Browsing by Issue Date

Tutkielmassa tarkastellaan työsyrjintädirektiivin tarkoittamaa uskontoperusteista välillistä syrjintää EU-oikeudellisen oikeuskäytännön avulla. Tutkielma pyrkii systematisoimaan EU-tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännön mukaista välillisen syrjinnän kiellon soveltamislinjausta sekä tarkastelemaan välillisen syrjinnän kiellon toimivuutta yhdenvertaisuuden takaajana. Samalla pyrkimyksenä on kriittisen lainopin keinoin analysoida tarkasteltavana olevan EUT:n ja sitä tukevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ilmentämää yhdenvertaisuuskäsitystä. Tutkielmassa havaitaan EUT:n sallivan välillisesti eriarvoisen kohtelun oikeuttamisen uskontoperusteisissa työsyrjintätapauksissa laaja-alaisin perustein. Uskonnollista syrjintää koskevan oikeuskäytännön perusteella voidaan todeta, että oikeuttamisperusteiden eritahtisuuden vuoksi välillisen syrjinnän kielto ei kykene takaamaan yhdenvertaisuuden toteutumista välittömän syrjinnän kiellon tapaan. Oikeuskäytännön tarkastelu kriittisen lainopin keinoin osoittaa puolestaan tuomioistuinten tarkastelukulman olevan korostuneesti kiinni muodollisessa yhdenvertaisuuskäsityksessä sekä ilmentävän elinkeinonvapauden korostunutta perusoikeudellista asemaa ja uskonnon identiteettipoliittista merkitystä välillisen syrjinnän kiellon soveltamisessa.

Valtaosa dispositiivisista riita-asioista päättyy sovintoon. Lähtökohtana sovintotilanteessa on, että sovinto kattaa myös oikeudenkäyntikulut. Joskus kuitenkin riidan osapuolet pääsevät sopuun riidan pääasiasta, mutta jättävät oikeudenkäyntikulukysymyksen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Oikeudenkäyntikulujen jakautumisesta sovintotilanteessa ei ole säädetty laissa, ja kysymys onkin jäänyt pääasiassa oikeuskäytännön ratkaistavaksi. Tämän tutkielman aiheena on oikeudenkäyntikulujen jakautuminen sovintotilanteessa. Tutkimuskysymyksenä on selvittää asiaa koskeva voimassa oleva oikeustila erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön valossa. Lisäksi tutkielmassa selvitetään käräjäoikeuksista kerätyn empiirisen aineiston perusteella, kuinka käräjäoikeudet ovat tosiasiassa ratkaisseet kulukysymyksen sovintotilanteessa. Lopuksi tutkielmassa arvioidaan vaikuttaako oikeustila asian osalta riittävän selkeältä vai tulisiko sitä jollain tavalla selkiyttää. Oikeudenkäyntikulujen jakautumista sovintotilanteessa koskeva oikeusohje on muodostunut korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä. Oikeusohjeen mukaan kuluratkaisu tulisi ensisijassa perustaa hypoteettiseen pääasiaratkaisuun ja mikäli tämä ei ole mahdollista, tulisi ratkaisun perusteena olla vertailu sovinnon ja alkuperäisten vaatimusten välillä. Viime kädessä kuluratkaisu tulisi kuitenkin aina perustua OK 21 luvun säännöksiä noudattelevaan kohtuusharkintaan. Empiirisen tutkimuksen perusteella käräjäoikeuksien ratkaisukäytäntö vastaa pitkälti voimassa olevaa oikeustilaa ja korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä. Korkeimman oikeuden luomaa oikeusohjetta voidaan pitää tyydyttävänä mutta ei täysin ongelmattomana. Ongelmat liittyvät ensikädessä siihen, ettei kuluratkaisun arvioinnissa kyetä riittävästi huomioimaan sovinnon erityispiirteitä. Kuluratkaisu joudutaan tekemään liiallisissa määrin jutun lopputuloksesta käsin etsien jutun voittajaa ja häviäjää, minkä voidaan nähdä olevan ristiriidassa sopimisen taustatavoitteiden kanssa. Vaikka kohtuusharkinta on mahdollista, tulee sen tapahtua OK 21 säännösten sisällä eikä näitä säännöksiä ole luotu sovintotilanteita ajatellen. Toisaalta, jos osapuolilla kuitenkin halutaan pitää mahdollisuus jättää kulukysymys tuomioistuimen ratkaistavaksi, tulee tuomioistuimen pystyä perustamaan kuluratkaisu joihinkin ennalta määriteltäviin seikkoihin. Tutkielmassa ehdotetaan, että asiasta säädettäisiin oma säännös OK 21 lukuun, jolloin lainsäätäjän tulisi arvioida kulujen jakautumista myös sovintotilanteiden kannalta.

