Browsing by Author "Tuuliainen, Anu"

Tutkielmassa eriteltiin universalismin käsitteen merkitystä osana suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa koskevaa keskustelua ja sosiaalipolitiikan käytäntöjä. Tutkielmassa selvitettiin, millä eri tavoilla universalismin käsitettä on käytetty ja käytetään yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa ja miten universalismi ilmenee suomalaisen sosiaalipolitiikan käytännöissä. Aineistoina käytettiin suomalaisen yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalioikeuden asiantuntijoiden tutkielmaa varten antamia kirjallisia kannanottoja universalismin merkitystä koskeviin kysymyksiin ja suomalaisen yhteiskuntapolitiikan erityislaatua, instituutioita ja muutoksia käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa. Tutkielmassa tarkasteltiin myös universalismin juridista perustelua ja poliittista merkitystä sosiaalipolitiikan oikeutuksessa. Universalismin käsitteen merkityksiä ja käyttötapoja suhteutettiin suomalaisen sosiaalipolitiikan kehityksen ajankohtaisiin linjauksiin ja käytäntöihin. Asiantuntija-aineistoa ja keskeistä tutkimuskirjallisuutta analysoitiin soveltaen kriittisen konstruktionismin teorioita ja käsitehistoriallista lähestymistapaa yhteiskunnallis-poliittisten käsitteiden rakentumiseen. Teema-analyysissa universalismin merkitykset luokiteltiin diskurssin normatiiviselle ja käytännölliselle tasolle. Universalismin merkityksiä eriteltiin institutionaalisiin rakenteisiin ja käsityksiin nojautuvaa merkityksenantoa vahvistavina tai haastavina. Keskeisinä tuloksina esitettiin, että universalismin merkityssisältöjen määritteleminen on mahdollista lähinnä käsitteen suhteellisuuteen tai erilaisiin normatiivisiin tavoitteisiin ja periaatteisiin viittaamalla. 2000-luvulla universalismin käsitteen kehityslinjoissa voidaan erottaa käsitteen merkityksen ja käyttötavan politisoituminen ja epämääräistyminen sekä käsitteen alan laajentuminen kattamaan myös sellaisia sosiaaliturvan piirteitä, jotka on aikaisemmin esitetty universalismille vastakkaisina. Sosiaaliset oikeudet ja kansalaisuus ovat universalismin ymmärtämisen käsitteellisiä edellytyksiä. Universalismin juridinen perustelu nojaa siihen oikeusvaltiolle ominaiseen piirteeseen, että sosiaalisten oikeuksien sääntely ohjautuu minimitoimeentulon turvan osalta kansallisen perustuslain tasolta. Sosiaalioikeudessa universalismia koskeva keskustelu on kuitenkin epäsuoraa. Universalismilla on viitattu sekä hyvinvointivaltion toimintatapoihin että sen harjoittaman sosiaalipolitiikan päämääriin. Universalistisen sosiaalipolitiikan keskeisimpinä piirteinä voidaan pitää muiden muassa järjestelmien kattavuutta, yhdenvertaisuuden tunnustamista, leimaavien erottelujen puuttumista sosiaalipolitiikan käytännöistä ja samojen palvelujärjestelmien suuntaamista koko väestön tarpeisiin. Universalismin hämärtymistä sosiaalipolitiikan käytännöissä edustavat kaikille tarkoitettujen hyvinvointipalvelujen suosion vähentyminen hyvin toimeentulevien kansalaisten keskuudessa ja palkkatyön normaaliuteen liittyvän ansiosidonnaisen toimeentulon turvan muodostuminen toimeentulon turvan normiksi. Universalismin käsitteen alan laajentuminen on vaikeuttanut sen merkityksen täsmentämistä ja ajanmukaisuuden todentamista suhteessa sosiaalipolitiikan käytäntöihin. Universalismi voidaan kuitenkin ymmärtää pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden sosiaalipolitiikoille ominaisia piirteitä välittävänä käsitteenä, jonka vaikuttavuus ei edellytä sen merkityksen ristiriidatonta määrittelemistä.