Browsing by Author "Tuohino, Iida"

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kolmea Yhdysvaltojen presidentin pitämää puhetta ja analysoidaan presidenttien käyttämiä diskursiivisia legitimaatiostrategioita ja sitä, miten ne ovat kielellisesti rakentuneet aineistossa. Legitimaatiostrategioiden luokittelun perusteena käytetään Van Leeuwenin viitekehystä legitimoivan kielen analysointiin, mikä sisältää neljä pääkategoriaa: auktoriteettiperustaisen, moraaliperustaisen, rationaalisuusperustaisen ja tarinaperustaisen legitimoinnin. Jokainen Van Leeuwenin määrittelemistä pääluokista sisältää lisäksi useamman alakategorian, jotka pyritään myös tunnistamaan. Van Leeuwenin typologian lisäksi tutkielman laajempana teoreettisena viitekehyksenä toimii kriittinen diskurssianalyysi. Aineisto, jota käytetään presidenttien legitimaation tutkimuksen pohjana, muodostuu kolmesta ulkopolitiikkaa käsittelevästä puheesta, jotka ovat George W. Bushin, Barack Obaman ja Donald Trumpin pitämiä. Puheita yhdistää niiden aihepiiri ja kohdeyleisö: Jokainen presidenteistä perustelee puheessaan Yhdysvaltojen kansalaisille välttämättömyyttä muuttaa toimintaa Lähi-Idän valtiota vastaan ankarammaksi kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi joukkotuhoaseiden asettamalta uhalta. Bush käsittelee puheessaan Saddam Husseinin aseistariisumisen välttämättömyyttä, Obama perustelee tarpeellisuutta suorittaa ilmaisku Syyriaan, ja Trump argumentoi aggressiivisemman Iran-politiikan ja akuutin Iranin ydinasesopimuksen uudelleentarkastelun puolesta. Jokainen presidenteistä pyrkii puheessaan saamaan kansalaiset vakuuttuneeksi epäsuositun poliittisen päätöksen tarpeellisuudesta, mikä tarkoittaa aineiston kannalta legitimaatiostrategioiden määrän runsautta. Tutkielman keskeinen löydös oli moraali- ja tarinaperustaisen legitimoinnin päällekkäisyys ja niiden muodostaman kokonaisuuden merkittävyys presidenttien legitimoinnissa: niin Bush, Obama kuin Trump antoivat oikeutuksen Yhdysvaltojen potentiaalisille toimille Irakia, Syyriaa ja Irania vastaan kuvaamalla vahvasti moralisoiden kyseisten valtioiden menneitä tekoja Yhdysvaltoja, omia kansalaisiaan ja/tai muuta maailmaa kohtaan. Obama ja Bush oikeuttivat Yhdysvaltojen toimet myös vetoamalla maan menneen ja tulevan toiminnan moraalisuuteen. Tämä amerikkalainen ekseptionalismi taas puuttui Trumpin retoriikasta; hän kuvasi Yhdysvaltojen menneisyyttä neutraalimmin. Rationaalisuusperustaisen legitimaation suhteen presidentit käyttivät useimmiten instrumentaalista legitimointia: Erityisesti toiminnan tavoitteisiin viittaaminen oli yleistä. Auktoriteettiperustaisen legitimoinnin tyypillisin muoto oli enemmistön konformisuuteen viittaaminen: Presidentit esittivät niin kohdemaihin kohdistuvat syytöksensä kuin toimenpide-suosituksensa laajan enemmistön hyväksymiksi. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tekemiä päätelmiä ei voi yleistää aineiston ulkopuolelle: Aineiston suppeudesta johtuen tutkielma ei ota kantaa kysymyksiin presidenttien tyypillisestä legitimaatiostrategioiden käytöstä, eikä sen tekemistä havainnoista voi myöskään tehdä päätelmiä Bushin, Obaman ja Trumpin diskursiivisen legitimaation eroavaisuuksista yleisellä tasolla.