Browsing by Author "Tuure, Laura"

Tutkielman tarkoituksena on pohtia oikeudenkäymiskaaren (4/1734, OK) 14 luvun 2 §:n (1052/1991) salliman kanteen muuttamisen ja velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003, VanhL tai vanhentumislaki) mukaisen saatavan vanhentumisen välistä suhdetta siviiliprosessuaalisessa kontekstissa. VanhL 11.1 §:n mukaisesti saatavan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja saattaa vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan. Tutkielman tyyppitilanteessa kantaja-velkoja on nostanut vastaaja-velallista vastaan vanhentumisen katkaisevan suorituskanteen vain hiukan ennen kuin kanteessa ilmaistun vaatimuksen vanhentumislain mukainen vanhentumisaika on kulunut umpeen. Kantajan esittäessä oikeudenkäynnin aikana OK 14:2.1:n nojalla uuden vaatimuksen, saattaa tuomioistuin joutua vastaajan väitteestä arvioimaan, onko alun perin ajoissa nostettu suorituskanne katkaissut myös sallitulla kanteenmuutoksella esitetyn uuden vaatimuksen vanhentumisen vai onko tällainen uusi vaatimus katsottava vanhentuneeksi. Tutkielmassa pyritään ensinnäkin systemaattisesti erottamaan toisistaan OK 14:2.3:n mukainen uusien oikeustosiseikkojen esittäminen, jota ei ole pidettävä kanteen muuttamisena lainkaan sekä OK 14:2.1:n nojalla sallittu kanteen muuttaminen. Varsinaisen kanteen muuttamisen osalta tarkastelu keskitetään OK 14:2.1:n 3 kohdan mukaiseen ns. perusteyhteyspoikkeustilanteeseen. Kanteenmuutosproblematiikkaa koskeva ennakkoratkaisukäytäntö on toistaiseksi jäänyt verrattain vähäiseksi, minkä seurauksena myös alempien tuomioistuinten ratkaisukäytäntö näyttäytyy osittain epäyhdenmukaisena. Lainkohtien systemaattinen soveltaminen on kuitenkin tärkeää paitsi oikeusvarmuuden, myös mahdollista kanteenmuutostilannetta seuraavan vaatimuksen vanhentumisarvioinnin kannalta. Toisekseen tutkielmassa pyritään arvioimaan yksittäisen vanhentumisen katkaisevan toimenpiteen ulottuvuutta rinnakkaisiin tai keskenään vaihtoehtoisiin vaatimuksiin nähden. Tutkielman teeman vuoksi katkaisutoimen ulottuvuutta tarkastellaan ennen kaikkea VanhL 11.1 §:n mukaisen kannekatkaisun näkökulmasta, mutta tutkielmassa muotoiltava ajatus on sovellettavissa vanhentumisen katkaisutoimenpiteisiin laajemminkin. Katkaisutoimenpiteen ulottuvuuden määrittämisessä keskeinen merkitys on yksittäisen katkaisutoimenpiteen sisällöllisten vaatimusten tarkastelulla. Lopulta tutkielmassa päädytään pohtimaan ensisijaiseksi määriteltyä tutkimuskysymystä siitä, pitääkö alkuperäisen kanteen vireilläolo vanhentumattomuuden tilassa myös kaikki sellaiset saatavat, jotka OK 14:2:1:n sallimin kanteenmuutoksin on mahdollista saada osaksi vireillä olevaa oikeudenkäyntiä. Vähäisen aihepiiriä koskevan oikeuskirjallisuuden ja ratkaisukäytännön valossa vastaus kysymykseen ei näyttäydy lainkaan yksiselitteisenä. Vastausta kysymykseen on ensisijaisesti haettava katkaisutoimenpiteen ulottuvuudesta sekä kanteen muotoilusta. Tutkielmassa tehtyjen systematisointien avulla pyritään osoittamaan, että oikeudenkäynnin aikana esitettyjä OK 14:2:1:n sallimia vaatimuksia on kohdeltava vanhentumisen näkökulmasta eri tavoin riippuen siitä, onko kyse alkuperäiselle vaatimukselle vaihtoehtoisesta vai rinnakkaisesta vaatimuksesta.