Browsing by department "Eksegetiikan laitos"

Tehtäväni tutkielmassa on laatia tekstikriittinen editio ja ensimmäinen suomenkielinen käännös Qumranista löydetystä tekstistä 4Q185. Luon myös katsauksen tekstin paleografiaan käsitellen jokaisen heprean konsonantin erikseen. Tekstikriittinen editioni pohjautuu E. Tovin vuonna 2006 toimittaman elektronisen kirjaston PAM-kuvaan 43.514. Editioni sisältää kahdeksan fragmenttia. Tekstikritiikissä on otettu esille edellisten tutkijoiden ratkaisuja ja arvioitu niitä. Edelliset tutkimukset ovat J. Allegron (1968), J. Strugnellin (1970), H. Lichtenbergerin (2002) ja F. García Martínezin ja E. J. C. Tigchelaarin (1997) laatimat editiot. Suomenkielinen käännökseni perustuu tekemääni tekstikriittiseen editioon. Olen antanut tekstille nimen Viisauden lahja ja laatinut käännökseen väliotsikoita. Tekstin nimi sekä väliotsikot nousevat tekstin 4Q185 tematiikasta. Teksti käsittelee tuomiota, Jumalan tekoja sekä viisautta.

Tutkielmani käsittelee kirkkoisä Clemens Aleksandrialaisen feminiinisiä metaforia Jeesuksesta ja Jumalasta Clemensin Paidagogos-teoksessa. Kristinuskossa Jumalasta puhutaan Isänä, minkä seurauksena hänet on totuttu ajattelemaan mieheksi. Voidaanko kuitenkaan ajatella, että kristinuskon Jumalalla on sukupuoli? Tässä tutkielmassa perehdyn Jumalasta käytettyyn sukupuolittuneeseen kieleen. Clemensin Paidagogos-teoksessa on merkittävää se, että Clemens liittää Jumalaan ja Jeesukseen feminiinisiä attribuutteja. Vertaan Clemensin metaforia kolmen muun kirkkoisän, Ambrosiuksen, Johannes Khrysostomoksen ja Synesioksen teksteihin. Metodina tutkielmassani käytän George Lakoffin ja Mark Johnsonin luomaa metaforateoriaa. Metaforateorian avulla perehdyn Clemensin Paidagogoksen feminiinisiin metaforiin Jeesuksesta ja Jumalasta. Metafora kuvaa sitä, kuinka asia α on ikään kuin ω. Jumala on ikään kuin mies. Jumala on ikään kuin nainen. Metafora vertaa jotakin tuntematonta ja abstraktia asiaa tutumpaan ja konkreettisempaan. Esimerkiksi Jumala on erittäin abstrakti ja tuntematon, kun taas isä voi olla hyvin konkreettinen ja tuttu. Tutkielmani apumetodina toimii sukupuolentutkimus, koska tutkimani metaforat liittyvät sukupuoleen. Clemens käyttää hyväkseen naisen biologiaa kuvatessaan metaforisesti ihmisen ja Jumalan suhdetta. Clemens esittää kristityt lapsina ja Jumalan Isänä sekä äitinä. Myös muiden kirkkoisien teksteistä nousevat metaforat muistuttavat Clemensin metaforia. Tekstikohdat kuvaavat Jeesusta äitinä tai naisena, kuten lintuemona tai imettäjänä. Kirkkoisät eivät missään kohtaa hylkää maskuliinista kieltä Jumalasta, mutta heidän ei ole kuitenkaan mahdotonta viitata Jeesukseen tai Jumalaan feminiinisillä kielikuvilla. Kirkkoisien sukupuolittunut kieli voidaan nähdä rikkaana, koska se sisällyttää itseensä niin miehen kuin naisenkin. Kirkkoisien tekstien pohjalta voidaan todeta, että Jumalasta ei ole välttämätöntä puhua vain miehenä, vaan hänet voidaan nähdä myös naisena. Kristinuskossa on ollut tarve naisjumaluudelle, ja osittain sekä Jeesus että Jumala saivat näitä tehtäviä. Myöhempi kehitys nosti Neitsyt Marian täyttämään naisen mentävän aukon kristinuskossa. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, eikä mies voi yksin edustaa ihmisyyttä.

