Browsing by department "Kirurgian laitos"

Syventävät opintoni koostuvat kirjallisuusosasta ja tutkielmaosasta. Kirjallisuusosassa käydään läpi etukammiokulman anatomia, kammionesteen muodostuminen ja kierto. Lisäksi perehdytään uveiitin, glaukooman ja goniodysgenesian ilmenemiseen, diagnosointiin sekä hoitoon. >Goniodysgenesia tarkoittaa etukammiokulman vajaakehitystä. Pektinaattiligamentti dysplasia on goniodysgenesian muoto, jolloin normaalien pektinaattiligamenttien kehitys on pysähtynyt. Normaalisti pektinaattiligamentit kehittyvät mesodermaalisesta levymäisestä kudoksesta, joka sikiön kehityksen aikana peittää etukammiokulman. Tämä kudoslevy ohentuu ja siinä tapahtuu segmentaalista atrofiaa, jolloin pektinaattiligamentit kehittyvät. Mikäli häiriöitä tapahtuu etukammiokulman kehityksen aikana seurauksena on epätäydellinen atrofia ja epänormaalit pektinaattiligamentit. Gonioskooppisesti tällöin on todettavissa normaalien selkeiden pektinaattiligamenttien sijasta paksumpia ja matalampia pektinaattiligamentteja, levyjä pektinaattiligamenttien välissä tai vakavimmissa tapauksissa kiinteitä kudoslevyjä, jossa on ulosvirtausreikiä. Pektinaattiligamenttidysplasiaa on tavattu 14 rodulla mm. amerikancockerspanielilla, bouvierilla, ja bassetilla. Näillä roduilla on todettu pektinaattiligamentti dysplasian altistavan primaarisen glaukooman synnylle, jolloin kornean endoteelisolujen tuottama basaalimembraanin kaltainen materiaali saattaa tukkia etukammiokulman ja trabekulaariverkoston. Lisäksi uveiitti aiheuttaa sekundaarista glaukoomaa näillä koirilla tulehdussolujen ja fibriinin tukkiessa jo ennestään ahtaan etukammiokulman. Tutkimukseemme osallistui 17 leonberginkoiraa, joista 5 oli narttuja ja 12 urosta. Narttujen ikäjakauma oli tutkimushetkellä 2 vuodesta 8 vuoteen, keski-iän ollessa 4,5 vuotta ja urosten ikäjakauma vaihteli 1 vuodesta 9 vuoteen, keski-iän ollessa 5,3 vuotta. Tutkimuksessamme keskityimme pääasiassa leonberginkoirien etukammiokulman tutkimiseen. Kaikki koirat tutkittiin gonioskooppisesti, 3 koiralla diagnoosiksi ilmoitettiin goniodysgenesia ilman muutosten kuvausta. Tutkimukseen osallistuneet koirat, joilla pektinaattiligamenttien ja etukammion ulkonäkö kuvattiin, jaettiin neljään eri ryhmään muutosten vakavuusasteen mukaan. Kaikilla koirilla oli nähtävissä joko lieviä, kohtalaisia tai vakavia muutoksia pektinaattiligamenttien rakenteessa. Leonbergin koiralla useimmiten on nähtävissä normaalia lyhyempiä ja paksumpia pektinaattiligamentteja ja tämän johdosta normaalia matalampi etukammiokulma (todettavissa tässä tutkimuksessa kuudella koiralla). Osalla koirista normaalien pektinaattiligamenttien välissä on todettavissa levyjä (todettavissa tässä tutkimuksessa kuudella koiralla). Ryhmiin kolme ja neljä kuuluivat koirat, joilla oli selkeitä levyjä ligamenttien välissä tai etukammiokulma oli kiinni. Tutkimusmateriaalista ryhmään 3 ja 4 kuuluvat koirat sekä koirat, joilla diagnoosina oli dysgenesia ilman muutosten kuvausta, kuuluvat ns. vakavaa pektinaattiligamenttidysplasiaa sairastaviin koiriin, joita oli 11 kpl eli 64,5 % koirista. Kahdeksalla koiralla oli ollut tai oli tutkimushetkellä iriitti. Näistä koirista kaikilla iiris oli tummunut kroonisen iriitin seurauksena. Ainoastaan iriittiä sairastaneista koirista neljälle (50 % iriittiin sairastuneista koirista) kehittyi glaukooma, mikä viittaisi iriitin olevan altistavana tekijänä glaukooman synnyssä. Vaikuttaako etukammiokulman rakenne ja goniodysgenesian vakavuusaste glaukoomansyntyyn, jää tämän tutkimuksen perusteella arvioituna vielä epäselväksi.

