovat suorassa yhteydessä historialliseen kehitykseen. Ilman ihmisyyttä ei Kojèven katsannossa ole historiaa. Ihmisen tunnustuksen halu ja tästä johtuva negatiivinen, dialektinen toiminta kuljettavat historiaa ja ihmisen itseymmärrystä eteenpäin. Kojèven näkemys ihmisestä määrittyy erona historiattomaan, muuttumattomaan ja eläimelliseen luontoon. Tunnustuksen halu ja siitä syntyvä historiallinen toiminta mahdollistavat ihmisen vapauden ja avoimuuden. Kojéven filosofiassa ihminen ei ole määrätty. Hän on tulevaisuuteen suuntautuva tyhjyys, joka etsii negatiivisen toimintansa kautta partikulaarisuutensa tunnustusta. Ajatus historian lopusta toimii Kojèven filosofian sisällä käsitteellisenä paradigmana tarkastella kaikkea historian loppua edeltänyttä totuudenmukaisesti. Historian loppu on historiallisten hierarkioiden, toiseuden ja erojen loppu. Toteutuessaan se mahdollistaa kokonaan tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa inhimillinen toive tasa-arvoisesta tunnustuksesta täyttyy. Kojèven tulkinnassa inhimillistä historiaa ja ihmisyyttä voidaan kokonaisuudessaan analysoida vasta niiden päätyttyä. Tämä työ käsittelee Kojèven käsitystä ihmisyydestä historiallisessa ja posthistoriallisessa kontekstissa. Työn tavoitteena on määritellä mitä historiallinen ihmisyys Kojèvelle on ja mitä ihmisyydelle tapahtuu historian lopun kontekstissa inhimillistävän halun ja toiminnan lakatessa. Kysymykset ihmisen halusta tunnustukseen, historiallisesta toiminnasta ja historian lopusta kietoutuvat yhteen. Tutkimusta täydentävät Georges Bataillen (1897-1962) ja Francis Fukuyaman (1952-) näkemykset kojèvelaisesta historian lopusta ja ihmisyydestä. Lähdekirjallisuus muodostuu edellä mainittujen filosofien teoksista, kommentaareista sekä työn aihealueiden kannalta keskeisistä teemoista kirjoitetuista artikkeleista sekä teoksista. Kojèvelle historian loppu on inhimillisen halun täyttymys eli ihmisyyden täydellistymä. Samalla se on kuitenkin historiallisen ihmisen kuolema. Historiallinen, haluava, aktiivinen ja tulevaisuuteen avoin ihminen katoaa, koska historian lopun maailma on täydellisen tyydyttävä ja ristiriidaton. Historian lopussa Kojèven ihminen säilyttää inhimillisyytensä ja eroaa eläimellisyydestä vain toisintamalla historiallista ihmisyyttään esimerkiksi traditioiden kautta. Kojèven filosofiassa historia tai historiallinen ihmisyys eivät voi toisintua tismalleen samanlaisina. On siis mahdotonta palata historiallisessa ajassa taaksepäin tai alkuun. Kojève ei kuitenkaan koskaan sano historian tai ihmisyyden olevan ainutkertaista. Historian lopussa jatko on määrittelemätön. Näin ollen historiallisen ihmisyyden loppu on välttämättä myös avaus jollekin aiemmin määrittelemättömälle käsitykselle ihmisyydestä.