Benefit corporation on yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen sillä ehdolla, että taloudellinen voitto saadaan aikaan harjoittamalla liiketoimintaa vastuullisista lähtökohdista. Benefit corporation -malli jakautuu kahteen eri pääkategoriaan: benefit corporation on oikeudellinen yhtiömuoto ja B Corp yksityisen sektorin tahon tarjoama sertifikaatti. Benefit corporation -ilmiön taustalla on kahden yhtiöoikeudellisen teorian, osakkeenomistajakeskeisyyden ja sidosryhmäteorian, välinen vastakkainasettelu. Voitontavoittelua ja sidosryhmien huomioimista yhdistelevän hybridimallin luomisen kannatuksen taustalla voidaan nähdä perinteisten yhteisömuotojen puutteellisuus, yritysmaailman epävarmuus yhteiskuntavastuun ja voiton tavoittelun yhdistämisen sallittavuudesta, kasvun ja omistajavaihdoksien tuomat haasteet sekä tahto valjastaa yrityssektori yhteiskuntavastuun suunnannäyttäjäksi. Ensimmäinen benefit corporation -laki saatettiin voimaan Marylandin osavaltiossa vuonna 2010. Benefit corporation -laki on nyky-ään voimassa yli neljässäkymmenessä Yhdysvaltain osavaltiossa ja muutamassa muussa Euroopan, Etelä-Amerikan ja Afrikan valtiossa. Benefit corporation -lainsäädäntö perustuu laajalti mallilainsäädäntöön, jonka neljä kulmakiveä ovat yhteiskuntavastuullisuutta ja voitontavoittelua yhdistävä toiminnan tarkoitus, yhtiön johdon sidosryhmiin liittyvät velvollisuudet, laajennettu kanneoikeus sekä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäävät raportointisäännökset. Ensimmäinen ja Suomessa jo nykyään mahdollinen tapa omaksua benefit corporation -malli on B Corp -sertifikaatin hankkiminen. Sertifikaatin myöntämisen edellytyksenä on maakohtaisten oikeudellisten vaatimusten täyttyminen. Mahdollisen kotimaisen benefit corporation -lain säätämisen kannalta tutkielmassa kartoitetaan relevantin yhtiöoikeudellisen sääntelyn nykytilaa. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että Suomen osakeyhtiölaki ei ole osakkeenomistajakeskeisyyden periaatteen mukainen, vaan voittoa osakkeenomistajille tuotetaan pitkällä aikavälillä valistuneen arvonmaksimoinnin hengessä. Yhtiön pitkän aikavälin taloudelliseen tuloksellisuuteen tähtäävä tarkoitussäännös sallii yhtiön johdolle käytännöllisesti katsoen melko laajat mahdollisuudet yhteiskuntavastuun tavoitteluun. Valistuneen arvonmaksimoinnin periaate osoittaa kotimaisen osakeyhtiölain kuuluvan kuitenkin niin sanotun heikon yhteiskuntavastuun piiriin. Vahvan yhteiskuntavastuullisuuden mukaisuus edellyttäisi mahdollisuutta sellaiseen päätöksentekoon, jossa voiton tavoittelu edes pitkällä aikavälillä ei ole avainasemassa ja sidosryhmien etujen huomioiminen nostetaan samalle tasolle osakkeenomistajien edun kanssa. Kotimaisen yhtiöoikeuden puitteissa pitkäaikaisen voitontavoittelun sivuuttavat