Browsing by Author "Tikkala, Tiina"

Tuotteiden energiatehokkuuden parantamiseen kohdistuu EU:ssa yhä enemmän vaatimuksia. Ilmasto ja energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamisen tueksi Euroopan unionin komissio on yhtenä keinona antanut tuotteiden ekologista suunnittelua koskevan direktiivin, ecodesigndirektiivin (2009/125/EY). Direktiivillä pyritään parantamaan tuotteiden yleistä ympäristönsuojelullista tasoa ja edistämään energian toimitusvarmuutta sekä lujittamaan EU:n talouden kilpailukykyä. Direktiivin oikeusperusta on EY:n perustamissopimuksen 95 artiklassa, joten se on annettu sisämarkkinoiden toiminnan turvaamiseksi. Kyse on puitedirektiivistä, joka täytäntöönpannaan komission asetuksilla. Täytäntöönpanoasetuksin säännellään etenkin tuotteiden energiankulutusta, mutta niissä asetetaan myös muita ympäristönsuojelullisia vaatimuksia. Jäsenvaltiot vastaavat täytäntöönpanoasetusten alaisten tuoteryhmien markkinavalvonnasta. Energiaan liittyvien tuotteiden valvontafunktio ei perustu kuluttajaturvallisuuteen, kuten perinteisessä markkinavalvonnassa, vaan sen tarkoitus on saada sisämarkkinat toimiviksi ja edistää EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Tehokas markkinavalvonta on erityisen tärkeää vaatimukset pääsääntöisesti hyvin täyttäville suomalaisille valmistajille. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten ecodesigndirektiivin mukainen markkinavalvonta järjestetään Suomessa. Toisaalta tutkittiin, onko markkinavalvonta tehokasta ja miten sitä voisi kehittää. Lisäksi tarkasteltiin ecodesigndirektiivin kansallisen implementoinnin onnistuneisuutta markkinavalvontasäännösten kannalta. Suomessa direktiivi implementoitiin ekosuunnittelulailla. Työn metodologisena tavoitteena oli tarkastella empiirisen tutkimuksen soveltuvuutta lainopin rinnalla. Tutkimusaineisto nimittäin koostui paitsi kirjallisesta myös haastatteluin kerätystä lähdeaineistosta. Työssä arvioitiin, miten empiirisen aineiston keruu onnistui ja toisaalta, mitkä olivat sen haasteet tutkimuksen kannalta. Oikeusvertailevassa mielessä tutkimuksessa perehdyttiin Ruotsin lainsäädäntöön ja markkinavalvontaviranomaisen (Statens Energimyndighet) toimintatapoihin ecodesigndirektiivin alaisten tuoteryhmien valvonnassa. Suomessa ekosuunnittelulain mukaisesti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo, että markkinoilla olisi vain täytäntöönpanoasetusten vaatimukset täyttäviä tuotteita. Jos tuotteessa tai sen asiakirjoissa ilmenee puutteellisuutta, voi Tukes esimerkiksi rajoittaa tuotteen markkinoillesaattamista, kieltää tuotteen myynnin, vaatia asianomaista tahoa korjaamaan tuotteen puutteellisuudet ja äärimmäisissä tapauksissa jopa määrätä tuotteen hävitettäväksi (ekosuunnittelulain 34 §). Tukes on valvontatyössään painottanut ennakkovalvontaa ja panostanut merkittävästi viestintähankkeisiin. Yhteenvetona tutkimuskysymyksiin voidaan todeta, että markkinavalvonta on Suomessa järjestetty asianmukaisesti ja resursseihin nähden tehokkaasti. Suomen voidaan katsoa täyttävän tosiasiallisen implementoinnin vaatimuksen ennakolta vaikuttavien toimenpiteiden osalta erinomaisesti, mutta jälkikäteisen valvonnan osalta välttävästi perustuen testaustulosten vähäisyyteen. Valvonnan tehokkuuden parantaminen riippuu olennaisesti käytössä olevista resursseista. Lisäksi valvonnan painopisteiden arvoa olisi syytä vielä harkita uudelleen. Metodin osalta voidaan todeta, että lainopillinen ja empiirinen tutkimusperinne toimivat toisiaan täydentävinä tutkimuksenteontapoina työn aihepiirissä.