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on selvittää, mainitseeko Paavali Roomalaiskirjeensä 16. luvun 7. jakeessa naispuolisen apostolin. Tässä on Room. 16:7 jae kreikan- ja suomenkielisenä: ἀσπάσασθε Ἀνδρόνικον καὶ Ἰουνιαν τοὺς συγγενεῖς µου καὶ συναιχµαλώτους µου, οἵτινές εἰσιν ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις, οἳ καὶ πρὸ ἐµοῦ γέγοναν ἐν Χριστῷ. Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksessa jo ennen minua. Saadakseni selville, puhuuko Paavali tässä naispuolisesta apostolista, perehdyn työssäni yksityiskohtaisesti alkuperäiseen tekstiin ja ilmaisuun. Mitä kreikankieliset ilmaisut tarkoittavat? Mitä käsikirjoituksissa lukee? Miten tulkinta- ja tutkimushistoriassa – pitäen sisällään myös nykytutkimuksen – tämä asia on ymmärretty? Kuinka asian ymmärsivät ensimmäisen tuhannen vuoden oppineet ja koulutetut kreikan- ja latinantaitoiset kirkkoisät? Luvussa 1 "Johdanto", esittelen tarkemmin tutkimuskysymyksiä sekä aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Luvussa 2 "Tulkintahistoriallinen katsaus", käyn lyhyesti läpi tutkijoiden ja kommentaattorien näkemyksiä koskien päätutkimuskysymyksiäni. Miten tutkijat ja kommentaattorit ovat nähneet tämän henkilön, oliko hän mies vai nainen ja oliko hän apostoli vai ei. Noin 2000-vuotisen tulkintahistoriansa aikana tämä aihe on saanut erittäin mielenkiintoisia käänteitä, joita tarkastellaan tässä luvussa. Luvussa 3 "Oliko hän mies vai nainen?", selvitän perusteellisesti henkilön sukupuolta kielen, nimien ja nimistöjen, kieliopin, tehtyjen varhaisten käännösten sekä käsikirjoitusten perusteella. Luvussa 4 "Mitä tarkoittaa ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις?", tarkastelen sitä, tarkoittaako tämä ilmaus, että kyseinen henkilö on apostoli, kuten tulkintahistoriassa on yleisesti nähty, vai tarkoittaako ilmaus, että hän on arvostettu apostolien silmissä, mutta ei itse ole apostoli. Tarkastelen asiaa yleisen konsensuksen haastavan näkemyksen näkökulmasta, ja selvitän, onko se perustellumpi kuin vallitseva tulkinta, jonka mukaan ilmaus tarkoittaa henkilön kuuluvan apostoleihin. Luvussa 5 "Mitä kirkkoisät sanoivat?", tuon esiin, mitä Paavalin Roomalaiskirjeen varhaisimmat kommentaattorit eli kirkkoisät ensimmäisen tuhannen vuoden ajalta ovat kyseisen henkilön sukupuolesta ja apostoliudesta sanoneet. Nämä kirkkoisät olivat aikansa oppineita ja koulutettuja henkilöitä, ja heidän käsityksensä asiasta on merkittävän tärkeä asian selvittämiseksi. Asiaan perehtyminen tässä työssä osoitti mielenkiintoisia käänteitä tulkintahistoriassa. Käsikirjoitusevidenssi, varhaiset käännökset, perehtyminen laajemmin ja yksityiskohtaisesti kreikan kieleen ja kielioppiin sekä ensimmäisen tuhannen vuoden kirkkoisien tulkintahistoriaan osoittivat, että varhaiset tulkitsijat ymmärsivät ensimmäiset 1200 vuotta henkilön naispuoliseksi apostoliksi. Ongelmalliseksi naispuolinen apostoli muuttui vasta sydänkeskiajalla. Ensimmäisen kristillisen sukupolven joukossa evankeliumin työtä tekemässä oli merkittävä naispuolinen apostoli nimeltään Junia.