vastuullisuuspyrkimykset voidaan mahdollistaa muuttamalla yhtiön toiminnan tarkoitusta yhtiöjärjestysmääräyksellä. Benefit corporation -lain säätämisessä kohdattaisiin Suomessa monia haasteita. Viherpesun torjunnan välineenä benefit corporation -yhtiömuoto olisi heikko, sillä sääntelystä puuttuva johdonmukaisuus ja täytäntöönpanomekanismien tehottomuus vähentävät ajan myötä benefit corporation -nimikkeen uskottavuutta ja painoarvoa. Valistuneen arvonmaksimoinnin mukaisella voitontavoittelulla ja yhtiöjärjestysmuutoksilla voidaan käytännössä luoda tarpeeksi kattava turvasatama vahvaan yhteiskuntavastuuseen sitoutuneen yhtiön johdolle, joka haluaa toteuttaa laajojakin vastuullisuushankkeita. Pelkkä yritysjohtajien mahdollinen epävarmuus voitontavoittelun rajoihin liittyvästä oikeustilasta ei yksinään riitä perusteeksi suomalaisen benefit corporation -lain säätämiselle. Toiminnan tarkoitusta koskevat benefit corporation -mallilainsäädännön säännökset eivät toteuta tavoitettaan sidosryhmien huomioimisesta selkeästi, kun tulkinnanvaraisuuksia on enemmän kuin käytännön suuntaviivoja. Lisäksi uuden yhtiömuodon lisääminen osakeyhtiön ja yleishyödyllisen yhteisön väliin voisi kuitenkin horjuttaa olemassa olevia yhteisömuotoja. Benefit corporation -yhtiömuotoa voitaisiin väärinkäyttää luomalla benefit corporationeista mielikuvaa ”hyvänä yrityksenä” siinä missä tavalliset osakeyhtiömuotoiset kilpailijat olisivat ”huonoja yrityksiä”, jotka eivät toimi vastuullisesti. Lain säätäminen voisi vahvistaa väärää käsitystä siitä, että perinteisiä osakeyhtiöitä johdetaan pelkkä osakkeenomistajien taloudellinen voitto tähtäimessä. Benefit corporation -raporttia laadittaessa käytettävän standardin vapaa valittavuus, tilintarkastajan varmentamisvelvollisuuden puuttuminen ja virallisen sanktion puute raportin julkaisematta jättämisestä tekevät benefit corporation -mallilainsäädännön mukaisesta raportointivelvollisuudesta alttiin väärinkäytölle ja viherpesulle. Lisäksi benefit corporation -mallin yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen täytäntöönpanomenettely näennäisesti laajentaa osakeyhtiölain mukaista kanneoikeutta, mutta loppujen lopuksi säännökset tuovat vähän konkretiaa ja paljon epäselvyyttä. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että benefit corporation -mallin mukainen voitontavoittelun ja yhteiskuntavastuun yhdistävä ”hybridiyhtiö” on mahdollista luoda olemassa olevan yhtiöoikeudellisen sääntelyn puitteissa. Lähitulevaisuuden vahvan yhteiskuntavastuun periaatteen mukainen yhtiö syntyy yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen mahdollistavalla yhtiöjärjestysmääräyksellä ja EU-sääntelyn mukaisilla vastuullisuusvelvoitteilla, eikä benefit corporation -laille näin ollen ole paikkaa suomalaisessa yhtiöoikeudessa.

