Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Wahlberg, Marja"

Sort by: Order: Results:

  • Wahlberg, Marja (2022)
    Tarkastelen tutkielmassa kirjailija Hilary Mantelin historiallisen Wolf Hall -romaanitrilogian (2009–2020) kerrontaa ja kuvausta kuningas Henry VIII:n neuvonantajana 1500-luvun Englannissa toimineesta Thomas Cromwellista. Historiankirjoituksen kautta Cromwellista on piirtynyt kuva äärimmäisen pragmaattisena ja jopa julmana vallankäyttäjänä. Mantelin fiktiivisen trilogian on todettu tuoneen Cromwellista esille aiemmin tuntemattomia, humaanimpia puolia, ja sen on kuvauksellaan havaittu jopa vaikuttaneen lukijoiden käsityksiin todellisesta Thomas Cromwellista. Tutkielmassa selvitän sitä, millaisin kerronnallisin keinoin Mantel on rakentanut trilogiansa fiktiivisen maailman ja ennen kaikkea Thomas Cromwellin henkilöhahmon siinä määrin vakuuttaviksi, että ne ovat jopa muokanneet kuvaa todellisesta historiallisesta henkilöstä. Samanaikaisesti pyrin kuitenkin myös osoittamaan, että trilogia kerronnallaan itse asiassa tekee, historiografiselle metafiktiolle ominaisesti, näkyväksi sen, kuinka historiaan ei ole suoraa pääsyä nykypäivästä käsin eikä sitä ole mahdollista kuvata täysin sellaisena kuin se oli. Hyödynnän analyysissä mahdollisten maailmojen teoriaa, sillä sen avulla trilogian ja historiankirjoituksen kuvauksia on mahdollista lähestyä vaihtoehtoisina käsityksinä eli niin sanottuina mahdollisina maailmoina. Thomas Cromwellin henkilöhahmoa tarkastelen maailmojen välisenä henkilönä, joka kytkeytyy todellisen maailman prototyyppiinsä sekä historiankirjoituksen vastineeseensa maailmojen välisen identiteetin kautta. Trilogian kertoja seuraa tapahtumia päähenkilö Thomas Cromwellin silmin, ja näkökulma historiaan on näin hyvin subjektiivinen. Kerronnan muotona on eräänlainen subjektiivinen hän-kerronta, jossa ovat samanaikaisesti läsnä sekä historiankirjoituksellinen vakuuttavuus että tunteisiin vetoava hyvin henkilökohtainen näkökulma. Aikamuotona on historialliselle romaanille varsin poikkeuksellinen preesens, mikä paitsi tuo kerrontaan elävyyttä myös tekee historiasta arkista elämää, kun tapahtumat virtaavat niin kertojan kuin lukijankin silmien eteen sitä mukaa, kun päähenkilö Cromwell ne kohtaa. Romaanitrilogiassa Cromwell saa itselleen menneisyyden, yksityiselämän ja sisäisen maailman. Tältä osin trilogia ikään kuin täyttää historiankirjoitukseen lähteiden puuttumisen vuoksi jääneitä aukkoja. Lapsuus väkivaltaisen isän armoilla leimaa päähenkilön koko myöhempää elämää, ja perheen menettäminen varhaisessa vaiheessa näyttäytyy tapahtumana, josta hän ei toivu koskaan. Cromwellin tarinasta tekee hyvin koskettavan se, että hänen tiedossa oleva kohtalonsa, joutuminen mestatuksi vuonna 1540, ikään kuin leijuu trilogian fiktiivisen maailman yllä heti ensisivuilta alkaen ja sitä myös ennakoidaan kerronnassa monin tavoin. Thomas Cromwell on trilogiassa, historiankirjoituksen vastineensa lailla, älykäs ja ovela taktikko. Samanaikaisesti hän on kuitenkin myös hyvin inhimillinen hahmo, joka pyrkii paikkaamaan menneisyyden jättämiä haavoja hakemalla loputtomasti huomiota ja arvostusta työssään kuninkaan palveluksessa. Maailmojen välisyys määrittää vahvasti Cromwellia. Hänen elämänsä näyttäytyy jatkuvana kamppailuna menneisyyden ja nykyhetken sekä toisaalta yksityisen ja julkisen maailman välillä. Samanaikaisesti fiktiivisen Cromwellin voi kuvauksellaan myös nähdä lähestyvän sekä todellista että historiankirjoituksen maailmaa. Trilogian tarinan vetoavuus perustuu siihen, että se kuvaa päähenkilön ennen kaikkea kokevana ja tuntevana ihmisenä, joka tulee lähelle ja johon on helppo samaistua. Preesensmuotoisella kerronnallaan trilogia tekee näkyväksi sen, että historian tapahtumat ovat ainutkertaisia eikä niihin ei ole suoraa pääsyä nykypäivästä käsin. Trilogia myös kuvaa Cromwellia hyvin vahvasti nykypäivän ja sen ihanteiden kautta ja konkretisoi näin historiografiselle metafiktiolle ominaisen näkemyksen siitä, että historian kuvaaminen täysin sellaisena, kuin se aikanaan tapahtui, ei ole mahdollista nykyhetkestä käsin.
