Browsing by Author "Toppila, Nina"

Tutkielman lähtökohtana on kuvataiteen ajankohtainen ilmiö, jossa kuvataiteilijat pyrkivät ottamaan kantaa tai vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Yleisesti puhutaan kriittisestä, kantaaottavasta tai poliittisesta nykytaiteesta. Tutkielmassa pyritään määrittelemään, mitä on poliittinen nykytaide sekä tarkastelemaan taiteen suhdetta poliittisuuteen. Tutkielmassa pyritään hahmottamaan taiteen ja politiikan kosketuspintoja ranskalaisen politiikan filosofin Jacques Rancièren politiikka-käsitteen kautta. Rancièren käsityksen mukaan taide on osallinen politiikkaan sen ollessa eri mieltä vallitsevan yhteiskunnallisen jaon kanssa ja representoidessaan ja konfiguroidessaan uudelleen yhteisten toimintojen jakoa. Tutkielman teoriaa rakennetaan Rancièren politiikkaa ja estetiikkaa esittelevien kirjoituksien kautta ja näitä peilataan politiikan filosofin Chantal Mouffen poliittisuus-käsitteeseen ja filosofi Boris Groysin teorioihin taiteen vaikuttavuudesta. Tutkielman lähestymistapa on poikkitieteellinen. Tutkielmassa tarkastellaan taiteen politiikkaa ja poliittisuutta myös kolmen suomalaistaiteilijan - Terike Haapojan, Minna Henrikssonin ja Teemu Mäen - teosten sekä heidän väittämiensä kautta. Taiteilijoiden käsitys taiteen tavoista osallistua yhteisten järjestelmien uudelleenmäärittelemiseen korreloi monella tapaa postpoliittisten politiikkakäsitysten kanssa. Kriittinen, kantaaottava tai poliittinen nykytaide juontaa juurensa avantgardesta, mutta on ilmaisultaan, muodoiltaan, välineiltään ja teemoiltaan kompleksisempi. Ei ole olemassa tarkasti rajattavaa ”poliittista nykytaidetta”. Tutkielmassa ehdotetaan, että poliittinen nykytaide tulisi ymmärtää laajana, yhteiskunnallisena ilmaisuna, johon vaikuttavat muun muassa postpoliittinen kehitys ja politiikka-käsitteen laajentuminen. Tutkielmassa esitetään, että taiteen tapoja niin sanotusti sekaantua politiikkaan ei tulisi leimata taiteen ulkopuolisiksi toiminnoiksi. Tutkielmassa käsitellään tapoja ymmärtää taiteen vaikuttavuutta ja käsittää sen mahdollisuuksia konfiguroida yhteistä todellisuuttamme. Taide ja politiikka eivät ole toisistaan erillisiä, vaan Rancièren käsityksen mukaan ne limittyvät toisiinsa erimielisten eleidensä kautta. Näin myös Haapoja, Henriksson ja Mäki näkevät taiteensa mahdollisuudet.