Oikeudenkäynnin julkisuus on perus- ja ihmisoikeus, joka vahvistetaan muun muassa Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja perustuslaissa yhtenä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osatekijöistä. Julkisuutta toteuttaessa rikosasian oikeudenkäynnissä on otettava huomioon lisäksi rikoksen uhrin eli asianomistajan yksityisyyden suoja. Kun rikoksen uhrina on alaikäinen lapsi, tulee tuomioistuimen huomioida myös Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut lapsen oikeudet ja niistä johtuvat velvoitteet. Tässä tutkielmassa analysoidaan lainopin menetelmien avulla lapsen oikeuksien sopimuksen 3(1) artiklan mukaista lapsen edun ensisijaisuuden vaikutusta oikeudenkäynnin julkisuuteen. Tarkastelu painottuu siihen, mitä rikosasian tuomarin on otettava huomioon rikosasiaa koskevia julkisuusratkaisuja tehdessään. Kyseessä on lapsen ennakollisen oikeusturvan toteuttaminen ja hänen perus- ja ihmisoikeuksiensa kunnioittaminen lapsen edun mukaisesti. Oikeudenkäynnin julkisuutta analysoidaan kokonaisuutena sisältäen käsittelyn, asiakirjojen ja ratkaisun julkisuuden. Julkisuuden toteuttamista tarkastellaan pääasiassa yleisö- ja mediajulkisuuden kannalta. Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, että lapsen etu arvioidaan ja ratkaisut toteutetaan sen mukaisesti kaikissa lasta koskevissa asioissa. Tutkielmassa analysoidaan lapsen oikeuksien sopimuksen lapsikäsitystä ja omaksutaan lapsi itsenäisenä oikeuksien haltijana, erityisen suojelun kohteena sekä aktiivisena osallistujana. Tätä lapsioikeudellista näkökulmaa hyödynnetään tutkielmassa, kun systematisoidaan oikeudenkäynnin julkisuuteen liittyvää käytäntöä oikeuskirjallisuuden, lainvalmisteluaineiston ja oikeuskäytännön mukaan. Tutkielmassa esitetään, että lapsen edun lisäksi rikosasiassa asianomistajana olevan lapsen oikeuksia tulee arvioida myös uhrin edun mukaisesti. Julkisuuteen liittyviä kysymyksiä tulee punnita ottaen huomioon tapauskohtaiset seikat. Keskeistä on löytää ratkaisu, joka toteuttaa sekä lapsen etua että uhrin etua siten, että myös rikosprosessuaaliset oikeudet ja tavoitteet toteutuvat.

Avoimet sijoitusrahastot tarjoavat vähittäissijoittajille hajautuksen etuja, korkean likviditeetin ja ammattimaista varainhoitoa. Rahastojen keskimääräiset kustannukset ovat kuitenkin edelleenkin Euroopassa korkeat. Vaikka kohtuuhintaisia rahastoja löytyy markkinoilta, voi ongelmaksi muodostua vähittäissijoittajien rajoittunut tietämys ja kyky tehdä rationaalisia sijoituspäätöksiä. Keskeisesti tätä kulutasoon liittyvää ongelmaa ratkomaan Euroopan komissio julkaisi toukokuussa 2023 niin kutsutun vähittäissijoittajastrategian, johon sisältyy kattavia uudistuksia vähittäissijoittajia koskevaan EU:n kehykseen. Ehdotuksella pyritään parantamaan sijoittajansuojaa muun muassa tarpeettomien kustannusten kiellon ja niin kutsutun ”value for money” -periaatteen kautta.   Sijoittajien ja rahastoyhtiön välinen suhde on luonteeltaan eräänlainen toimeksiantosuhde, jota voidaan tarkastella päämies-agenttiteorian kautta. Rahastoyhtiö vastaa rahaston hoidosta ja saa vastineeksi tällaisena "agenttina" toimimisesta korvauksen palkkioiden ja kulujen muodossa. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua intressien erilaisuus ja agentin opportunistinen käyttäytyminen. Keskeiseksi tavoitteeksi muodostuukin näin agentin motivoiminen päämiehen etujen mukaiseen toimintaan. Perinteinen esimerkki tästä ovat erilaiset kannustinpalkkiojärjestelmät, joiden avulla agentin etu sidotaan päämiehen etuihin. Tutkielman tavoitteena on oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta tarkastellen selvittää, onko avoimien sijoitusrahastojen kulujen kohtuullisuudesta tarkoituksenmukaista asettaa sääntelyä, vai varmistaako nykyinen sääntely yhdistettynä markkinakuriin ja toimivaan kilpailuun jo riittävällä tavalla kulujen kohtuullisuuden. Tutkielmassa tarkastellaan rahastojen perimiä kuluja ja palkkioita sekä näiden nykyistä sääntelyä. Tarkoituksena on luoda yleiskuva nykyisen sääntelyn asettamista rajoitteista sekä tavoista suojata osuudenomistajia mahdollisilta väärinkäytöksiltä kulujen ja palkkioiden määrissä. Tutkielmassa nähdään, että sääntely asettaa jo nykyisellään monia velvoitteita rahastoyhtiöille. Rahastoyhtiötä sitoo esimerkiksi velvollisuus toimia asiakkaidensa edun mukaisesti sekä olla veloittamatta tarpeettomia kustannuksia. Tutkielmassa päädytään ehdotetun uuden EU-sääntelyn osalta siihen, ettei vertailuarvomekanismi huomioi riittävästi erilaisia sijoitustuotteita eikä myöskään laajan tuotevalikoiman hyötyjä. Ehdotuksen merkittävimpinä ongelmina näyttäytyvät sääntelytaakan aiheuttamat suuret kustannukset, mahdollinen kilpailun vähentyminen sekä tuotevalikoiman ja innovaatioiden supistuminen. Näin tutkielmassa päädytään johtopäätöksenä siihen, että eniten potentiaalia suojata sijoittajia kohtuuttomilta kuluilta on sellaisilla keinoilla, jotka tukevat luonnollisen markkinakurin toimivuutta – viime kädessä siis lunastusoikeuksien tehokkaan käyttämisen mahdollistamisella sekä markkinoiden korkeamman kilpailutason vahvistamisella.

