Browsing by Author "Takkinen, Meri"

Tämä pro gradu on etnografinen tutkielma kiinalaisesta huayan-buddhalaisuudesta tekstuaalisena ja elävänä harjoitusperinteenä Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Työn tavoitteena on kartoittaa, miten huayan-buddhalaisuutta harjoitetaan tänä päivänä ja selvittää miten koulukunnan rooli muotoutuu Amerikan buddhalaisuuden kentässä. Koska aikaisempi huayan-buddhalaisuuteen liittyvä tutkimus lähestyy aihetta vain filosofisesta, tekstuaalisesta ja historiallisesta näkökulmasta, on tämän työn tarkoitus luoda uutta etnografista tietoa. Tutkielma on luonteeltaan monitieteinen ja rajoja ylittävä: se koskettaa niin Itä-Aasian tutkimusta, uskontoantropologiaa kuin buddhalaisuuden tutkimustakin. Aineisto kerättiin Kaliforniassa seitsemän kuukauden aikana, syyskuusta 2015 maaliskuun loppuun 2016. Milpitaksen kaupungissa sijaitsevassa huayan-temppelissä kenttätyötä tehtiin yhteensä kymmenen päivää. Aineisto koostuu osallistuvan havainnoinnin avulla kerätyistä kenttämuistiinpanoista, puolistrukturoiduista haastatteluista, vapaamuotoisista keskusteluista sekä kenttätyön aikana otetuista valokuvista ja sieltä saaduista dokumenteista ja artefakteista. Nauhoitettuja haastatteluja on kuusi kappaletta, yhteensä noin yhdeksän tuntia ja muita nauhoituksia (palveluksista, luennoista ja muista tapahtumista) yhteensä noin 18 tuntia. Muut haastattelut on kirjoitettu muistiin lyhyemmistä keskusteluista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla hyödyntäen muun muassa Adam Yuet Chaun luokittelua kiinalaisesta uskonnon harjoittamisesta sekä Thomas A. Tweedin mallia translokaalista buddhalaisuuden tutkimisesta. Tutkielmassa havaittiin, että huayan-buddhalaisuus ilmenee ennen kaikkea Avataṃsakasūtraan perustuvan skriptuaalisen, kiinalaista buddhalaisuutta noudattavan rituaalisen ja suhteisiin keskittyvän, sekä Cundī-kulttiin keskittyvän esoteerisen ja käytännöllisen harjoittamisen kautta. Henkilökohtainen kultivointi on huayan-buddhalaisuudessa keskeisellä sijalla, mutta lukuisat harjoitustavat eroavat länsimaisesta meditaatioon keskittyvästä harjoituksesta: huayan-kultivointi tapahtuu pääosin resitoinnin, visualisoinnin ja opiskelun avulla kuitenkaan poissulkematta muita harjoitusmuotoja. Milpitaksen yhteisö määrittää itsensä huayan-koulukuntana universaaliksi ja inklusiiviseksi, mutta käytännössä tiettyjä harjoituksia, etenkin Cundī-suutran ja mantran resitointia, suositaan yli muiden harjoitusmuotojen. Historiallisesti harjoitusmuodot ovat muuttuneet eri patriarkkojen painotusten myötä – sama on nähtävissä tänä päivänä opettajien sukupolven vastikään vaihduttua. Amerikan buddhalaisuuden kentässä huayan-koulukunta edustaa yhä etnistä buddhalaisuutta opetuksen ja harjoittamisen ollessa kiinankielistä. Maallikkoharjoittajien vanheneminen luo kuitenkin uutta painetta saada nuoria mukaan ja sisällyttää englanti harjoituskieleksi. Huayan-buddhalaisuuden translokaalit yhteydet Taiwaniin ja Kiinaan pitävät opetukset ja opettajat jatkuvassa virtauksessa, ja akateeminen painotus opiskelussa tuonee uusia yhteistyömahdollisuuksia kansainvälisesti.