Browsing by Author "Suni, Ninni Niina-Hannele"

Tutkimus käsittelee moraaliuskomuksen ongelmaa ja non-deskriptivististä uskomuksen teoriaa. Moraaliuskomuksen ongelmassa on kyse siitä, voiko moraalisen antirealismin näkökulmasta puhua moraaliuskomuksista, vai onko moraalisen antirealismin kannattajien tyydyttävä puhumaan non-kognitiivisista moraaliarvostelmista. Metaetiikassa vallitsevan uskomuskäsityksen mukaan uskomus on kuvaus tosiasioista, joten mikäli moraalisia tosiasioita ei moraalisen antirealismin näkemysen mukaan ole olemassa, moraaliarvostelma ei voi olla aito uskomus. Tutkielman aluksi esitellään non-kognitivististen teorioiden taustaa, ja miten ne ovat muuttuneet semanttisista teorioista kohti epistemologiaan painottuvaa ekspressivismiä. Tämän jälkeen käydään läpi ekspressivistisen mielenfilosofian ongelmakohdat, erityisesti se, etteivät ne pysty antamaan tyydyttävää vastausta kysymyksen moraalisen asenteen määritelmästä. Tämän jälkeen esitellään joitain ongelmaan viimeaikoina ekspressivistien leiristä esitettyjä vastauksia sekä niitä vastaan esitettyä kritiikkiä. Ratkaisuyritysten epäonnistuminen johdetaan totuuden käsitteen ongelmallisuuteen: ekspressivistiset ratkaisut moraaliuskomuksen ongelmaan pyrkivät muuttamaan totuuden määritelmää, sillä totuusarvollisuutta pidetään uskomuksen keskeisenä piirteenä. Taustalla vaikuttaa kuitenkin laajempi ongelma, näkemys, jonka mukaan ihmisen mentaaliset toiminnot voidaan jakaa kahteen perustavanlaatuisesti erilaiseen luokkaan, joita edustavat uskomukset ja halut. Tähän liittyy lisäksi ajatus, että moraaliarvostelmat tulee voida redusoida puhtaasti jompaan kumpaan kategoriaan, sekä moraaliuskomuksen kannalta ongelmallinen representationaalinen uskomuksen teoria. Uskomus–halu-dualismilla ja representationaalisella uskomusteorialla on kuitenkin vakavia ongelmia, jotka voi tiivistää kolmeen kohtaan: 1) dualistinen malli ei kuvaa mielen rakenteita oikein eikä pysty erittelemään mentaalisia asenteita uskottavasti; 2) dualismin tarjoama malli asettaa liian tiukat kognitiivisuuden kriteerit, jotka jättävät ulos monia yleensä kognitiivisina pidettyjä asenteita, ja 3) representationaalisen uskomuksen teorian asettamat ehdot uskomuksen kohteelle sekä uskomuksen ja uskomuksen kohteen väliselle relaatiolle ovat liian vaativat ja rajaavat ulos tavanomaisesti uskomuksiksi miellettyjä mentaalisia asenteita, kuten abstrakteja, yksilöimättömiä ja virheellisiä uskomuksia. Näistä lähtökohdista lähdetään etsimään uskomuksen määritelmää, joka voisi käsitellä myös abstrakteja ja käsitteellisiä uskomuksia. Lähtökohdaksi otetaan deduktiivinen logiikka mentaalisten asenteiden yhteistoimintaa kuvaavana normina. Kognitiiviset asenteet määritellään asenteiksi, joilla on sopiva looginen muoto voidakseen esiintyä kognitiivisten prosessien osana. Dualismin vastaparina pohditaan Kantilta periytyvän mielen kolmijaon uskottavuutta mentaalisten asenteiden luokittelijana. Uskomus määritellään sen mukaan, minkälaisia loogisia päätelmiä siitä on mahdollista tehdä käsillä olevan informaation puitteissa. Uskomuksen määrääväksi tekijäksi siis nousee se, kuinka täydellinen semanttinen muoto sillä on: mitä täydellisempi semanttinen muoto, sitä useampia johtopäätöksiä siitä on mahdollista tehdä, ja uskomuksen asema verkostossa vahvistuu. Tämän lisäksi määritellään uskomuksen subjektiivinen ja objektiivinen totuusarvo. Subjektiivinen totuusarvo tarkoittaa sitä, että uskomus on aina kantajalleen tosi. Objektiivinen puolestaan viittaa uskomuksen objektiiviseen totuuteen. Subjektiivinen totuusarvo on uskomuksen muodostumisen ja olemassaolon kannalta merkittävämpi ja edeltää objektiivista totuusarvoa. Tästä syystä uskomus on mahdollista muodostaa mistä tahansa kantajan mielessä olevasta käsitteestä. Uskomuksen muodostumiselle ei siis ole välttämätöntä, että sen kohde on realistisessa mielessä olemassa, vaan ainoastaan, että uskomuksen kantajalla on hallussaan uskomuksen muodostumiseen vaadittavat käsitteet ja ymmärrys niiden merkitykseen liittyvistä implikaatioista. Tämä mahdollistaa myös abstraktien ja käsitteellisten uskomusten mallintamisen. Moraaliuskomuksen teorian kannalta tämä mahdollistaa uskomuksen määrittelyn sekä realismin että antirealismin puitteissa: moraalisen realismin mukaan moraaliuskomus on deskriptiivinen, tosiasioita koskeva uskomus, antirealismin mukaan abstrakti, käsitteellinen uskomus.