Since early 2020, COVID-19 has indiscriminately affected societies around the globe, resulting in significant consequences on various aspects of our lives. Nonetheless, throughout the pandemic, our human and planetary systems have had to confront additional crises, such as rapid climate change. As such, there is a growing concern about environmental problems related to consumption and waste management, and research points to the need for extensive, substantial shifts in our societies and activities. In 2020, the European Commission published the European Green Deal, an unprecedented and transformative policy framework, aiming to reshape the landscape of sustainability in the European Union. At the forefront of the European Green Deal is the objective of transforming the European Union into a circular economy, shifting away from the linear economy model. Key activities to promote sustainability and a circular economy are different forms of material and product reuse, such as upcycling, furthermore, contributing to preserving the life cycle of a product. Despite its contribution to a sustainable and circular economy, upcycling may potentially constitute trademark infringement under the current framework of EU trademark law. Significantly, trademark proprietors may invoke their rights to oppose attempts by third parties to upcycle products containing the proprietor's trademark if done without the consent of the trademark proprietor. The intersection between trademark rights, sustainability, and the circular economy furthermore presents the need to reconsider the current trademark system in light of the growing environmental challenges of our society. Situated within the context of upcycling, this thesis aims to provide insight into the alignment of prevailing EU trademark law with the objectives of promoting sustainability and a circular economy in the EU. Furthermore, this thesis contributes with a discussion of how the trademark law can be better shaped to ensure integration with sustainability and circularity objectives. The thesis concludes that under the current trademark system, the extent to which trademark proprietors can control their products in relation to activities conducted by third parties is not aligned with the objectives of the European Green Deal. In the future, structural-level amendments to the current trademark law could be made to promote sustainability and circularity. However, at the present, revisiting existing provisions, namely exceptions and limitations, can be considered a viable strategy. Overall, it is argued that existing provisions should be interpreted more broadly, ensuring that the trademark system evolves with contemporary interests and does not impede the development of sustainable and circular practices.