  • Wahlberg, Marja (2012)
    Tutkielmassa selvitetään Etsivän keskuspoliisin (EK) niin sanottuihin kulttuuriliberaaleihin 1930-luvulla kohdistamaa valvontaa. Kulttuuriliberaalit olivat Tulenkantajat-lehden ympärille ryhmittyneitä vasemmistointellektuelleja, jotka kritisoivat voimakkaasti oikeistohegemoniaan perustunutta yhteiskuntajärjestelmää sekä muun muassa puolustivat yhtäläisiä kansalaisoikeuksia. 1930-luvun kontrolloidussa yhteiskunnassa he joutuivat EK:n valvonnan ja kommunismiepäilyjen kohteeksi. Tutkielmassa selvitetään sitä, millaisia uhkakuvia EK näki kulttuuriliberaalien toimintaan liittyvän ja mihin se nämä arvionsa perusti. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaisiin toimenpiteisiin EK arvioidensa perusteella ryhtyi. Kulttuuriliberaalien yksittäistapauksen kautta tarkastellaan EK:a kontrollipoliittisena toimijana. EK:n toimintaa arvioidaan erityisesti kansalaisoikeuksien ja kontrollipolitiikan välisen vastakkainasettelun näkökulmasta. Tutkimuksen keskeisimpänä lähdeaineistona ovat Kansallisarkistossa säilytettävät EK:n asiakirjat, joista tärkeimpiä ovat kulttuuriliberaalien henkilömapit sekä tulenkantajia ja kansanrintamaa käsittelevät asiamapit. Tutkimusnäkökulma on aatehistoriallinen; EK:n näkemysten selvittämisessä on kyse asioiden käsittämisen tutkimisesta. Kulttuuriliberaalien valvonnassa on vuosina 1934–1937 havaittavissa tietty kehityskulku. Vuoden 1934 kuluessa EK vähitellen kiinnostui kulttuuriliberaaleista, ja alkuvuoden 1935 aikana tämä kiinnostus vahvistui siinä määrin, että kulttuuriliberaalien voitiin sanoa joutuneen EK:n silmätikuksi. Kesästä 1935 alkaen EK alkoi epäillä kulttuuriliberaalien toimivan yhteistyössä kommunistien kanssa niin sanotun kansanrintaman muodostamiseksi. Vuonna 1936 EK:n arviot kansanrintamasta joutuivat julkisen tarkastelun alle, kun sen salaiset muistiot paljastuivat. Tästä seurasi kohu, sillä muistioissa luokiteltiin monia laillisia järjestöjä kommunistisiksi. Kulttuuriliberaalit olivat muistioiden mukaan vaarallisimpia kansanrintama-aatteen edistäjiä Suomessa. Sanomalehdissä EK:a kritisoitiin voimakkaasti ja sen epäiltiin saaneen liikaa valtaa sisäpolitiikassa. Sisäasiainministeri asetti komitean selvittämään EK:n toimintaa. Muistiokohu oli lopulta osasyynä jopa T.M. Kivimäen hallituksen kaatumiseen. Vastoinkäymisistä huolimatta EK uskoi vuonna 1937 vihdoin saaneensa todisteita arvioilleen kulttuuriliberaalien kommunistisuudesta. Vähitellen kävi kuitenkin selväksi, että EK:n toiminta oli tullut tiensä päähän. Vuoden 1937 lopulla toimintansa aloitti Valtiollinen poliisi (Valpo), ja seuraavan vuoden alussa EK:n pitkäaikainen päällikkö Esko Riekki erosi tehtävästään. EK nojautui toiminnassaan 1930-luvulla vallalla olleeseen tulkintaan, jonka mukaan kumouksellisen vasemmiston kohdalla oli perusteltua tinkiä kansalaisoikeuksista yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Kulttuuriliberaalien tapauksessa EK leimasi ryhmän jäsenet nopeasti kommunisteiksi, vaikka sillä ei ollut pitäviä todisteita väitteidensä pohjaksi. EK oli 1930-luvulla merkittävä sisäpoliittinen vallankäyttäjä, ja se perusteli toimiaan kommunismin uhkaa korostamalla. Sisäpoliittisen ilmapiirin liberalisoitumisen seurauksena EK:n valta-asema heikentyi. EK:lla oli vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen, mikä näkyi muun muassa kansanrintamamuistioista syntyneessä kohussa.