Browsing by department "Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitos"

Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut suosituksensa mikrobilääkkeiden käytöstä eri sairaustiloissa. Suositusten noudattamista kissojen osalta ei ole kuitenkaan vielä selvitetty. Syventävät opintoni koostuvat sekä tutkimusosiosta että kirjallisuuskatsauksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä antibiootteja Suomessa työskentelevät eläinlääkärit käyttävät kissapotilaidensa hoitoon eri tulehdustiloissa. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyin tutkimusten perusteella yleisimmiksi osoittautuneisiin sairaustiloihin, niissä tavattaviin patogeeneihin ja hoitosuosituksiin. Tutkimus 1 oli retrospektiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa koottiin tiedot Yliopistollisessa eläinsairaalassa kissoille määrätyistä antibiooteista ajanjaksolta marraskuuhuhtikuu vuosina 2000-2001 (n = 419). Tutkimus 2 oli prospektiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa kerättiin kyselylomaketta käyttäen tietoa eri puolilla Suomea työskenteleviltä eläinlääkäreiltä heidän kissapotilaillaan käyttämistään antibiooteista yhden viikon aikana vuonna 2002 (n = 311). Tutkimuksessa 1 yleisimmät suun kautta annettavien antibioottien käyttöindikaatiot olivat virtsatietulehdus (n = 102; 29 %), iho- ja korvatulehdus (n = 36; 10 %) sekä hengitystietulehdus (n = 35; 10 %). Virtsatietulehduksen hoidossa käytettiin yleisimmin amoksisilliinia (68 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (26 %), iho- ja korvatulehduksessa amoksisilliinia (44 %), kefalosporiineja (22 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (17 %) ja hengitystietulehduksessa amoksisilliinia (31 %), doksisykliiniä (26 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (20 %). Tutkimuksessa 2 yleisimmät antibioottien käyttöindikaatiot olivat kirurginen toimenpide (n = 78; 25 %), haava tai paise (n = 71; 23 %) ja virtsatietulehdus (n = 38; 12 %). Kirurgisen toimenpiteen yhteydessä käytettiin yleisimmin prokaiini- ja bentsyylipenisilliinin yhdistelmää (71 %) ja jatkohoidoksi määrättiin amoksisilliini-klavulaanihappoa (44 %) tai amoksisilliinia (33 %). Haavoissa ja paiseissa sekä virtsatietulehduksissa käytettiin yleisimmin amoksisilliinia (45 % ja 34 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (36 % ja 42 %). Tulosten perusteella eläinlääkärit noudattavat pääsääntöisesti hyvin mikrobilääketyöryhmän asettamia ja kirjallisuudessa esiintyviä hoitosuosituksia. Merkittävä havainto oli, että virtsatieoireisiin oli hyvin usein määrätty antibioottikuuri, vaikka kirjallisuuden mukaan todellinen virtsateiden bakteeritulehdus on kissalla harvinainen. Ihotulehduksiin määrätyt antibioottikuurit olivat suosituksista poiketen melko lyhyitä. Kissoilla iho-oireet tosin koostuvat hyvin usein erilaisista haavoista ja paiseista, ja niiden hoidossa suosituksia oli noudatettu hyvin. Suomessa bakteerien antibioottiresistenssi on vielä suhteellisen vähäistä. Jotta samanlainen tilanne voidaan säilyttää, on hyvin tärkeää, että eläinlääkärit noudattavat antibioottien käyttösuosituksia jatkossakin ja käyttävät antibiootteja harkiten.

Several canine clinical gastrointestinal problems, such as inflammatory bowel disease and small-intestinal bacterial overgrowth, are believed to be associated with bacteria. These conditions often lead to chronic diarrhea. Many canine gastrointestinal problems are treated with antibiotics, but due to increasing problems with antimicrobial resistance alternative therapies should be considered. One of these therapies is suggested be probiotic bacteria treatment, especially with members of the genus Lactobacillus due to their health-conferring properties. The probiotic characteristics of bacteria are linked to host specificity which is an important criterion for selection of a probiotic. Most of the commercial probiotic strains meant for dogs are not from canine origin. In addition many substances available in the Finnish market contain Enterococcus faecium, whose safety has been questioned due to it's pathogenic characteristics. This study was based on the study project investigating the effect of host-specific canine LAB on long term gastro-intestinal symptoms. The study was a randomized, double-blinded and placebo controlled trial. This study examined the changes in the canine faecal LAB microbiota caused by fed canine host-specific probiotic LAB. The purpose was to become familiar to the isolation of gastro-intestinal microbiota and to assess the potential alterations in the faeces by applicable methods. The most important methods were polymerase chain reaction (PCR) and denaturing gradient gel electrophoresis (DGGE). During the study DGGE analysis proved to be a working method for analyzing bacterial communities. When the method becomes more familiar, it will probably be as common in use as agarose gel electrophoresis due to it's advantages. Some alterations of the microbiota could be seen on the DGGE analysis. During the experiment the bands resembling those of standard strains were dominant. This implies the Lactobacillus strains of interest being able to survive the canine intestine. However, after feeding seized the bands formed by the strains of interest disappeared and were replaced with bands of indigenous LAB. Also after the feeding seized, some new bands appeared on DGGE gel. This implies a contribution of fed probiotic mixture to the enhanced prevalence of potential novel microbes.

