Browsing by Author "Yli-Hemminki, Esko"
Now showing items 1-2 of 2
-
Humaaniuden ja rationaalisuuden murros 2020-luvun Suomessa : teoria kriminaalipolitiikan muutoksesta Yli-Hemminki, Esko (2020)Työn tavoite on ymmärtää mahdollista rationaalisen ja humaanin kriminaalipolitiikan muutosta Suomessa 2020-luvulla. Tutki-muskysymys on, miten suomalaisen kriminaalipolitiikan muutos teoriassa tapahtuu. Tähän liittyvät kysymykset: miten muutok-sen alku (eli murros) kriminaalipolitiikassa ilmenee ja miten se voi syventyä kriminaalipolitiikan muutokseksi. Muutos tarkoit-taa koko kriminaalipoliittisen syväkulttuurin, eli rikosoikeusteorian ja sen ideologisen perustan muuttumista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, mitä kriminaalipolitiikka käsitteenä tarkoittaa, miten se on Suomessa erityisesti 1960-luvulta eteenpäin kehittynyt sekä mitkä ovat sen ideologiset juuret (pohjoismainen oikeus, realismi, pragmatismi ja hyvinvointi-valtio). Tämän jälkeen siirrytään kuvaamaan rationaalisuutta ja humaaniutta kriminaalipolitiikan keinoja ohjaavina arvoina. Yleistavoitteena esitetään minimoimis- ja jakamistavoitetta. Rangaistusteoria ohjaa kriminaalipolitiikkaa. Rangaistusteorian yleiskuvan jälkeen avataan välilliseen yleispreventioon pohjautuvaa rangaistusteoriaa. Arvojen, yleistavoitteen ja rangaistusteo-rian kautta voidaan ymmärtää, millainen kriminaalipolitiikka on muutoksen tai ainakin murroksen kohteena. Kolmannessa luvussa annetaan kriminaalipolitiikan tasoteoria. Kriminaalipolitiikka ei muutu kerralla. Murroksesta kriminaali-politiikassa voi kuitenkin seurata kokonaisvaltiainen muutos murroksen syvennettyä. Tasoteoria tarkastelee muutoksen tapah-tumista. Ensimmäisellä eli käytännöllisen kriminaalipolitiikan tasolla kyse on politiikasta ja kriminaalipolitiikan yhteiskunnalli-sesta päätöksenteosta. Toinen taso on teoreettisen kriminaalipolitiikan taso. Siellä sijaistee tieteellinen lähestymistapa krimi-naalipolitiikkaan. Myös arvot ja tavoitteet sijaitsevat siellä käytännöllistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavina. Kolmas ja syvin taso on rikosoikeusteoreettisen syväkulttuurin taso. Se muodostuu rikosoikeusteorioista eli rangaistus- ja kriminalisointiteoriasta ja merkittävimmistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavista käsitteistä. Neljäs luku keskittyy muutoksen ja murroksen etenemisen kuvaamiseen. Muutos etenee ja hidastuu tasojen välisten suhteiden seurauksena. Itse murrosta lähdetään paikantamaan nykyisen kriminaalipoliittisen politisoitumisen kautta. Erityisesti rangais-tuspopulistinen argumentaatio on vaikuttanut kriminaalipolitiikan politisoitumiseen. Merkittävinä murroksen käytännön ilme-nemisinä esille tuodaan median rooli rikollisuutta muokkaavien käsitysten tuottajana, anti-intellektualismi asiantuntijoiden vähät-telynä ja uhrikeskeisen kehityksen tuottama asiantuntijoiden roolin heikkeneminen. Erityisen aseman murroksessa saa rangais-tusten koventaminen ”yleiseen oikeustajuun” vedoten. Murroksen syvenemistä kuitenkin hidastavat asiantuntijoiden mahdolli-suus vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan sekä hyvinvointivaltion ideologia. Muutosta kuvataan siis tasoteorian avulla. Muutoksen katsotaan tapahtuvan kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettinen syväta-son muututtua. Tämä voi tapahtua, kun kriminaalipolitiikan murros syvenee kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettiselle syvä-tasolle ja muuttaa sen teoreettisia ja käsitteellisiä olettamia. Suomessa eletään kriminaalipolitiikan murrosta, joka ilmenee kriminaalipolitiikan politisoitumisena. On mahdollista, että murros syvenee tulevaisuudessa muutokseksi.
