Browsing by Author "Wainikka, Olli"
Now showing items 1-2 of 2
-
Wainikka, Olli (2012)Tässä tutkielmassa tarkastellaan kieltä tekstissä, jossa kuvaillaan kuvaa. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten ja miltä osin kuva kielennetään tällaisessa tekstissä eli miten kuvan rakenteita siirretään kielellisen esityksen ilmauksiksi. Tutkimusaineisto muodostuu kuvista ja niitä esittelevistä teksteistä. Kuvia on seitsemän ja ne ovat kanonisoituja kotimaisia taidemaalauksia. Tekstiaineisto on valikoitu kirjoista, jotka on julkaistu mm. taidenäyttelyn yhteydessä. Analyysissa tutkitaan, millaisia kuvaustekstit ovat ja mitä niistä voidaan yhdessä kuvan analyysin, kuvan teorian ja kieliopin kuvauksen kanssa sanoa. Tutkielmassa esitellään ajatuksia kuvan ja kielen suhteesta (esimerkiksi Barthes 1977, Jakobson 1987, Mikkonen 2005, Kress ja van Leeuwen 1996). Kuvan analyysi perustuu Kressin ja van Leeuwenin sosiosemioottisen teorian mukaiseen kuvan rakenteen kolmijakoiseen luokitteluun representaatio, osallistujat ja kompositio. Tämä teoria on laadittu kielentutkijan näkökulmasta (sen alkuperä on systeemis-funktionaalisessa teoriassa), joten sen käsitteiden vertaaminen takaisin päin kielen ilmaisuun on perusteltua. Tutkielman analyysi etenee siten, että ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan kuvaa ja siitä kirjoitettua tekstiä rinnakkain, jotta niistä olisi muodostettavissa kokonaisvaltainen käsitys. Kuva ja kieli muodostavat yhdessä esiintyessään multisemioottisen tekstin. Tässä tutkielmassa kuitenkin kuvaa analysoidaan lyhyesti ja kuvaustekstiä tarkemmin suhteessa kuvaan. Toisessa vaiheessa tarkastellaan lähemmin joitakin esiin nousevia aineiston teksteille tyypillisiksi tai muuten kiinnostaviksi osoittautuvia kielellisiä valintoja. Adjektiivit ovat keskeistä sanastoa kuvan kielentämisessä, kun nimetystä kuvan osallistujasta esitetään täsmentäviä luonnehdintoja, jotka ohjaavat kuvan elementin tulkintaa kokonaisuuden osana. Tekstien tempuksista selvästi yleisin on preesens. Preesensissä referoidaan kuvan sisältöä, jolloin kuvaus näyttäytyy modaalisesti melko tunnusmerkittömänä. Kuvausteksteissä finiittiverbittömät rakenteet eivät ole samalla tavalla yleisiä kuin median kuvaselosteissa. Menneen ajan tempuksilla kuvaustekstissä ilmaistaan ensisijaisesti muita kuin ajallisia suhteita: modaalisuutta tai preesensissä ilmaistusta poikkeavia viittaussuhteita. Kuvan eri tasoilla tapahtuviksi ymmärrettäviä prosesseja ilmaistaan liikkeenä kuvan staattiseen faktiseen todellisuuteen nähden, mitä päädytään kutsumaan kognitiivisen kielentutkimuksen mukaisesti fiktiiviseksi liikkeeksi.
-
Wainikka, Olli (2024)Tarkastelen tässä tutkielmassa palveluntuottajan omavalvontaa, 2000-luvulla Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä yleistynyttä valvonta- ja sääntelykeinoa. Omavalvonnan soveltamisala on laajentunut ja se on entisestään vakiintunut systemaattisemmin osaksi sääntelyä myös myöhempien sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän muutosten yhteydessä, ja palvelujen järjestäjien ja tuottajien omavalvonnasta on lopulta säädetty varsin yksityiskohtaisesti vuoden 2024 alussa voimaan tulleessa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetussa laissa (741/2023). Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Miten omavalvonta on kehittynyt sääntelykeinona yhteiskunnassa? Ja 2) mitä omavalvonta on lainopillisesti tarkasteltavina velvollisuuksina ja vastuina? Kysymyksistä muodostuu kaksi näkökulmaa: Toisaalta selvitän omavalvonnan sääntelyhistoriaa lainvalmisteluasiakirjojen perusteella sekä hahmottelen kehyksiä omavalvonnan kaltaisen sääntelykeinon muodostumiselle oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen kirjallisuuden perusteella. Lisäksi tarkastelen nykyisen omavalvontasääntelyn yhteyksiä lainvalmistelussa asetettuihin tavoitteisiin ja vaikutusarvioihin. Lainopillisessa tarkastelussa puolestaan selvitän nykyisen omavalvontasääntelyn sisältöä eli siinä asetettuja velvollisuuksia ja vastuita julkisille ja yksityisille toimijoille sekä sitä, millaisia yhteyksiä omavalvonnan korostumisella on esimerkiksi asiakkaiden ja potilaiden sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen. Omavalvonta on esimerkki muun muassa siitä niin sanotun sääntelyvaltiokehityksen piirteestä, että yhteiskunnan palvelujen tuottajien lähtökohtien monimuotoistuessa erilaisten elämänalueiden sääntelykeinoja taivutetaan toimimaan samoilla perusteilla. Omavalvonnalla pyritäänkin hallitsemaan monien sellaisten peruspalvelujen laatua ja turvallisuutta, jotka kytkeytyvät esimerkiksi sosiaaliturva- ja oikeusturvaperusoikeuksiin. Omavalvontaan nojaaviin sääntelyratkaisuihin päätymistä on silti perusteltu eri aikoina tehtyjen lakimuutosten yhteydessä melko vähän, vaikka ratkaisuilla on sanottu tavoiteltavan paljon. Oikeustieteessä ja yleisessä keskustelussa omavalvontaa on sen sijaan kritisoitu valvojan ja valvottavan roolien sekoittumisesta ja epämääräisestä suhteesta julkisen vallan vastuuseen sosiaalilainsäädännön toimeenpanosta. Kuitenkin omavalvonta ja vastuun jakaminen voivat edistää erilaisten toimijoiden yhteistyötä ja luottamuksellisia suhteita.
Now showing items 1-2 of 2