Tutkielmassa tutkitaan Pentateukin kasuistisesti muotoiltuja aviorikoslakeja, ja pohditaan millaisia rangaistuksia rikollisille langetetaan. Aihe on rajattu koskemaan muutamaa esimerkkitapausta, joissa nainen toimii lain subjektina. Analyysi kohdistuu lakeihin: Leviticus 22:10, Numeri 5:11–31, Deuteronomium 22:22 ja 22:23–25. Näiden lisäksi vertailumateriaalina ja tutkimusteemojen havainnollistajina toimivat lukuisat muut aihetta käsittelevät Pentateukin lait. Tutkimuksen metodinen lähestymistapa on moninainen. Tekstikriittisellä lähestymistavalla arvioidaan mikä lukutapa masoreettista tekstitraditiota, Septuagintaa ja Samarialaista Pentateukkia vertailemalla on alkuperäisin. Tekstien vertailulla pohditaan, että minkälaisia aktuaalisia rangaistuksia aviorikokseen syyllistyneille mahdollisesti langetettiin muinaisisraelilaisissa yhteisöissä. Aktuaalisia rangaistuskäytäntöjä jäljitetään kirjallisuuskriittisellä ja muotohistoriallisella lähestymistavalla, ja myös joitakin sosiaalitieteiden lähestymistapoja hyödynnetään. Monitasoisen vertailun avulla saadaan hahmottumaan kuva aviorikoslakien mahdollisesta kehityskaaresta eri-ikäisissä Pentateukin toimituskerroksissa osana Heprealaisen Raamatun kaanonin syntyprosessia. Tutkielma tulee esittämään, miten aviorikollisia mahdollisesti rangaistiin, miten rikoksen kriteerit täyttyivät ja millaisessa tilanteessa rangaistuksen toteuttaminen tuli kyseeseen ja milloin ei. Ennen varsinaista tekstien analyysiä tutkielma johdattaa lukijansa tuon aikakauden ihmisten elämäntapaa siten kuin se Heprealaisessa Raamatussa esitetään, mutta myös alueen muun historiallisen tutkimuksen tutkimustuloksia käytetään hyväksi soveltuvin kohdin. Näin toimimalla piirtyy kuva tuon ajan ihmisten elämästä arkitodellisuudesta olemassa olevien tietojen pohjalta. Tutkielman lähtökohtana toimii ajatus, jonka mukaan lyhyt lakivariantti on todennäköisesti nuorin. Toisaalta alkuolettamuksena toimii ajatus, jonka mukaan muinaisen Lähi-idän kulttuurien ominaispiirteet koskettavat koko maantieteellistä aluetta. Tämän vuoksi tutkielmassa esitellään hiukan muita muinaisen Lähi-idän lakikokoelmia ja niiden käsityksiä aviorikoksen olemuksesta. Tutkielmassa tulen osoittamaan, että nainen lain subjektina on melko myöhäinen ajatus. On mahdollista, että vanhimmissa aviorikosta käsittelevissä laeissa rangaistuksen kohteena on ainoastaan mies, joka on harjoittanut seksuaalista toimintaa naimisissa tai kihloissa olevan naisen kanssa.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoite on tutustua Daavidin ja Salomon monarkiaa koskevaan arkeologiseen aineistoon eri tavalla Heprealaista Raamattua tulkitseviin ja sitä tutkimuksissa soveltaviin arkeologeihin ja tutkijoihin. Tarkoituksena on havainnoida, miten erilaiset tutkimukselliset lähtökohdat ja suhtautuminen Heprealaisen Raamatun historialliseen tarkkuuteen ja luotettavuuteen vaikuttavat arkeologiseen tutkimustyöhön alkaen teorioiden, kuten kronologian, valinnasta päätyen lopputulokseen, jossa pyritään esittämään