Browsing by Author "Strömberg, Juha-Pekka"

Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli rakentuu vahvalle käsitykselle sosiaaliturvan universaaliudesta muun muassa tasavertaisuudesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta. Tarkemmassa tarkastelussa yhteiskuntamallimme palvelujärjestelmineen ei kuitenkaan tähän kaikissa kohdin pysty. Äiteihin verrattuna isien heikommalta näyttävä asema avioerotilanteissa suhteessa oman lapsen huoltajuuteen on tästä yksi esimerkki. Median ja tutkimusten antaman tiedon mukaan yhä useampi mies ja isä haluaa nykyisin kuitenkin olla aktiivisempana osana lastensa elämää myös eron jälkeen. Tästä huolimatta isät kokevat edelleen toistuvasti jäävänsä erotilanteessa toissijaiseen asemaan suhteessa lasten äitiin avio- ja avoeroprosesseihin liittyvissä huoltajuus- ja tapaamiskiistoissa. Tutkimus tarkastelee suomalaisten ero- ja etä-isien asemaa kansalaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille, minkälaista sosiaalista kansalaisuutta erilaiset näkemykset ja kokemukset suomalaisten eroisien asemasta rakentavat. Tutkimus oli aineistolähtöinen, mutta pohjautui myös aiempaan isyyteen, erovanhemmuuteen ja sosiaaliseen kansalaisuuteen liittyvään tutkimukseen ja eri teorioiden antamaan esiymmärrykseen. Tutkimuskirjallisuuden kansalaisuutta koskeva keskustelu liittyy mm. T.H. Marshallin, Talcott Parsonsin ja Keith Faulksin kansalaisuutta koskevaan kirjallisuuteen. Isyyden osalta tutkimuksessa esitellään suomalaisen isyyden murrosta patriarkaalisesta isyydestä kohti joustavampia isyyskäsityksiä ja mm. perheroolien muuttumista. Tutkimusaineisto koostui kahdesta eri aineistosta: Erovanhemmuuskirjoitukset 2011–2012 -aineistosta ja Helsingin Sanomien eroisyyttä ja erovanhemmuutta koskevista artikkeleista ja mielipidekirjoituksista vuosilta 2009–2012. Aineiston analyysiä tehtiin laadullisella sisällönanalyysillä ja teemoittelemalla tutkimusaineistosta esille nousseita aiheita. Ero- ja etä-isien sosiaalinen kansalaisuus näyttää rakentuvan siitä osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokonaisuudesta, jonka kehys rakentuu ero- ja etä-isyyden konkreettista toteuttamista määrittelevien eri kenttien toiminnan ja vuorovaikutuksen mukaan. Näitä kenttiä ovat tämän tutkimuksen mukaan lainsäädäntö, sosiaali- ja terveyspalvelut ja kulttuurisesti yleistyneet käsitykset sukupuolesta, vanhemmuudesta ja mm. lapsen edusta ja kehityksellisistä tarpeista. Ero- ja etä-isyyden voidaan katsoa tämän tutkimuksen valossa toteutuvan ja rakentuvan tässä kehyksessä. Kansalaisuuden näkökulmasta lainsäädännön kentän osalta merkityksellistä näyttäisi olevan se, miten isät kokevat lainsäädännön tukevan tai heikentävän heidän mahdollisuuksiaan toteuttaa tahtomaansa isyyttä. Lainsäädäntö itsessään ei tätä estä, vaan ohjaa tasavertaisuuteen ja lapsen edun toteuttamiseen, mutta käytännön hallintopäätöksissä (vrt. käräjäoikeus tai lastenvalvojan vahvistama huolto- ja tapaamissopimus) isien kokemus on tutkimusaineiston mukaan se, ettei heidän näkemystään oteta aina huomioon. Tämä voidaan nähdä toimintana, joka tukee äitien vanhemmuuden ensisijaisuutta ja näin heikentää lähtökohtaisesti isien mahdollisuutta sellaiseen vanhemmuuteen, johon he haluaisivat. Sosiaali- ja terveyspalveluissa ero- ja etä-isien sosiaalista kansalaisuutta näyttävät rakentavan merkitsevimmin osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemukset. Isien kokema kohtelu muun muassa lastenvalvojan, lastensuojelun ja neuvolan taholta oli usein se, ettei heitä kuunnella tai heidät suoranaisesti sivuutetaan. Kulttuurissamme vahvasti elävillä käsityksillä vanhemmuudesta, isyydestä ja äitiydestä on erittäin suuri merkitys sille, minkälaista kansalaisuutta isät ylipäätään voivat suomalaisessa yhteiskunnassa kokea. Kulttuurisesti vahvat käsitykset patriarkaalisesta perhemallista ja vanhemmuudesta näyttävät edelleen elävän hyvin vahvasti suomalaisessa perhepalvelujärjestelmässä ja ihmisten käsityksissä 'oikeasta' vanhemmuudesta. Äitien ensisijaisuus bowlbymaisen kiintymyssuhdeteoreettisen näkemyksen mukaisesti näyttäisi edelleen olevan se kulttuurisesti yleistynyt käsitys hyvästä vanhemmuudesta, joka johtaa esimerkiksi huoltajuuspäätöksissä siihen, että äiti saa useammin lapsen lähihuoltajuuden isien jäädessä tai jättäytyessä itse etäisemmiksi. Näyttäisi siltä, että ero- ja etä-isien sosiaalinen kansalaisuus määrittyvät merkityksellisimmin lainsäädännön, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän ja kulttuurisesti yleistyneiden käsitysten kautta. Mitä laajemmin tämä kehys mahdollistaa ero- ja etä-isän oman toiveen mukaista isyyttä sitä laajemmaksi tai vahvemmaksi ero- ja etä-isä voi kokea oman sosiaalisen kansalaisuutensa ja sitä vahvemmaksi oman täysivaltaisen kansalaisuutensa. Lainsäädännön, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän ja kulttuurisesti yleistyneiden käsitysten taustalla voidaan nähdä myös yleiset, ajassa muuttuvat käsitykset ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta.