Browsing by Author "Tuura, Heini Tuulia"

Tutkielma käsittelee aseellista väliintuloa kohdevaltion suostumuksella. Tutkimuksen keskipisteessä ovat kyseisen voimankäytön muodon oikeudellinen perusta, soveltaminen ja nykyinen asema kansainvälisessä oikeudessa. Tarkastelussa on etenkin suostumuksellisen väliintulon suhde valtioiden voimankäyttöön liittyvään sääntelyyn, mutta työssä käsitellään myös täysivaltaisuuteen ja interventiokieltoon liittyviä sääntöjä. Aseellinen väliintulo kohdevaltion suostumuksella on käytäntö, jossa yksi valtio antaa toiselle valtiolle luvan käyttää voimakeinoja alueellaan. Ensisilmäyksellä käytäntö on hyvin yksinkertainen, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin selviä ristiriitaisuuksia monien kansainvälisen oikeuden normien kanssa. Käytännön yleisenä oikeutuksena on pidetty kohdevaltion täysivaltaisuutta, jonka pitäisi sallia voimankäyttö tämän omalla alueella. Nykyisessä kansainvälisessä sääntelyssä valtioiden oikeutta käyttää voimakeinoja on kuitenkin rajoitettu rajusti: tämän sääntelyn keskiössä on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja, jonka mukaan yksittäisten valtioiden voimankäyttö on kielletty ellei kyseessä ole itsepuolustus laitonta aseellista hyökkäystä vastaan. Muuten voimankäyttö on keskitetty YK:n turvallisuusneuvostolle, jonka tehtävänä on ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Aseellinen väliintulo kohdevaltion luvalla ei juurikaan sovi tähän suunnitelmaan, joka korostaa keskitettyä voimankäyttöä valtioiden täysivaltaisuuden sijaan. YK:n peruskirjan mukainen suunnitelma ei ole kuitenkaan vielä täysin toteutunut. Voimankäytön keskittäminen turvallisuusneuvostolle kohtasi vakavia ongelmia kylmän sodan aikaisina vuosikymmeninä, mikä puolestaan näkyi yksittäisten valtioiden asevoiman käytössä. Voimankäytön kiellosta huolimatta etenkin kylmän sodan aikana tapahtui useita aseellisia väliintuloja, ja useasti niiden oikeutuksena toimi kohdevaltion suostumus. Vaikka nämä aseelliset väliintulot ovat herättäneet paljon kritiikkiä, niiden laillista oikeutusta ei ole juurikaan kyseenalaistettu. Niiden teoreettinen suhde YK:n peruskirjan voimankäytön kieltoon ei ole kuitenkaan aivan selvä, ja tämä teoreettinen epäselvyys on osaltaan aiheuttanut ongelmia käytännössä. Väliintuloon liittyvien edellytysten täyttäminen on osoittautunut hankalaksi, minkä lisäksi sitä on joskus sovellettu laittomissa tilanteissa. Kenties suurin ongelma tässä suhteessa on suostumuksellisen väliintulon soveltaminen sisällissodan aikana, sillä useiden kansainvälisen oikeuden normien mukaan muut valtiot eivät saisi puuttua toisen valtion sisällissodan kulkuun: aseellinen väliintulo ei luonnollisesti edistä tätä tavoitetta. On myös hiukan epäselvää miten kohdevaltion suostumus toimii voimankäytön oikeutuksena nykyisessä, kylmän sodan jälkeisessä kansainvälisessä oikeudessa. YK:n turvallisuusneuvosto on ottanut yhä näkyvämmän roolin kansainvälisessä yhteisössä, minkä lisäksi aseellisen voimankäytön muodot ovat kehittyneet kansainvälisen terrorismin myötä. Nämä voimankäytössä tapahtuneet muutokset tarjoavat sekä haasteita että mahdollisuuksia kohdevaltion suostumuksella tapahtuvalle väliintulolle. Tämän aseellisen väliintulon muodon tulevaisuus riippuu monista tekijöistä, mutta ainakin nykyisessä kansainvälisessä oikeudessa sillä on kuitenkin oma, joskin kenties aikaisempaa suppeampi paikkansa.