tietty historiallinen malli. Tarkoitus on myös kartoittaa, kuinka valittu tai vaikuttava Raamatun tulkinta ohjaa lopullista tulkintaa kaivauskohteiden löydösten, kuten raunioiden, keramiikan, artefaktien ynnä muiden sellaisten kohdalla mitä tulee ajoittamiseen ja historiallisen kuvan rakentamiseen rautakausien Levantista. Pro gradu -tasoisessa työssä on mahdoton sinänsä ratkaista sellaisia vuosikymmeniä debatoituja aiheita kuten esimerkiksi eri kronologisten mallien historiallinen luotettavuutta, kaivausmetodien tieteellistä pätevyyttä tai radiohiiliajoitusmenetelmien keskinäisiä ristiriitaisia tuloksia. Siksi olen tyytynyt esittelemään eri tutkintalinjoja sekä tunnettujen arkeologien näkökantoja ja suhtautumista Heprealaiseen Raamattuun joko arkeologisia löydöksiä selittävänä apuvälineenä tai hämmentävänä, tutkimustuloksia vääristävänä epähistoriallista aineistoa sisältävänä dokumenttina. Pro gradu -työni tutkimuskysymys on Heprealaisen Raamatun käyttö Daavidin ja Salomon monarkian arkeologisissa kysymyksenasetteluissa. Tutkimusmetodina olen käyttänyt vertailevaa lähestymistapaa. Käytännössä se on tarkoittanut arkeologien ja tutkijoiden kirjalliseen materiaaliin tutustumista. Aineisto on peräisin tutkimuskirjallisuudesta, artikkelikokoelmista, aikakausilehdistä ja blogeista. Tutkimukseni tuotti sinänsä yllätyksettömän lopputuloksen. Valittu suhtautuminen Heprealaiseen Raamattuun ja sen historialliseen luotettavuuteen ja sen arviointi arkeologisia löydöksiä tulkitsevana dokumenttina vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen. Toinen yhtä merkittävä valinta tehdään kronologian suhteen. Kuitenkaan ei voida mielestäni todeta yksiselitteisesti, että valitessa esimerkiksi matalan kronologian selittämään rautakausien tapahtumia, tarkoituksellisesti pyritään mitätöimään Heprealaisen Raamatun kuvaukset monarkiasta. Myöskään ei voida katsoa, että valitessa käyttää Heprealaista Raamattua arkeologisten löydösten tulkkina, mitätöidään lähtökohtaisesti tieteellinen tutkimustyö tai vaarannetaan sen mahdollisuus paljastaa todellista historiaa. Joka tapauksessa on selvää, että niin arkeologisten löydösten, kuten suuret kivirakennelmat Jerusalemissa tai portit Khirbet Qeiyafassa, kuin kronologisten mallienkin suhteen tieteellistä keskustelua ja tutkimustyötä käydään vielä pitkään. Hitaaseen muutokseen tai suuren konsensuksen saavuttamiseen eri löydösten suhteen vaikuttaa se, ettei sellaisia erityisen merkittäviä arkeologisia löydöksiä, kuten Tel Danin steela, löydy kovinkaan usein ja se, että osa tutkimusmenetelmistä, kuten kallis radiohiiliajoitus eri sovelluksineen ovat olleet tutkijoiden käytettävissä verrattain lyhyen aikaa. Toisaalta ottaen huomioon sen realiteetin, kuinka erilaisia poliittisia intohimoja herättävä valtio Israel on ja kuinka ristiriitaisia tulkintoja Israelin lyhyt tai pitkä historia kirvoittaa, lienee mahdollista väittää, että tuskin koskaan päästää kovinkaan laajaan konsensukseen sellaisista historiallisista aiheista kuten Daavidin kaupunki.