Yrityskaupat ovat olennainen osa tervettä ja toimivaa taloutta. Yrityskauppojen myötä voidaan saavuttaa parannuksia muun muassa yritysten kilpailukykyyn ja elinkelpoisuuteen. Samalla ne voivat kuitenkin mahdollistaa myös yritysten markkinavoiman lisääntymisen, josta aiheutuu haittaa niin kuluttajille kuin yhteiskunnalle laajemminkin. Yrityskauppavalvonnan tarkoituksena on puuttua nimenomaan tällaisiin haitallisiin muutoksiin markkinoiden rakenteessa. Kilpailuongelmia herättävissä yrityskaupoissa kilpailuviranomaisen tulee pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan havaitut kilpailuhuolet yrityskaupan osapuolten antamin sitoumuksin. Yrityskaupalle asetettavat ehdot voivat kohdistua liiketoiminnan tai sen osan luovutuksiin sekä keskittymän tulevan käyttäytymisen sääntelemiseen. Sitoumuksilla on näin ollen olennainen merkitys niiden kohteena olevan yrityskaupan lopullisen sisältöön, mikä tekee niistä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Tutkielmassa tarkastellaan yrityskauppavalvonnan yhteydessä annettavia sitoumuksia koskevia käytäntöjä Suomessa. Tarkastelun tavoitteena on muodostaa kattava yleiskuva sitoumusten tarjoamiseen liittyvistä käytännöistä sekä arvioida kuinka nämä käytännöt ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sitoumuskäytäntöä pyritään systematisoimaan tarkastelemalla sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) että Euroopan komission antamia ohjeistuksia ja päätöksiä yrityskauppa-asioissa. Yrityskauppavalvonnan erityisluonteen vuoksi oikeusdogmaattista lähestymistapaa täydennetään myös muilla tutkimusmetodeilla. Erityisesti kvantitatiivinen tutkimusote on keskeisessä asemassa kilpailuviranomaisten ratkaisukäytännöstä tunnistettavien laajempien kehityssuuntien hahmottamisessa. Tutkielmassa tehdään neljä keskeistä havaintoa viimeaikaisesta sitoumuskäytännöstä. Ensinnäkin huomataan, että valinta rakenteellisten ja ei-rakenteellisten sitoumusten välillä noudattaa edelleen tyypillisesti jakoa horisontaalisiin ja vertikaalisiin yrityskauppoihin. Toiseksi havaitaan yhä useamman yrityskaupan päätyvän jatkokäsittelyvaiheeseen sekä niiden päätteeksi annettavien sitoumusten lisääntyneen. Tämän katsotaan voivan olla seurausta KKV:n linjanmuutoksesta ja/tai valvontaprosessin yleisestä kehittymisestä. Kolmanneksi todetaan KKV:n olleen aiempaa kiinnostuneempi luovutettavien omaisuuserien ostajista. Tämä on nähtävissä erityisesti etukäteisostaja- sekä fix-it-first-sitoumusten nopeasta yleistymisestä KKV:n ratkaisukäytännössä muutaman viime vuoden aikana. Lopuksi todetaan digitaalisten markkinoiden asettavan uusia vaatimuksia myös sitoumusten näkökulmasta. Tämän ennakoidaan johtavan ei-rakenteellisten sitoumusten yleistymiseen tulevaisuudessa.

Quantum computers utilize qubits to store and process quantum information. In superconducting quantum computers, qubits are implemented as quantum superconducting resonant circuits. The circuits are operated only at the two energy states, which form the computational basis for the qubit. To suppress leakage to uncomputational states, superconducting qubits are designed to be anharmonic oscillators, which is achieved using one or more Josephson junctions, a nonlinear superconducting element. One of the main challenges in developing quantum computers is minimizing the decoherence caused by environmental noise. Decoherence is characterized by two coherence times, T1 for depolarization processes and T2 for dephasing. This thesis reviews and investigates the decoherence properties of superconducting qubits. The main goal of the thesis is to analyze the tradeoff between anharmonicity and dephasing in a qubit unimon. Recently developed unimon incorporates a single Josephson junction shunted by a linear inductor and a capacitor. Unimon is tunable by external magnetic flux, and at the half flux quantum bias, the Josephson energy is partially canceled by the inductive energy, allowing unimon to have relatively high anharmonicity while remaining fully protected against low-frequency charge noise. In addition, at the sweet spot with respect to the magnetic flux, unimon becomes immune to first-order perturbations in the flux. The sweet spot, however, is relatively narrow, making unimon susceptible to dephasing through the quadratic coupling to the flux noise. In the first chapter of this thesis, we present a comprehensive look into the basic theory of superconducting qubits, starting with two-state quantum systems, followed by superconductivity and superconducting circuit elements, and finally combining these two by introducing circuit quantum electrodynamics (cQED), a framework for building superconducting qubits. We follow with a theoretical discussion of decoherence in two-state quantum systems, described by the Bloch-Redfield formalism. We continue the discussion by estimating decoherence using perturbation theory, with special care put into the dephasing due to the low-frequency 1/f noise. Finally, we review the theoretical model of unimon, which is used in the numerical analysis. As a main result of this thesis, we suggest a design parameter regime for unimon, which gives the best ratio between anharmonicity and T2.

