Browsing by Author "Tuominen, Emilia"

Tutkielmassa tarkastellaan talkootyön ja työvelvollisuuslain suhdetta, sekä sitä, millaisia ei-vapaan työn piirteitä talkootyö jatkosodassa sai. Tutkielmassa aihetta lähestytään Marcel van der Lindenin pakotetun työn viitekehyksen kautta. Talvi- ja jatkosodan aikaan Suomessa oli työvoimapulaa, jota valtio pyrki helpottamaan työvelvollisuuslain kautta. Työvelvollisuuslaki teki työvelvollisiksi kaikki 18–59-vuotiaat suomalaiset. Lain nojalla työvelvolliset voitiin velvoittaa tekemään maanpuolustuksen ja kansakunnan toimeentulon kannalta välttämätöntä työtä. Työvoimaviranomaiset uskoivat, että työ sujuisi paremmin, jos se tehtäisiin vapaaehtoisten voimin. Työvelvollisuutta ohjeistettiinkin käyttämään vasta, kun vapaaehtoisia ei ollut saatavilla. Tutkimusaineistona käytettiin Kansallisarkiston kotijoukkojen esikunnan työvoimaosaston sekä eri suojeluskuntien yleistä ja salaista kirjeenvaihtoa. Kirjeenvaihdosta etsittiin mainintoja talkootyön hyödyntämisen perusteista, talkootyön ja työvelvollisuuslain suhteesta, työvoiman tarpeesta, pakon ja vapaaehtoisuuden suhteesta sekä erilaisista tunnelatautuneista ilmauksista. Aineistoa käytiin läpi kvalitatiivista temaattista analyysia käyttäen, ja aineiston tulkinnassa hyödynnettiin uutta sotahistoriaa, tunnehistoriaa ja pakotetun työn viitekehystä. Aineistosta etsittiin erilaisia keinoja millaista vallan käytön muotoja ja pakottamista viranomaisten toiminnassa esiintyi. Työvelvollisuuslaki antoi viranomaisille laajat oikeudet puuttua kansalaisten työntekoon. Kansalaisia voitiin määrätä töihin tai estää poistumasta työpaikoiltaan. Laki toikin muutoksia perinteiseen, historiallisesti vapaaehtoisuuteen perustuneeseen talkootyöhön. Vapaaehtoiseksi ilmoittautumalla kansalainen saattoi vapautua työvelvollisuusmääräyksestä. Tämä mahdollisuus loi illuusion vapaasta valinnasta ja vapaaehtoisuudesta, vaikka todellisuudessa kyseessä oli rajoitettu valinta. Oman työsuhteen vapaasti valitsemisen sijaan kansalaiset saivat vaikuttaa vain siihen, tekivätkö työtä näennäisen vapaaehtoisesti vai työvelvollisena. Viranomaiset olivat kuitenkin varmistaneet, ettei työn teolta voinut välttyä. Työvelvollisuuslaki oli tärkeä työkalu viranomaisille, sillä työvelvollisuusuhka toimi keinona pakottaa kansalaiset valitsemaan viranomaisten kannalta otollisempi talkootyö. Työvelvollisuuden ja talkootyön suhteessa oli jatkosodan ajan läsnä vapaaehtoisuuden paradoksi, yksi tämän tutkielman tuloksista. Vapaaehtoisuuden paradoksilla viitataan jatkosodan kannalta ainutlaatuiseen tilanteeseen, jossa lähtökohtaisesti vapaaehtoinen talkootyö sai pakotetun työn piirteitä työvelvollisuuslain nojalla. Jatkosodan aikana talkootyö lakkasikin olemasta todelliseen vapaaehtoisuuteen perustuvaa.