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia kaikkein varhaisimpia Uuden testamentin kanonisia ja apokryfisia käsikirjoituksia sekä niiden kirjureita. Huomion keskipisteenä ovat kyseisten käsikirjoitusten ulkoiset piirteet, kuten esimerkiksi kirjoitusmateriaali, muoto, koko ja käsiala. Näiden avulla vertaan kanonisia käsikirjoituksia apokryfisiin ja pyrin selvittämään, erosivatko näiden kopiointimenetelmät toisistaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, voidaanko ulkoisten piirteiden avulla päätellä jotain käsikirjoitusten asemasta ja arvostuksesta. Tutkimuksen aluksi esittelen tutkimusaineistoni käsikirjoitukset ja tekstit. Päädyin vertaamaan kanonisia evankeliumeita kaikkiin 100- ja 200-luvuilta löydettyihin apokryfisiin käsikirjoituksiin, joihin sisältyy esimerkiksi Tuomaan ja Pietarin evankeliumit sekä Hermaan paimen. Kaikki tämän ajanjakson kristilliset käsikirjoitukset ovat löytyneet Egyptistä, minkä vuoksi tutkimukseni keskittyy Egyptiin ja sen kirjureihin. Ennen varsinaista käsikirjoitusten analyysiä käsittelen käsikirjoitusten löytöpaikkoja, kaanonin sekä antiikin kirjureiden historiaa. Ensimmäiseksi käsittelen käsikirjoitusten materiaalia, eli papyrusta ja pergamenttia. Tässä suhteessa kanoniset käsikirjoitukset eivät eroa apokryfisista, vaan aineistot ovat tämän suhteen identtisiä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyy käsikirjoitusten muotoon, eli siihen kirjoitettiinko käsikirjoitukset koodeksiin vai kääröön. Analyysin edetessä paljastuu, että apokryfisissa käsikirjoituksissa käytettiin useammin käärömuoto kuin kanonisissa käsikirjoituksissa. Voidaan esittää, että kristityt kirjoittivat koodeksiin kaikkein arvostetuimmat tekstit, joten käärömuoto voi kertoa käsikirjoituksen sisältävän tekstin alemmasta arvostuksesta. Tutkimuksen seuraavissa osioissa käsitellään koodeksien kokoa, marginaaleja, palstoja sekä käsialan kokoa. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että kanoniset koodeksit muodostavat hieman yhtenäisemmän linjan kuin apokryfiset koodeksit. Kanonisten koodeksien kirjureiden toimintatavat ovat siis olleet hieman yhtenäisempiä. Käsikirjoitusten käsialan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, että niin kanoniset kuin apokryfiset käsikirjoitukset kirjoitettiin suhteellisen hyvällä käsialalla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa käy ilmi, että apokryfisten koodeksien epäyhtenäisyys johtuu osittain niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Apokryfisia koodekseja valmistettiin enemmän kristittyjen henkilökohtaiseen käyttöön verrattuna kanonisiin koodekseihin. Tästä huolimatta suurin osa käsikirjoituksista oli seurakuntien liturgisessa käytössä. Toisin sanoen niin kanonisia evankeliumeita kuin apokryfisia tekstejä luettiin ääneen seurakuntien kokoontumisissa, mikä kertoo niiden arvosta.

John Dominic Crossan on tuonut 1990-luvulla Uuden testamentin tutkimukseen sosiaalista kerrostuneisuutta ja talonpoikaisvastarintaa selittävän sosiologisen mallin, joka perustuu sosiologi Gerhard Lenskin ja yhteiskuntatieteilijä John Kautskyn luomiin malleihin, jotka Crossan yhdistää Lenski–Kautsky-malliksi, ja soveltaa sitä ajanlaskun ajan Palestiinaan ja erityisesti Galileaan. Lenski–Kautsky-mallissa maatalousyhteiskunnassa ihmisiä vajoaa alempiin yhteiskuntaluokkiin, kun yhteiskunnassa tapahtuu samanaikaisesti kaupungistumista (urbanization), rahatalouden kehitystä (monetization) ja kirjallisen kulttuurin kasvua (scribalization) (Lenski), ja kaupallistuneessa yhteiskunnassa eliitti vie talonpojilta maat, mikä aiheuttaa heissä merkittävää vastustusta ja kapinahenkeä (Kautsky). Vertailen Crossanin Lenski–Kautsky-mallin lähtökohtia, kaupungistumista, rahatalouden kehitystä, kirjallisen kulttuurin kasvua, kaupallistumista, talonpojan aseman huononemista ja vastarintaa, tekstien ja arkeologian antamiin näkökulmiin. Käytän pro gradu -tutkielmassani kirjallisina lähteinä Josefuksen Juutalaissodan historiaa (Bellum Judaicum) ja Juutalaisten muinaisaikoja (Antiquitates Judaicae) sekä synoptisia evankeliumeita ja Q-lähdettä. Pro gradu -tutkielmani tulokset ovat seuraavat: arkeologian ja tekstien valossa Lenski– Kautsky-malli on sovellettavissa Herodes Antipaan ajan Galileaan osittain. Tekstit ja arkeologia tukevat mallin oletusta sosiaalisesta eriarvoisuudesta kaupungistumisen, rahatalouden kasvun ja kirjallisen kulttuurin kasvun esiintyessä yhteiskunnassa samanaikaisesti. Tekstit ja arkeologia eivät kuitenkaan tue oletusta ihmisten vajoamisesta yhteiskuntaluokissa alemmas. Vastarinnasta ja kapinahengestä ei myöskään ole viitteitä lähdeaineistossa. Arkipäivän hiljaista vastarintaa Galilean maaseutuväestössä todennäköisesti ilmeni, sillä verorahat veivät galilealaisilta osan tuloista. Rahaa oli niukasti, mutta galilealaiset talonpojat saivat toimeentulonsa viljelemästään maasta. Vakaa poliittinen ilmapiiri oli talonpojille tärkeämpää kuin kapinaliikkeiden muodostaminen. Lenski–Kautsky-mallin analyysi tuotti merkittäviä näkökulmia sosiologisten mallien käytöstä Galilea-tutkimuksessa.

