Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Strausz, Kimmo"

Sort by: Order: Results:

  • Strausz, Kimmo (2017)
    Helsingin Yliopistohammasklinikassa otettiin syksyllä 2013 käyttöön uusi toimintamalli, jonka tarkoituksena oli tehostaa toimintaa aiempaan nähden. Uutena otettiin mukaan muun muassa omat tiimiopettajat, jotka tarkastavat opiskelijoiden työn ja ovat läsnä lähellä tiimin työalueella. Myös kliinisten vuorojen rakenteeseen, sekä määrään että pituuteen, tuli muutoksia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten opiskelijat suhtautuivat muutokseen ja onko vastauksissa ollut eroja sukupuolten välillä. Materiaalina toimivat vuosien 2012-2014 kevätkaudella toteutetut palautekyselyt. Kyselyihin osallistuneiden määrä on ollut perinteisesti matala ja vuonna 2014 vastaajat edustivat alle puolta kliinisen vaiheen opiskelijoista. Vastaajista neljä viidesosaa oli naispuolisia vuonna 2014 ja puolet vastaajista oli H4-kurssilta, H3- ja H5-kurssien molempien edustaessa neljäsosaa. Muutos koettiin valtaosin hyvänä ja erityisesti opettajan saatavuuden koettiin parantuneen. Huono tilanne oli edelleen esimerkiksi erikoishammaslääkärien saatavuudessa, joka koettiin vuoden 2014 palautteessa valtaosan mielestä huonoksi, kuten myös kyselyä edeltävänä vuonna 2013. Kyselyssä ilmeni myös opiskelijoiden kokevan epäasiallista kohtelua opettajilta ja mikä vielä huomattavampaa kaikki vastaukset tulivat naispuolisilta. Ero sukupuolten välillä kysymysten kohdalla on merkittävä. Muissa kysymyksissä eroja sukupuolten välillä ei vastauksissa ilmennyt. Jatkoselvitystä ja kehitystä tarvitaan ainakin naispuolisten opiskelijoiden kokeman opettajilta saadun epäasiallisen kohtelun osalta ja erikoishammaslääkärien saatavuuden osalta.