Browsing by Author "Torvinen, Pekka"

Tutkielman aiheena on Platonin Faidros-dialogi, jota tulkitaan mediaekologisesta näkökulmasta. Tavoitteena on sel­vittää, millainen mediaekologi Platon on ja onko Platonin Faidroksessa esittämillä ajatuksilla voimaa ja relevanttiut­ta nykyajan mediamaastossa. Lisäksi tutkielma esittelee Faidroksen filosofista puolta ja pyrkii yhdistämään sen me­diaekologiapohdintoihin. Tutkielma on laadullinen ja teoreettinen, ja sen teoreettinen lähestymistapa nojaa Richard Rortyn pragmatismiin. Kyseessä on klassikon tulkinta, joka liittyy jouhevasti mediatutkimuksen uusimpiin trendeihin, joissa mediafilosofi­nen ja mediaekologinen tutkimustyyli on kokenut pienimuotoisen renessanssin. Erityisen tärkeään asemaan tutkielmassa nostetaan Faidroksessa esiintyvä Theuth-myytti, jossa Platon näyttää kriti­soivan kirjoituksia ja kirjoitustaitoa sekä kaipaavan takaisin yksinkertaisempiin aikoihin. Tätä myyttiä ja sen ympä­rillä käytävää keskustelua Faidros-henkilöhahmon ja Sokrateen välillä peilataan Friedrich Kittlerin teorioihin diskurssiverkostoista. Tässä kontekstissa Platon näyttäytyy erittäin modernina ajattelijana, joka ymmärtää että uudet viestintäteknologiat vaikuttavat perustavanlaatuisella tavalla koko kulttuuriin, sen käsitteisiin ja ihmisten ajatteluta­poihin ja että noita vaikutuksia on mahdoton kumota sen jälkeen kun ne ovat kerran tapahtuneet. Lisäksi Platon kä­sittää, että uuden teknologian vaikutuksia on mahdotonta ennustaa etukäteen ja että nuo vaikutukset ovat aina sekä positiivisia että negatiivisia. Toisenlaisen viestintänäkökulman Faidrokseen tarjoaa John Durham Peters, jolle Faidros-dialogi on ensimmäinen ja tärkein viestinnästä koskaan kirjoitettu tutkielma. Platon tulee Petersin mukaan eksplisiittisesti argumentoineeksi sen, mikä on implisiittisesti mukana suurimmassa osassa 1900-luvun viestintäkeskustelua: kiihkeä halu saada yhteys henkilöön, jota ei voi koskettaa. Faidros on länsimaisessa kulttuurissa aina esiintyneen dialogi-ihanteen normatiivi­nen esitys ja toisaalta ikuisen uusien medioiden kritiikin ensimmäinen kunnollinen muotoilu. Filosofisessa tulkinnassa tutkielma nojaa G.R.F. Ferrarin Faidros-tutkimukseen, jonka mukaan Faidros on Platonin yritys näyttää, kuinka filosofiaa voi harjoittaa ja kuinka filosofia itse itseään tutkiessaan pyrkii tuomaan omat tausta­tietonsa tutkimuksen keskiöön, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista. Noita taustatietoja tutkielma pitää myös erään­laisena diskurssiverkostona, ja tässä mielessä tutkielman filosofinen puoli tukee sen esittämiä argumentteja Platonis­ta ja mediaekologiasta. Lisäksi tutkielma pitää Faidrosta esityksenä todellisen filosofin ja kulttuurijournalistin erois­ta. Ferrarin tulkinnan avulla tutkielmassa argumentoidaan myös, että Platonia ei voi ylitulkita, vaan Platonin ja Faidroksen avulla nykyajasta voidaan sanoa jotain tärkeää välittämättä paljoakaan siitä, mitkä Platonin tarkoitusperät olivat ja kenelle Platon kirjoitti. Tutkielma noteeraa myös Jacques Derridan tulkinnan Faidroksesta, jonka mukaan Platon päätyy Theuth-myytissä tietämättään hyväksymään, ettei kielen ulkopuolelle pääse. Lopuksi tutkielmassa esitetään ja arvioidaan, että Faidros on erittäin ajankohtainen ja relevantti teos juuri media­ekologisessa ja -kulttuurisessa mielessä ja että Platon oli täysin tietoinen kirjoitustaidon eduista, joiden paradigmaat­tinen esimerkki Faidros-dialogi itsessään on. Lisäksi huomioidaan, että Kittlerin diskurssiverkostoteoria avaa monia mahdollisuuksia jatkotutkimukselle.