Browsing by Author "Sirén, Annagreta"

Kysymys siitä, tulisiko kartellit kriminalisoida on ajankohtainen ympäri maailmaa ja on jo monen vuoden ajan herättänyt oikeustieteilijöiden keskuudessa kannanottoja puolesta ja vastaan. Tässä tutkielmassa ei ole tarkoitus antaa tyhjentävää vastausta koko laajaan kriminalisointikysymykseen, vaan sen sijaan siinä käsitellään kriminalisoinnin osakysymystä, joka on, kehen rikosvastuu kartellirikoksesta tulisi kohdistaa. Oikeushenkilön rikosvastuu on rajattu tutkielman ulkopuolelle ja huomio kiinnitetään vain luonnollisiin henkilöihin. Koska Suomessa ei kirjoitushetkellä ole käynnissä lainsäädäntöhanketta kartellien kriminalisoimiseksi, eikä käytettävissä siis ole edes potentiaalista kartellirikoksen tunnusmerkistöä, tutkielmassa tarkastellaan aihetta sekä lainsäädännöllisellä että laintulkinnallisella tasolla. Laintulkinnallisen tason tarkastelun tarkoituksena on selvittää, mitä rikosvastuun kohdentumiseen liittyviä seikkoja tulisi ottaa huomioon jo tunnusmerkistöä laadittaessa. Koska rikosvastuu olisi syytä kohdistaa aidosti moitittavaan kartellitoimintaan, josta henkilö ylipäätään ansaitsee saada rikosoikeudellisen rangaistuksen, tarkastellaan tutkimuksen toisessa luvussa, minkälaista toimintaa yläkäsite "kartellitoiminta" käytännössä voi pitää sisällään Niin yritysten työntekijöiden motiivit kartellitoiminnalle kuin heidän konkreettiset toimensakin kartellin hyväksi voivat vaihdella paljon, ja niin vaihtelee myös heidän toimintansa moitittavuus. Tutkimuksen kolmannessa luvussa siirrytään käsittelemään varsinaista tutkimuskysymystä. Alkuun tarkastellaan kartellitoiminnan moitittavuuden arviointia, missä hyödynnetään oikeuskirjallisuudessa esitettyjä vertauksia kartelleista varastamiseen, harhaanjohtamiseen ja huijaamiseen, sekä verrataan toimintaa rikoslain varastamisen ja petoksen tunnusmerkistöihin. Tutkielmassa päädytään kuitenkin kannattamaan näkemystä, jonka mukaan kartellien moitittavuus syntyy siitä, että niillä aiheutetaan haittaa koko kansantaloudelle ja siten yhteiskunnalle kollektiivisesti. Lisäksi luvussa käsitellään, mitä merkitystä tekojen motiiveilla voi olla rikokseen syyllistymiselle. Luvun lopussa esitetään, että kartellitoiminnan vaihtelevuudesta ja sen moitittavuuden luonteesta johtuen rikosvastuu olisi syytä kohdistaa toimintaan, jonka vaikuttimena on ollut taloudellisen hyödyn saavuttaminen. Lisäksi vastuun kohdistuminen tulisi ottaa huomioon tunnusmerkistön tekotavoissa, joiden tulisi ilmentää varsin aktiivista toimintaa kartellin hyväksi, jotta ne kuvastaisivat toiminnan moitittavuutta riittävässä määrin. Tällaisia tekotapoja voisivat olla kartellin alullepano, kartellin toiminnan suunnittelu tai toisten henkilön painostaminen mukaan kartelliin. Neljännessä luvussa tarkastelu siirtyy laintulkinnan tasolle tarkoituksessa selvittää, ketkä organisaatiossa toimivat henkilöt voisivat joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen kartellitoiminnasta. Luvussa hyödynnetään jo nykyisellään kriminalisoiduista talousrikoksista saatavaa analogiaa vastuun kohdentumisesta. Pääpaino tarkastelussa on johdon laiminlyöntiperusteisella vastuulla alaistensa toiminnasta. Luvussa todetaan, että kartellirikosten tapauksessa olisi todennäköisesti vaikea määrittää mitään selkeitä johdon velvollisuuksia valvontavastuuseen liittyen, muuten kuin sen yleinen velvollisuus järjestää yrityksen toiminta lainmukaisesti. Lopputulema on, että jos yrityksen johto on ollut tietoinen alaistensa kartellitoiminnasta, muttei estä sitä, heidän voidaan katsoa hyväksyneen ja siten sitoutuneen laittomaan toimintaan ja laiminlyöntiperusteinen vastuu tulee kysymykseen. Laiminlyöntivastuun arviointitilanteet voivat kuitenkin käytännössä olla epäselviä, mikä on epäedullista myös oikeusvarmuuden kannalta. Lisäksi jos noudatetaan tutkielman kolmannen luvun ehdotusta kartellirikoksen tunnusmerkistön tekotavoista, ei ole selvää, voidaanko näihin tekotapoihin edes merkityssisällön puolesta sijoittaa laiminlyöntiä. Johdolla on kuitenkin suuri vaikutus yrityksen toimintakulttuuriin, jolla taas on suuri vaikutus yrityksen työntekijöiden toimintaan. Siksi olisi perusteltua, että johtoon voitaisiin kohdistaa laiminlyöntiperusteinen vastuu silloin, kun se ei ole riittävissä määrin varmistanut, että yrityksessä noudatetaan kilpailulainsäädäntöä. Näistä syistä tutkielmassa ehdotetaan vielä lainsäädännöllistä näkökulmaa ajatellen, että tunnusmerkistöön sisällytettäisiin yhdeksi tekotavaksi johdon laiminlyöntiperusteinen vastuu yrityksen työntekijöiden kartellitoiminnasta. Tutkielman lähdeaineistona on hyödynnetty rikos- ja kilpailuoikeudellista oikeuskirjallisuutta, Suomen ja EU:n oikeuskäytäntöä, viranomaisselvityksiä, lehtiartikkeleita sekä taloustieteellistä, kriminologista ja psykologista tutkimustietoa.