Browsing by Author "Suneli, Satu"

Tutkielmassa tarkastellaan länsimaiden sisäsyntyistä islamistista terrorismia 2010-luvun puolivälissä. Aineistona on ranskalaisen Le Monden, brittiläisen The Daily Telegraphin ja suomalaisen Helsingin Sanomien kirjoittelu heinäkuussa Nizzassa ja joulukuussa Berliinissä vuonna 2016 tapahtuneista rekkaiskuista niitä seuranneiden neljän ensimmäisen vuorokauden ajalta. Molempien hyökkäysten tekijäksi osoittautui yksin toiminut nuori tunisialaismies, ja molemmissa tapauksissa yleiseurooppalainen julkinen keskustelu painottui vahvasti ISIS-terroristijärjestön lietsomaan jihadistiseen terrorismiin länsimaissa. Näistä syistä tutkimuksen aiheeksi valikoitui kyseisiä joukkomurhia koskenut kirjoittelu yllä mainittujen eurooppalaislehtien maksullisissa digitaalisissa painoksissa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineiston laadullista analyysia, jossa johtopäätökset ja laajemmat yleistykset tarkasteltavasta ilmiötä tehdään aineistosta esiin nousevien seikkojen pohjalta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Mihin aiempiin hyökkäyksiin Nizzan ja Berliinin rekkaiskut liitetään Le Mondessa, The Daily Telegraphissa ja Helsingin Sanomissa? 2) Mihin muihin ilmiöihin kuin väkivaltaiseen jihadismiin iskut aineistossa yhdistetään, ja onko eri lehtien välillä tässä näkemyseroja, jotka voisivat selittyä niiden erilaisilla poliittisilla painotuksilla tai kotimaan kontekstin vaikutuksella? Aiemman tutkimuksen osalta tärkeimmät tutkielmassa käytettävät teokset ja viranomaislähteet käsittelevät jihadistisen radikalisoitumisen taustatekijöitä, ISIS-terroristijärjestöä ja ’yksinäisiä susia’ omana erityisenä mutta myös vaikeasti määriteltävänä terroristiryhmänään. Lisäksi aineiston analyysissa hyödynnetään median ja terrorismin välistä yhteyttä koskevaa kirjallisuutta. Kaikessa aiemmassa tutkimuksessa korostuu internetin merkityksen nopea kasvu terroristisessa toiminnassa ja siihen johtavassa radikalisoitumisessa, mikä osaltaan selittääkin 2010-luvun puolivälistä lähtien yleistyneitä omatoimisten yksittäishyökkääjien tekemiä iskuja, jotka amatöörimäisyydestään huolimatta ovat monesti olleet hyvinkin tuhoisia. Analyysissa käydään ensin läpi Nizzan ja sen jälkeen Berliinin iskun nelipäiväinen kirjoittelu Le Monden, The Daily Telegraphin ja Helsingin Sanomien digilehdissä heinä- ja joulukuussa 2016. Aineisto sisältää yhteensä 287 lehtijuttua, 196 Nizzasta ja 91 Berliinistä, ja ne on saatu hakusanoilla ”Attentat de Nice”, ”Nice Terror Attack” ja ”Nizzan terrori-isku” sekä ”Attentat de Berlin”, ”Berlin Attack” ja ”Berliinin terrori-isku”. Aineistosta kaksi kolmasosaa koostuu Nizzan iskua käsittelevistä jutuista erityisesti Le Mondessa, mikä osoittaa terrorismiuutisoinnin painottuvan tapahtuneen välittömiin jälkitunnelmiin sitä varmemmin, mitä tuhoisammasta ja läheisemmästä iskusta on kyse. Aineiston rajauksessa käytetyt huolellisesti valitut hakusanayhdistelmät vihjaavat osaltaan siitä, että molemmat rekkaiskut liitettiin aineiston jutuissa osaksi Ranskassa ja muualla Euroopassa erityisesti 2010-luvulla lisääntyneitä jihadistisiksi kutsuttuja terrori-iskuja, joiden on yleisesti katsottu johtuneen ISIS-terroristijärjestön ideologiasta ja aktiivisesta internet-propagandasta. Molempien rekkaiskujen tekijät olivat yksin toimineita tunisialaismiehiä, mistä syystä kaikkialla aineistossa käytettiin useita kertoja ’yksinäisen suden’ käsitettä. Minkään kolmen lehden kirjoittelun perusteella lukijan ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista tietää, täyttivätkö Nizzan ja Berliinin hyökkääjät todella ’yksinäisen suden’ tunnusmerkit. Aiemmasta tutkimuksesta saatujen tietojen perusteella tässä tutkielmassa yksinäisen suden tärkeimpinä määrittäjinä pidetään ainakin jonkinlaista henkilökohtaista vakaumusta, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, mitkä ”kriteerit” eivät välttämättä ole sopineet kaikkiin 2010-luvun yksittäishyökkääjiin, vaikka heitä siitä huolimatta on mediassa saatettu nimittää yksinäisiksi susiksi. Nizzan ja Berliinin rekkaiskujen lehtikirjoittelussa nostettiinkin vahvasti esiin molempien tekijöiden epävakaa yksityiselämä ja erityisesti heidän väitetyt mielenterveysongelmansa ja niihin kytkeytyvä syrjäytymiskehitys, jonka pohjalta lehdissä käsiteltiin Euroopan muslimiväestön puutteellista kotoutumista yleisemminkin. Berliinin iskun yhteydessä aineiston jutuissa käsiteltiin laajasti myös Lähi-idän kriisialueilta Eurooppaan vuonna 2015 käynnistynyttä laajamittaista turvapaikanhakijoiden saapumista, sillä erityisesti The Daily Telegraphissa uuden tilanteen nähtiin lisäävän turvattomuutta Euroopassa ja kiihdyttävän jihadistista radikalisoitumista, mistä turvapaikanhakijoita eniten vastaanottanut Saksa brittilehden mukaan toimi varoittavana esimerkkinä muulle maanosalle. Aineiston jutuissa siis käsiteltiin laajasti erityisesti Nizzan rekkaiskua, jonka kopiointiyrityksenä Berliinin joulutorihyökkäystä pidettiin. Vaikka kaikissa kolmessa lehdessä hyökkäykset liitettiin yleisesti osaksi Euroopassa 2010-luvun puolivälissä voimistunutta jihadistista radikalisoitumista ja sen tuottamia terroritekoja, ja erityisesti The Daily Telegraphissa oli nähtävissä avointa ja suoraa pohdintaa Euroopan muslimiväestön jonkinasteisesta syrjäytymisestä ympäröivistä yhteiskunnista, mikä kehitys brittilehden mukaan vain voimistuisi entisestään turvapaikanhakijakriisistä johtuvan maanosan muslimiväestön nopean kasvun vuoksi. Onkin syytä pohtia, olisiko brittilehden pitänyt käsitellä iskuja neutraalimmin vai kahden muun lehden päinvastoin suorasanaisemmin, ja mihin suuntaan jihadistista terrorismia koskeva uutisointi on menossa 2020-luvun lähestyessä. Tässä tutkielmassa päädytään sille kannalle, että valtamedian olisi suotavaa kertoa terroriteoista kaikki faktatiedot ja oikoa mahdolliset vaihtoehtomedioiden virheet, ja että kirjoittelussa olisi varottava tekijöiden korostamista ja jopa jonkinlaista idolisointia, sillä tällainen painotus saattaa jo itsessään toimia kimmokkeena mediahuomiosta haaveileville potentiaalisille jihadisteille.