Tutkimuksessa on kartoitettu vuosina 1980 - 1990 Opaskoirakoululla syntyneillä labradorinnoutajilla esiintyneitä perinnöllisiä sairauksia ja verrattu ko. koiria Ruotsin labradorinnoutajapopulaatioon. Opaskoirakoululla syntyneistä labradorinnoutajista on lisäksi laskettu syntyneiden koirien määrät kunakin vuonna ja tutkittujen korien osuudet rekisteröidyistä Labradorinnoutajilta tutkitaan silmäsairauksista perinnöllistä harmaakaihia, progressiivista retinaaliatrofiaa ja retinualidysplasiaa. Perinnöllisistä nivelsairauksista tutkitaan kyynärnivelen osteokondroosia ja lonkkaniveldysplasiaa Opaskoirista on laskettu soveltuneiden ja soveltumattomien koirien osuuksia ja soveltumattomuuden syitä. Jalostustavoitteissa pyritään sekä luonteensa, että terveytensä ja fyysisen rakenteensa puolesta opaskoirana mahdollisimman ideaaliseen labradorinnoutajan, jonka eräs tärkeä ominaisuus on myös mahdollisimman pitkä käyttöikä, johon suurimpana tekijänä vaikuttaa koiran terveys. Kirjallisuuskatsauksessa on painotus kunkin sairauden jalostuksellisella merkityksellä perinnöllisyyden osalta olen pyrkinyt etsimään uusimmat tiedot ja käsitykset eri sairauksien osalta

Yleisesti Suomessa pieneläimillä käytettävä rauhoitusaine, medetomidiini, hidastaa voimakkaasti sydämen syketiheyttä. Medetomidiini aiheuttaa myös sydämen rytmihäiriöitä ja verenpaineen muutoksia. Atropiinia on aikaisemmissa tutkimuksissa suositeltu medetomidiinin esilääkitykseksi nostamaan sydämen syketiheyttä. Atropiinin käyttö ei kuitenkaan uusimpien tutkimuksien mukaan ole kiistatonta, silla se voi mm. aiheuttaa rytmihäiriöita ja hypertensiota. Verapamiili on ihmisillä yleisesti verenpaine- ja rytmihäiriölääkkeenä käytetty kalsiumkanavien salpaaja. Sen on kuitenkin muutamassa ulkomaisessa tutkimuksessa todettu nostavan sydämen syketiheyttä käytettäessä alfa2-agonistin kanssa. Tarkoitus oli vertailla miten verapamiili toimii annettaessa atropiinin tavoin. Tutkimuksessamme käytimme kuutta koekoiraa, joista jokainen osallistui yhdeksään erilaiseen satunnaistettuun koesuoritukseen. Yhteensä koesuorituksia oli siis 54. Kontrolliryhmälle annettiin medetomidiini-NaCl-yhdistelmää. Verenpaine, sydän sekä hengitysfrekvenssit ja EKG -muutokset rekisteröitiin viiden ja myöhemmin kymmenen minuutin välein. Verikaasuanalyysiä varten otettiin valtimoverinäytteitä. Totesimme verapamiilin nostavan lyhytaikaisesti medetomidiinilla rauhoitettujen koirien sydämen syketiheyttä, jos lääkeaine annettiin yhtäaikaa tai 15 minuuttia medetomidiinin jälkeen. Verapamiili nopeutti verenpaineen laskua medetomidiinin aiheuttamasta hypertensiosta. Vaikutukset kestivät keskimäärin n. 10 minuuttia. Hereillä olevalle koiralle verapamiili aiheutti AV- johtumishäiriöitä. Lääkeaine ei vaikuttanut johtumishäiriöiden esiintyvyyteen rauhoitetuilla koirilla. Atropiini aiheutti hypertensiota annosteltaessa ennen tai jälkeen sekä yhtäaikaa medetomidiini kanssa. Se aiheutti satunnaisia takyarytmioita. Atropiinin vaikutusten yksilölliset erot olivat hyvin suuret, joten niiden ennustettavuus todettiin huonoksi. Valtimoverikaasunäytteissä emme todenneet atropiinilla tai verapamiililla olevan merkittäviä eroja kontrolliryhmään.