Browsing by Author "Torvinen, Johanna"

Tarkastelen työssäni Seita Vuorelan romaanin Karikon (2012) kerrontaa, lajia ja fiktiivisen maailmankaikkeuden rakennetta. Tutkin, millaisista osista teoksen maailmankaikkeus koostuu, millaisia kerronnallisia keinoja sisäistekijä teoksessa käyttää ja millaisen kuvan kertojat välittävät teoksen reaalimaailmasta. Erityisen kiinnostunut olen syistä: miksi juuri näitä kerronnallisia keinoja on käytetty ja miksi kertojat välittävät tietyn kuvan reaalimaailmasta? Lisäksi tutkin, onko reaalimaailma yliluonnollinen vai luonnollinen ja lopulta sitä, mihin temaattiseen tulkintaan teoksen rakenteet lukijaa kutsuvat. Karikko kertoo 14-vuotiaan Mitjan kuolemasta ja sen hyväksymisestä. Henkilökertoja Mitja kertoo retrospektiivisen tarinan, jossa hänen paras ystävänsä Noel kuolee tapaturmaisesti pudotessaan hylätyn rakennuksen kattopuomilta. Kuoleman jälkeen Mitja lähtee perheensä kanssa matkalle, joka päättyy ennen aikojaan tuntemattomalle leirintäalueelle. Leirintäalueen rannalla Mitja tutustuu hylyiksi itseään nimittäviin poikiin, joita kukaan muu ei tunnu huomaavan. Rannalla asustaa myös salaperäinen tyttö, joka pitää Hotelli Horisonttia. Kerrontahetkellä Mitja tietää olevansa kuollut, mutta uskottelee lukijalle toisin. Romaani on kerrottu useasta eri näkökulmasta, jotka yhdistämällä lukija saa pirstaleisen ja ristiriitaisen kuvan tapahtumista. Henkilökertojan lisäksi Karikossa on ulkopuolinen kertoja, joka fokalisoi vuoroin Mitjan isoveljeä Vladimiria ja rannalla asuvaa tyttöä. Jokainen henkilö ja kertoja muodostaa osamaailmoja, joiden suhdetta fiktiiviseen reaalimaailmaan tarkastelen. Analysoin kertojatyyppejä ja tutkin niiden luotettavuutta. Henkilökertoja Mitja myöntää valehtelevansa ja muistavansa asioita väärin, joten häntä voi pitää paitsi epäluotettavana myös äärimmäisen rehellisenä kertojana. Lukija muodostaa kuvan fiktion reaalimaailmasta kertojien kertoman perusteella. Karikossa kertojat eivät todenna yhtenäistä reaalimaailmaa, joten on tulkintakysymys, onko teoksen reaalimaailma luonnollinen vai yliluonnollinen. Teoksen monimutkainen rakenne kutsuu lukijaa temaattiseen tulkintaan. Mahdollisten maailmojen poetiikan mukaan teos ei jäljittele meidän todellisuuttamme vaan muodostaa oman fiktiivisen maailmankaikkeutensa, jossa asiat, jotka olisivat voineet tapahtua, ovat yhtä tärkeä osa juonta kuin oikeasti tapahtuneet asiat. Karikossa kerrotaan vaihtoehtoisia tapahtumankulkuja, joista lukijan annetaan valita mieleisensä. Karikkoa voi lukea fantasiana, jossa kuolleet voivat olla yhteydessä eläviin, mutta sen voi lukea myös allegoriana, joka kuvaa Vladimirin ja muun perheen suruprosessia perheenjäsenen menehtymisen jälkeen. On myös mahdollista tulkita, että Vladimir on Karikon tekijä-kertoja. Romaanissa kuvataan Vladimirin kirjoitusprosessia, jonka tuotos muistuttaa erehdyttävän paljon Karikon tarinaa. Tulkitsi romaanin kummin vain, kertominen nähdään joka tapauksessa eheyttävänä toimintana trauman käsittelyssä. Vladimiriksi tulkittava ääni Karikon prologissa pitää kertomista välttämättömänä, jotta pääsisi pois ”pimeästä”. Myös Mitja pitää kertomista velvollisuutenaan. Karikon alussa lukija saa väärän käsityksen tapahtumista, koska hän joutuu tarkastelemaan teoksen reaalimaailmaa Mitjan ja Vladimirin toivemaailmojen läpi. Näissä toivemaailmoissa Mitja on elossa. Kun toivemaailmat väistyvät, lukijalle tarjotaan kaksi vaihtoehtoista versiota teoksen reaalimaailmasta: joko Mitja on ollut kuolleena elävien maailmassa ja päässyt lopulta lähtemään matkalle kohti kuolleiden maailmaa tai Vladimir on kuvitellut kaiken. Karikko on monitulkintainen romaani, jonka sisäistekijä ei tarjoa yhtä tulkintavaihtoehtoa. Itsestään tietoisella eli metafiktiivisella romaanilla halutaan saada lukijan pohtimaan todellisuuden luonnetta: mitä oikeastaan voimme tietää ja millä perusteella?