Browsing by Author "Tuominen, Anni"

Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja seksuaalirikosryhmän poliisien näkemyksistä seksuaalisen hyväksikäytön kohtaamisesta ammatillisessa työssä. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena taustana toimii eksistentiaalinen fenomenologia. Fenomenologinen tutkimusperinne soveltuu haastateltavien kokemuksien kuvailemiseen sellaisena kuin ne ilmenevät haastateltavalle itselleen. Aineisto kerättiin avoimilla haastatteluilla. Tutkimusaineisto koostuu 11 Helsingissä työskentelevän lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja seksuaalirikosryhmän poliisin haastattelusta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Minkälaisia näkemyksiä lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä ja seksuaalirikosryhmän poliiseilla on lasten seksuaalisen hyväksikäytön kohtaamisesta ilmiönä? 2. Minkälaisia tunnereaktioita lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ilmiönä herättää lastensuojelun sosiaalityöntekijöissä ja seksuaalirikosryhmän poliiseissa? Analyysi toteutettiin fenomenologisen metodin mukaisesti vaihe vaiheelta soveltaen Juha Perttulan kehittämää menetelmää. Koko tutkimuksen teon aikana oli tärkeää, että tutkija avautuu ilmiölle ja pyrkii irrottautumaan jo tietämistään aikaisemmista käsityksistä ilmiöön liittyen. Analyysin ensimmäisessä osassa haastateltaville muodostettiin omat yksilökohtaiset merkitysverkostot. Toisessa osassa yksilökohtaisista merkitysverkostoista muodostettiin ydinkokemusten avulla yleisiä merkitysverkostoja. Yleisten merkitysverkostojen muodostamisen jälkeen muodostettiin merkitystihentymät. Merkitystihentymien tulee sisältää tyypillisiä piirteitä sekä yksilökohtaisille että yleisille merkitysverkostoille. Perttulan menetelmässä analyysi tulee viedä niin pitkälle kuin mahdollista huomioiden samalla kokemusten yksilökohtaisuus. Tavoitteena on muodostaa yleistä tietoa, joka koskettaa tutkimukseen osallistuneita. Sosiaalityöntekijöiden ja poliisien kokemukset seksuaalisen hyväksikäytön kohtaamisesta ammatillisessa työssä näyttäytyivät moninaisina. Osa ammattilaisista kuvasi kokevansa voimakkaita ja osittain ristiriitaisia tunteita kuten empatiaa, vihaa, turhautumista, surua, näköalattomuutta ja lamaannusta. Monet haastateltavat kokivat kohdattavien asioiden heijastuvan omaan elämään ja jaksamiseen. Voimavaroikseen ammattilaiset mainitsivat esimerkiksi vahvan ammattiosaamisen, liikunnan, työyhteisön, työnohjauksen ja huumorin. Osalle ilmiön kohtaaminen ei herättänyt juuri ollenkaan tunteita eivätkä he kokeneet työ vaikuttavan heihin. Työ osattiin pitää työnä ja erillään vapaa-ajasta. Useat poliisit ja sosiaalityöntekijät pitivät tärkeinä työssä koettavia palkitsevuuden ja onnistumisen tunteita sekä työn merkityksellisyyttä. Omaa työtä haluttiin tehdä, koska siihen pystyttiin ja työmotivaation ylläpitäminen liittyi vahvasti mahdollisuuteen saada aikaan muutosta. Työ koettiin mielekkäänä ja sen nähtiin tarjoavan haasteita jatkossa. Osa oli kuitenkin miettinyt työtehtävien vaihtamista oman jaksamisensa vuoksi.