In this master’s thesis, linear zwitterionic poly(ethylene imine) methyl-carboxylates (l-PEI-MCs) were synthesized through a four-step synthesis. The synthesis started with the polymerization of 2-ethyl-2-oxazoline (EtOx) monomers into poly(2-ethyl-2-oxazoline) (PEtOx) homopolymers with polymerization degree of 50 and 100. Living cationic ring-opening polymerization (LCROP) enabled a good control over the molecular weights. Subsequently, the side chains of PEtOxs were cleaved off by acidic hydrolysis. This resulted in linear poly(ethylene imine)s (l-PEIs) bearing a secondary amine group in repeating units of the polymer chain. These amine units were then functionalized with methyl-carboxylate moieties by first introducing tert-butyl ester functionalities to l-PEI chains, and subsequently cleaving off the tert-butyl groups. The final polymer is a polyzwitterion, featuring both an anionic carboxylate and a cationic tertiary amine group within a single repeating unit. Polymers produced in each step were characterized via 1H-NMR and FT-IR spectroscopy and their thermal properties were analyzed by differential scanning calorimetry (DSC). The molecular weights and dispersities (Ð) of PEtOx polymers were additionally estimated by gel permeation chromatography (GPC). Via 1H-NMR, the degree of polymerization for PEtOxs and the hydrolysis degree for l-PEIs were determined. FT-IR gave a further insight into the structures of polymers, successfully confirming the ester functionality of modified l-PEI. The disappearance of the tert-butyl proton signal in 1H-NMR spectrum after deprotection verified the successful removal of tert-butyl groups, resulting in the final product with methyl-carboxylate functionalities. By DSC, different thermal transitions, i.e., glass transition (Tg), melting (Tm) and crystallization (Tc), were observed, and the effects of molar mass and polymer modifications on these transitions were being investigated. The state of the art explores the literature regarding synthesis and properties of poly(2-oxazoline)s (POx), poly(ethylene imine)s (PEIs), and polyzwitterions. The theory behind living cationic ring-opening polymerization of 2-oxazolines and acidic hydrolysis of POxs is described. Different post-polymerization modification strategies to functionalize PEIs are being discussed. In addition, possible applications for each of these polymer classes are shortly outlined.

Tutkimuksessa käsitellään työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 2 §:n mukaista työsopimuksen irtisanomista. Tarkastelu kohdistuu siihen, milloin irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden vaatimus täyttyy silloin, kun irtisanomisperusteena on työntekijän epäasiallinen käyttäytyminen. Tutkimus on toteutettu pääosin lainopillisin metodein, sillä tutkimuskohteena on voimassa oleva työoikeudellinen sääntely. Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaan työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Asiallisuuden ja painavuuden vaatimuksen voi täyttää sellainen työntekijän epäasiallinen käyttäytyminen, jonka vuoksi työnantajalta ei voida enää kohtuudella edellyttää työsopimussuhteen jatkamista. Arviointi toteutetaan kokonaisharkinnan avulla, jossa otetaan huomioon sekä työntekijän että työnantajan tilanteeseen vaikuttavat olosuhteet. Johtopäätöksenä todetaan, että arvioitaessa työntekijän epäasiallista käyttäytymistä työsopimuslain tarkoittamana asiallisena ja painavana syynä, on käsillä hyvin tulkinnanvarainen irtisanomisperuste. Tulkinnanvaraisuus johtuu etenkin siitä, että työntekijän epäasiallista käyttäytymistä on usein haastavaa näyttää objektiivisesti toteen. Lisäksi päättämisharkinta on erityisen haastavaa tilanteissa, joissa työntekijä on hoitanut työtehtävänsä moitteettomasti. Tutkimuksen mukaan irtisanomiseen oikeuttavaa työntekijän epäasiallista käyttäytymistä voi olla yhteistyökyvyttömyys ja muut työntekijästä johtuvat yhteistyöongelmat, häirintä ja kiusaaminen sekä epäasiallinen kielenkäyttö. Mitä moitittavammasta menettelystä on kyse, sitä vähemmän tuomioistuin on harkinnassaan kiinnittänyt huomiota työntekijän työtehtävien suorittamisen laatuun.