-
Rikosoikeus, toimijuus ja neurodeterminismi : neurotieteen haaste rikoslain toimijan edellytyksille Yli-Hemminki, Esko (2020)Neurotiede on filosofiassa nähty haasteena vapaalle tahdolle. Päätökset toimia eivät ehkä olekaan vapaita ja tietoisia. Ihminen ei ehkä olekaan niin vapaa toimija kuin on oletettu. Tämä neurotieteen haaste toimijuudelle ja vapaalle tahdolle on nähty haasteena myös rikosoikeudessa. Neurotiede haastaa rikosoikeudellisen toimijan edellytyksiä, kuten autonomiaa, rationaalisuutta ja kykyä intentionaaliseen toimintaan. Työssä tutkitaan tätä neurotieteen haastetta rikoslain olettamalle toimijalle ja sen edellytyksille. Tutkimuskysymyksenä on, onko neurotiede haaste rikoslain olettamalle toimijalle? Työn tavoitteena on osoittaa filosofista argumentaatiota käyttäen, että neurotiede ei ole haaste rikoslain toimijalle eikä näin poista rikosvastuuta tai tee rikosoikeudellista järjestelmää tyhjäksi. Neurotieteen empiirinen näyttö ei riitä tähän tällä hetkellä. Ongelmallinen näyttö voidaan filosofisella tarkastelulla osoittaa käsiteelliseen sekaannukseen perustuvaksi. Työ kuitenkin tarjoaa myös optimistisen vastauksen siihen, jos neurotiede joskus tarjoaisi käsitteellisesti selkeän ja ongelmattoman näytön rikosoikeudellisen toimijan ehtojen hylkäämiselle. Suomalainen rikoslaki perustuu tehtyyn tekoon. Rikoslaki kuitenkin edellyttää tekijältä tiettyjä ominaisuuksia. Työssä esitetään, että rikoslain vaatimukset rationaalisesta ja intentionaaliseen toimintaan kykenevästä toimijasta vastaavat filosofiassa toimijalle asetettuja minimivaatimuksia. Tämän lisäksi rikoslaki edellyttää toisin toimimisen mahdollisuutta moraalisen toimijan ehtona sille, että toimijaa voidaan pitää vastuussa teoistaan. Vapauden ja rationaalisuuden elementit löytyvät syyllisyysperiaatteesta ja intentionaalisen toiminnan edellytys teon tahallisuuden vaatimuksesta. Vapaan tahdon, vastuun ja determinismin osalta kompatibilismi argumentoidaan parhaaksi vapaan tahdon variaatioksi rikoslain toimijan kannalta. Neurotieteen vapaalle tahdolle, toimijalle ja rikosoikeudelle asettaman haasteen osalta käydään läpi Benjamin Libetin kokeet ja Daniel M. Wegnerin teoria, minkä mukaan vapaalla tai tietoisella tahdolla ei ole mitään merkitystä toiminnan kannalta tai niiden merkitys pelkästään estävä. Neurotieteen haasteisiin vastataan pitkälti Alfred R. Melen argumentaatiolla. Melen mukaan empiria ei riitä Libetin ja Wegnerin väitteiden osoittamiseen. Nämä haasteet voidaan ylittää käsitteitä selkeyttämällä. Melen argumentaation lisäksi käydään läpi muitakin neurotieteen rikoslain toimijalle asettaman haasteen kyseenalaistavia argumentteja. Johtopäätös on, että neurotiede ei haasta mitään rikoslain toimijan ehdoista ja että kompatibilistinen lähestyminen vapaan tahdon ja determinismin yhteensopivuudesta on perusteltua rikoslain kontekstissa. Jos neurotiede joskus kyseenalaistaakin toimijuuden ehdot, rikosoikeus voidaan retribuution sijaan perustaa preventioon, jossa rikoksia pyritään ennakolta estämään.
Now showing items 1-2 of 2