Tutkimus käsittelee Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Nämä evankeliumit ovat kertomuksia Neitsyt Marian lapsuudesta, nuoruudesta ja Jeesuksen syntymästä. Pseudo-Matteuksen evankeliumin kuvaukset Jeesuksen lapsuudesta ovat kuitenkin jätetty tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Toiselle vuosisadalle jKr. ajoittuvan Jaakobin protoevankeliumin teksti on selkeästi kuudennelle vuosisadalle jKr. sijoittuvan Pseudo-Matteuksen evankeliumin pohja. Tämä mahdollistaa tekstien vertailun ja naishahmojen sekä naiskuvan kehittymisen tutkimisen. Neitsyt Marian lisäksi molemmissa evankeliumeissa on pääosin samat naishahmot. Evankeliumien naishahmoja vertaillaan myös varhaiskristilliseen ja myöhäisantiikin naiskuvaan. Tutkimuksen metodologia ammentaa narraatiokritiikistä, intertekstuaalisuudesta ja eksegeettisestä syväluvusta. Erityisinä tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Millaisina toimijoina naiset evankeliumeissa esitetään? 2) Onko tekstien naiskuvissa tapahtunut vuosisatojen aikana muutoksia? 3) Miten tekstien naishahmot heijastavat aikansa moraalia ja seksuaalietiikkaa? Tutkimuksen toinen luku käsittelee naisten asemaa myöhäisantiikissa ja varhaisessa kristinuskossa. Naisilla ei ollut määräysvaltaa omaan elämäänsä vaan he olivat miesten vallan alla. Kristinuskon ja kehittyvän luostarilaitoksen vaikutuksesta naisille tarjoutui mahdollisuus kieltäytyä avioliitosta. Tutkimuksen kolmannessa luvussa vertaillaan Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Neitsyt Marian asema jumalansynnyttäjänä vahvistuu Pseudo-Matteuksen evankeliumissa suhteessa Jaakobin protoevankeliumiin. Muiden naishahmojen merkitys vähenee Neitsyt Marian korostuessa. Tutkimuksen neljäs luku vastaa tutkimuskysymyksiin. Tutkittavissa teksteissä naiset esitetään pääosin passiivisina toimijoina. Jaakobin protoevankeliumissa naishahmot ovat itsenäisempiä kuin Pseudo-Matteuksen evankeliumissa. Neitsyt Marian hahmon kuvauksessa tapahtuu suurin muutos. Hänestä tulee Pseudo-Matteuksen evankeliumissa entistä aktiivisempi toimija. Muuten naishahmojen muutokset eivät ole merkittäviä. Molemmissa evankeliumeissa naiset vahtivat toistensa seksuaalista puhtautta ja erityisesti neitsyyttä. Pseudo-Matteuksen evankeliumissa neitsyys nähdään myös jumalanpalvelemisen muotona.

Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa sujuvan suomenkielinen käännöksen Hymnien kirjan (1QH) yhteisöllisistä hymneistä. Käännökseni perustuu uuteen 1QH:n tieteelliseen editioon (DJD 2009). Editiossa on hyödynnetty käsikirjoituksen materiaalisen rekonstruktion tuloksia, uusia lukutapoja ja tekstiä on täydennetty muiden Hymnien kirjan käsikirjoitusten avulla. Vertailen omaa käännöstäni García Martínezin ET Tigchelaarin (1997), Abeggin et al. (2005), sekä Newsomin (2009) käännöksiin. Käännän yhteensä 14 hymniä, jotka olen otsikoinut itsenäisesti. 1950-1960-luvuilla kehitetyt teoriat Hymnien kirjan hymnien luokittelusta, käytöstä ja kirjoittajasta ovat dominoineet Hymnien kirjan tutkimusta 2010-luvulle asti. Hyödynnän tässä tutkielmassa Hymnien kirjan tutkimuksessa vakiintunutta hymnien jaottelua opettajan hymneihin ja yhteisöllisiin hymneihin. Hymnien jaottelu on kyseenalaistettu viimeaikaisessa tutkimuksessa, mutta vallitsevan tutkimustilanteen valossa näyttää siltä, että jaottelu on edelleen käyttökelpoinen. Kuitenkin molempien ryhmien määritelmiä ja ryhmien suhdetta toisiinsa on tutkimuksessa tarkennettu. Hymnien luokittelua koskevan uuden teorian, samoin kuin eri Hymnien kirjan käsikirjoitusten suhdetta koskevan teorian puuttuminen, ovat tämän hetkisiä haasteita Hymnien kirjan tutkimuksessa. Luvussa neljä tarkastelen, voisiko Hymnien kirja olla osa laajempaa genreä, jonka nimesin Hodajot-kirjallisuudeksi. Tämän laajemman genren olemassaolo saattaisi selittää yhteisöllisten hymnien moninaisuuden sekä Hymnien kirjan käsikirjoitusten väliset erot hymnien määrässä ja järjestyksessä. Hodajot-kirjallisuuteen voidaan laskea kuuluvaksi Hymnien kirjan käsikirjoitukset (1QH, 1QHb, 4QHa f), Hymnien kirjan kaltaiset tekstit (4Q433,4Q433a, 4Q440, 4Q440a) ja 17 Hymnien kirjaa muistuttavaa käsikirjoitusta. Tähän genreen kuuluvista hymneistä aina osa valikoitui erilaisiin Hymnien kirjankin käsikirjoituksiin. Erityisesti käsikirjoitus 4QHa todistaa, että yhteisöllisistä hymneistä oli olemassa myös erilaisia kokoelmia kuin käsikirjoituksen 1QH kokoelma. Esitän luvussa 4.2. kritiikkiä aiempaa tutkimusta kohtaan, jossa käsikirjoituksen 4QHa hymnijärjestystä käytetään todisteena käsikirjoituksen 1QHa yhteisöllisten hymnien editoinnista. Lisäksi ehdotan, että yksittäisten yhteisöllisten hymnien redaktion tutkiminen saattaisi tuoda lisää valoa Hodajot-kirjallisuus -teoriaan. Luvussa kuusi tarkastelen erilaisia yhteisöllisiä hymnejä profetian näkökulmasta. Tutkimukseni perustuu uuteen kuvaan Toisen temppelin ajan profetiasta. Profetian ytimenä nähdään jumalallisen tiedon vastaanottaminen ilmestyksen avulla. Hymnien kirjassa profetia on nk. ilmoitettua viisautta. Koska kattavaa tutkimusta profetiasta Hymnien kirjassa ei ole, ei aikaisemmassa tutkimuksessa ole kiinnitetty huomiota moniin klassisiin profetiaan liittyviin termeihin, joita yhteisöllisissä hymneissä esiintyy. Klassisten profetiaan liittyvien termien ja ilmoitetun viisauden esiintyminen samassa tekstissä puhuu sen puolesta, että yhteisöllisissä hymneissä ilmoitettu viisaus todella nähtiin profetiana. Aikaisemmassa tutkimuksessa on keskusteltu Hymnien kirjan didaktisesta funktiosta. Tutkimukseni perusteella yksi yhteisöllisten hymnien didaktinen funktio on se, että ne opettavat yhteisön jäsenelle hänen identiteetistään suhteessa profetiaan.

