Browsing by Author "Tiermas, Anne"

Kaksi- ja monikielisyystutkimuksessa ääntämisen tutkiminen on jäänyt suomen kielen osalta vähäiselle huomiolle. Viime vuosina suullisen kielitaidon korostuminen on johtanut kiinnostukseen myös foneettisia taitoja kohtaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten suomenoppijat omaksuvat vokaalien kvantiteettiopposition kielenopiskelun alkuvaiheessa. Aineisto koostuu kuudelle informantille tehdyistä testeistä kurssiviikoilla 6, 12 ja 18. Ajallinen etäisyys kurssin alusta viimeisiin testeihin on noin viisi kuukautta. Informanttien lukupuhuntaa verrataan äidinkieleltään suomenkielisen verrokkiryhmän lukupuhuntaan. Aineistona on lukupuhunnan lisäksi myös suomenoppijoiden spontaania puhetta. Äänteiden kvantiteetti eli kesto on puheen prosodinen piirre. Kvantiteettia on kahta lajia: toinen on äänteen fysikaalinen kvantiteetti eli kesto, toinen lingvistinen kvantiteetti eli pituus. Kvantiteetista puhutaan kielessä silloin, kun äänteen pituus on distinktiivinen eli merkitystä erottava. Suomen kielessä kaikilla vokaaleilla, sekä konsonanteilla osin, on kaksi pituutta: lyhyt ja pitkä (esimerkiksi sanoissa tuli - tulli - tuuli). Kvantiteettiopposition toteutumista tarkastellaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tutkielmassa tarkastellaan, miten tämä ääntämisen osa-alue muuttuu muun kielitaidon kehittyessä ja löytyykö yksilöiden välisistä muutoksista jotain yhteistä. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että kvantiteetin omaksuminen on yksi vaikeimmista suomen kielen prosodisista piirteistä. Tämänkin tutkimuksen valossa voidaan sanoa, että vokaalien kvantiteetin vakiintuminen vie pitkään, ja vielä 18 opiskeluviikon jälkeen kestojen tuottamista leimaa variaatio. Luotettavana kvantiteettiopposition hallinnan merkkinä voidaan pitää vokaalien kestosuhdetta, joka ilmaisee lyhyen ja pitkän vokaalin keston suhdetta toisiinsa. Verrokkiryhmällä kestosuhde on a-vokaalin kohdalla 1:1.9 ja e-vokaalin kohdalla 1:2. Kestosuhde on lähes sama kuin aiemmissa tutkimuksissa. Informanteilla on kestosuhteessa verrokkiryhmää enemmän variaatioita. Osa informanteista ei tee selkeää eroa lyhyen ja pitkän vokaalin välillä. Kestosuhteen lisäksi kvantiteettiopposition hallinnan merkkinä voidaan pitää vokaalien kestojen pientä hajontaa. Verrokkiryhmällä hajonta on välillä 20 - 22 % keskiarvosta, kun suomenoppijoilla hajonta on 21 - 62 %. Spontaanin puheen tarkastelu vokaalien kvantiteetin näkökulmasta avaa uudenlaisia näkökulmia keston merkityksestä. Sanan loppua venyttämällä puhuja voi osoittaa, että hän aikoo vielä jatkaa puheenvuoroa. Loppuvokaalin pidentyminen on tavallista myös sanahauissa, jolloin puhuja tarvitsee lisää miettimisaikaa. Poikkeama kestosta ei siis aina kerro puutteellisesta kielitaidosta, vaan on osa vuorovaikutustilannetta.