Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Turunen, Teemu"

Sort by: Order: Results:

  • Turunen, Teemu (2015)
    Huippu-urheilusta on viimeisten vuosikymmenten aikana tullut suurta kansainvälistä liiketoimintaa, jossa liikkuu valtavasti rahaa. Urheilijat ja urheiluseurat ovat paitsi mediahuomion keskiössä myös rahaa takovia taloudellisia yksiköitä. Liiketoiminnan kasvaminen on johtanut kokonaan uusien toimijoiden syntymiseen, joista urheilijoiden edustajat, managerit ja pelaaja-agentit ovat erinomaisia esimerkkejä. Nykyään nämä ajoittain ristiriitaista mainetta kantavat asiantuntijat ovat olennainen osa huippu-urheilua. Tutkielman aihe on edustajan oikeus palkkioon ammattilaisjalkapalloilussa. Ammattilaisjalkapalloilussa edustajalla tarkoitetaan henkilöä, joka joko ilmaiseksi tai maksua vastaan edustaa sopimusneuvotteluissa pelaajia tai seuroja taikka molempia. Lähtökohtaisesti edustajan tärkein tehtävä on saada aikaan pelaaja- tai siirtosopimus toimeksiantajan ja tämän vastapuolen kanssa. Edustaja ei pääsääntöisesti ole kuitenkaan oikeutettu päättämään pelaaja- tai siirtosopimusta pelaajan tai seuran puolesta, vaan se vaatii tuekseen nimenomaisesti annettua valtuutusta. Aikaisemmin edustaja tunnettiin nimellä pelaaja-agentti, mutta termistä luovuttiin kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n uudistaessa pelaaja-agentteja koskevat määräyksensä vuonna 2015. Edustajana voi toimia luonnollisen henkilön lisäksi myös oikeushenkilö. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, mihin yksittäistä jalkapalloilijaa tai jalkapalloseuraa edustavan tahon palkkio-oikeus perustuu. Edustajan ja toimeksiantajan, joka voi siis olla ammattilaisjalkapalloilija, ammattilaiseksi pyrkivä jalkapalloilija tai rekisteröity jalkapalloseura, välillä on oltava jokin toimeksiannon perustava sopimussuhde, jotta edustaja olisi ylipäänsä oikeutettu saamaan palkkion tarjoamistaan palveluistaan. Tutkimuksessa selvitetään miten osapuolten välinen toimeksiantosuhde syntyy, mitä se pitää sisällään ja miten laista ja urheilun itsesääntelystä seuraavat määräykset vaikuttavat osapuolten väliseen sopimussuhteeseen. Toisena ydinkysymyksenä tutkitaan sitä, milloin edustaja on oikeutettu saamaan palkkion antamistaan palveluksista. Tämä pitää toisin sanoen sisällään muun muassa kysymyksen siitä, millaisia toimenpiteitä edustajalta vaaditaan, jotta hän olisi oikeutettu palkkioon. Tutkimus tuo esille ennen kaikkea toimeksiantosuhteesta edustajalle seuraavat velvollisuudet ja niiden tasot, joiden täyttäminen edustussopimuksen ehtojen mukaisesti antaa oikeuden vaatia palkkiota toimeksiantajalta. Pääsääntönä on, että edustajalla on oikeus palkkioon vain, kun hänen toimintansa myötä syntyy sitova sopimus. Kyseessä on niin sanottu no cure, no pay –periaate, josta voidaan poiketa sopimalla toisin edustussopimukseen otettavilla ehdoilla taikka sitomalla edustajan palkkio hänen työhönsä käyttämään aikaan, jolloin edustaja on oikeutettu palkkioon heti toimeksiannon mukaista työtä suoritettuaan riippumatta aikaansaadusta tuloksesta. Edustaja on siten lähtökohtaisesti oikeutettu palkkioon vain, jos hänen toimensa ovat syy-yhteydessä pelaaja- tai siirtosopimuksen syntymiseen. Tämä tarkoittaa lähinnä edustajan velvollisuutta osallistua aktiivisesti sopimuksen syntymistä edeltäviin sopimusneuvotteluihin. Kolmas keskeinen tutkimuskysymys koskee palkkio-oikeuden yksityiskohtia. Tutkimuksessa tarkastellaan millaisia palkkiotyyppejä alalla yleisesti käytetään. Käytetyin vastikeperuste alalla on palkkion perustuminen tiettyyn prosenttiosuuteen edustajan toimeksiantajan puolesta neuvotteleman sopimuksen arvosta. Muita mahdollisia palkkiotyyppejä ovat muun muassa ennalta sovittu kiinteä korvaus, palkkion perustuminen työhön käytettyyn aikaan tai yhdistelmä edellä mainittuja palkkiotyyppejä. Tutkimuksessa selvitetään yksityiskohtaisesti myös palkkion suuruutta, palkkion maksutapoja, jälkiprovisio-oikeutta sekä palkkio-oikeuden rajoituksia koskevia oikeuskysymyksiä.
  • Turunen, Teemu (2020)
    Tässä sosiaalityön maisterintutkielmassa tarkastellaan sitä, näkyykö väitetty suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys myös yksilöiden työhön sitoutumisessa vertailemalla työssäkäyvien ja työttömien työhön sitoutumista Suomessa. Tarkemmin sanottuna, tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: onko työssäkäyvien ja työttömien työhön sitoutumisessa eroja ja onko mahdollinen ero kasvanut vai supistunut vuoden 2005 ja vuoden 2015 välillä? Tutkielman teoreettiset lähtökohdat rakentuvat eriarvoisuutta ja työelämäntutkimusta koskevista tutkimuskeskusteluista. Tutkimuksen aineistona käytetään suomalaisia edustavia ISSP-kyselyaineistoja vuosilta 2005 ja 2015. Työhön sitoutumisella tutkielmassa tarkoitetaan sitä, missä määrin kyselyvastaajat haluavat osallistua palkkatyöhön yleensä, riippumatta siitä, onko se taloudellisesti välttämätöntä. Vuoden 2005 aineisto koostuu 731 työssäkäyvästä vastaajasta ja 69 työttömästä vastaajasta. Vuoden 2015 aineisto muodostuu 602 työssäkäyvästä vastaajasta ja 70 työttömästä vastaajasta. Tutkielmassa käytettäviä tilastollisia menetelmiä ovat kuvailevat analyysit, riippumattomien otosten t-testi sekä lineaarinen regressioanalyysi. Tulosten mukaan työssäkäyvien ja työttömien välillä ei ole erityisen suuria eroja työhön sitoutumisessa. Työssäkäyvillä on kuitenkin hieman vahvempi sitoutuminen työhön kuin työttömillä, vaikka tilastollisissa analyyseissä otetaan huomioon vastaajien sukupuoli, ikä, koulutus ja henkilöiden määrä yhteensä heidän kotitalouksissaan. Aiemmissa, lähinnä muita maita kuin Suomea käsitelleissä tutkimuksissa työttömien on sen sijaan todettu yleensä osoittaneen ainakin yhtä vahvaa sitoutumista työhön kuin työssäkäyvien henkilöiden. Tässä mielessä Suomi vaikuttaa kiinnostavasti poikkeavan muista maista tämän tutkielman tulosten osalta. Ero työssäkäyvien ja työttömien työhön sitoutumisessa lisäksi kaventui vuosien 2005 ja 2015 välillä. Tämä on yllättävää eriarvoisuuden vahvistumista koskeviin tutkimuskeskusteluihin suhteutettuna.