Tutkimus tarkastelee pyhien kirjoitusten lainausten käyttöä Roomalaiskirjeen 10. luvun jakeissa 5 - 21. Tässä jaksossa lainauksia on poikkeuksellisen paljon. Tutkimusta ohjaavat kysymykset, millaisia tehtäviä lainauksilla on Paavalin argumentaatiossa, mikä on Paavalin lainausten pohjateksti sekä millä tavalla ja miksi Paavali muuttaa pohjatekstin sanamuotoa. Lisäksi hahmotellaan, millainen olisi luvun 10 ihannelukija. Ihannelukija on tutkimuksen työväline, jonka avulla tarkastellaan, millaista pyhien kirjoitusten tuntemusta lainausten käyttö osana muuta argumentaatiota edellyttää, jotta Paavalin ajatuksenkulku olisi käsitettävissä. Tutkimus on osa intertekstuaalisten lähestymistapojen kirjoa, mutta näkökulma on rajattu seuraavasti: tutkimuksessa keskitytään lainausten, ei muiden intertekstuaalisten yhteyksien, tarkasteluun, ja keskipisteessä on se, miten Paavali käyttää lainauksia kirjeessään, ei niinkään kirjeen lukijan kokemus ja tulkinta. Lainausten tehtävä ja käyttötarkoitus pyritään määrittämään suhteessa Paavalin argumentaation kokonaisuuteen jakeissa 10:5 21. Siksi tutkimuksessa hahmotellaan jakson keskeinen sanoma ja tarkastellaan lainausten roolia tämän sanoman ilmaisemisessa. Paavalin lainausten pohjatekstin selvittämiseksi Roomalaiskirjeen sanamuotoa verrataan Septuagintan kriittisesti rekonstruoituun tekstiin ja Septuagintan käsikirjoitustradition variantteihin. Tarvittaessa otetaan huomioon antiikin kirjoittajien kreikankieliset lainaukset, masoreettinen teksti sekä tapauksen mukaan Qumranista löytyneet käsikirjoitukset ja heprealaisen tekstin vanhat käännökset. Jos Paavalin teksti poikkeaa todennäköisimmästä pohjatekstistä, tutkitaan, löytyykö muutokselle motivaatio Paavalin tavasta käyttää ja tulkita lainausta Roomalaiskirjeessä. Lainauksia tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota Paavalin antamiin tulkintavihjeisiin ja pohditaan, onko lainauksen ja sen alkuperäisen kontekstin tunteminen tarpeen Paavalin ajatuksen seuraamiseksi. Tutkimuksessa todetaan, että Paavali lainaa kirjoituksia yleensä Septuagintan mukaan, mutta kahdessa kohdassa hän on todennäköisesti käyttänyt heprealaisen sanamuodon mukaan tarkistettua Jesajan kirjan käsikirjoitusta. Seitsemässä tapauksessa kolmestatoista voidaan päätellä melko luotettavasti sekä tunnettujen käsikirjoitusten että lainausten käyttötarkoituksen perusteella, että Paavali muuttaa pohjatekstinsä sanamuotoa. Paavali muun muassa rajaa tekstistä käyttöön vain tietyn osuuden, poistaa hankalia kohtia, vaihtaa toisiksi sanoja tai kieliopillisia muotoja, muuttaa sanajärjestystä ja kerran lisää lainaukseen sanan. Muutosten tehtävänä on saada lainaus sopimaan paremmin sen uuteen kontekstiin. Paavali käyttää lainauksia paitsi tukemaan omaa väitettään, myös omin sanoin muotoilemansa väitteen asemesta. Jälkimmäinen käyttötapa on yleisempi. Lisäksi muutamassa kohdassa kirjoitusten sanat tuovat juhlavuutta ja retorista tehoa tekstiin. Koska lainausta ei yleensä selitetä, sen on itsessään ilmaistava se, mitä Paavali haluaa sanoa. Tämä aiheuttaa tarpeen välillä muokata lainauksen sanamuotoa. Tulkintaa ohjaavilla vihjeillä, kuten lainaukseen johdattavalla formelilla, Paavali auttaa lukijaa tulkitsemaan lainausta tarkoituksenmukaisesti. Jakson 10:5 21 ihannelukijaksi hahmottuu pyhiä kirjoituksia varsin hyvin tunteva ja Paavalin rohkeisiin uudelleentulkintoihin myötämielisesti suhtautuva vastaanottaja.