Ihmisten käyttämien eläimille potentiaalisesti haitallisten aineiden käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja hyvänmakuisia eläimille ja ihmisille tarkoitettuja lääkevalmisteita on helposti saatavilla. Eläimen alkaessa oireilla ei usein pystytä varmistumaan mahdollisen myrkytyksen aiheuttajasta. Tällöin on ensisijaisen tärkeää potilaan tilan stabilointi, elintoimintojen tukeminen ja oireenmukainen hoito. Dekontaminaatiolla pyritään samaan myrkyllinen aine pois elimistöstä nopeasti, aiheuttamatta kuitenkaan potilaalle lisäharmia. Sen tehokkuus riippuu suuresti niellystä myrkystä ja kuluvasta ajasta. On siis tärkeää tunnistaa myrkytyksen ensimmäiset oireet ja osata reagoida niihin oikealla tavalla. Gastrointestinaaliseen dekontaminaatioon voidaan käyttää esimerkiksi oksennuttamista, mahahuuhtelua, laksatiiveja ja lääkehiiltä. Tutkielmaan on valittu spesifiset myrkytyksen aiheuttajat mahdollisen vasta-aineen olemassaolon perusteella tai miten yleisiä ne vaikuttavat olevan YES:in potilasaineistossa. Kaakaota sisältävien tuotteiden, esimerkiksi suklaan, toksisia yhdisteitä ovat metyyliksantiinit teobromiini ja kofeiini. Metyyliksantiinit stimuloivat keskushermostoa ja sydänlihasta, relaksoivat sileätä lihasta ja aiheuttavat diureesia. Hoito on indikoitua, kun nielty metyyliksantiiniannos lähenee 20 mg/kg. Spesifistä vasta-ainetta ei ole, joten hoito on tukihoitoa. Antikoagulanttirotanmyrkyt aiheuttavat hyytymishäiriöitä estämällä hyytymistekijöiden tuottoa maksassa. Spesifisenä vasta-aineena käytetään K1-vitamiinia. Antikoagulanttirotanmyrkyt konsentroituvat maksaan ja voivat jäädä enterohepaattiseen kiertoon aiheuttaen täten pitkäaikaisen Kvitamiiniterapian tarpeen. Ksylitoli on tyypillinen makeuttaja purukumissa ja makeisissa. Koirilla ksylitoli aiheuttaa nopean veren insuliinipitoisuuden nousun ja siten veren glukoosin nopean laskun. Ksylitolimyrkytyksen oireita ovat pitkäkestoinen hypoglykemia, maksaentsyymien aktiivisuuden nousu ja mahdollinen maksanekroosi. Hoitona käytetään glukoosi-infuusiota sekä maksaa tukevia aineita. Etyleeniglykolia käytetään esimerkiksi jäänestoaineissa. Se aiheuttaa eläimelle akuutin munuaisvaurion, keskushermosto-oireita ja vakavan metabolisen asidoosin. Etyleeniglykolimyrkytyksen vastaaineena suositaan fomepitsolia. Fomepitsolilla hoidettujen eläinten toipumisesta on saatu hyviä tuloksia. Tulehduskipulääkkeiden myrkyllisyys perustuu useimmissa tapauksissa syklo-oksygenaasin (COX) toiminnan estoon ja siten sen kudoksia suojaavan toiminnan heikentymiseen. Tulehduskipulääkkeet jäävät koirilla helposti enterohepaattiseen kiertoon. Yleisin haittavaikutus on mahasuolikanavan ärsytys. Ibuprofeenilla on koirilla matala terapeuttinen marginaali. Sen ei ole todettu aiheuttavan maksavauriota, mutta sen sijaan niitä on raportoitu karprofeenin käytön yhteydessä. Lääkehoidon pääasiallinen tavoite on pitää yllä mahan suojamekanismeja. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää esimerkiksi H2- reseptorin antagonisteja, protonipumpun salpaajia, sukralfaattia ja misoprostolia. Parasetamolilla niin ikään on matala terapeuttinen marginaali. Se aiheuttaa pääasiassa hepatosellulaarisia vaurioita ja maksanekroosia. Korkeimmilla annoksilla havaitaan methemoglobinemiaa. Parasetamolimyrkytys johtuu maksan glutationivarastojen ehtymisestä. Asetyylikysteiini on glutationin prekursori ja sitä käytetään vasta-aineena parasetamolimyrkytyksessä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktion sekä ohessa myös ravintohiivan (Saccaromyces Cerevisiae, sis. mm. B-vitamiineja) vaikutuksia ikääntyneen koiran elämänlaatuun. Vertailuryhmänä tutkimuksessa oli akupunktiota saamaton, positiivinen kontrolliryhmä (sai ravintohiivaa). Akupunktiota käytetään yhä enenevässä määrin useiden eri eläinlajien hoitoon ja sillä on saavutettu myönteisiä tuloksia monella eläinlääkinnän saralla (TULE-, reproduktio- ja muut endokriiniset sairaudet, kuntoutus jne.) Eläinakupunktion (ja ravintohiivan) mahdollista positiivista tehoa ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu vanhenemisen myötä ilmenevään elimistön rappeutumiseen ja siitä seuraaviin erilaisiin sairaus- ja epätasapainotiloihin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktiohoidon ja ravintohiivan mahdollisen positiivisen vaikutuksen (minkä tahansa) todentamiseksi mahdollisimman laajaa oirekirjoa (useat omistajien arvioimat muuttujat). Lisäksi seurattiin lukuisia eri veri- ja virtsa-arvoja ennen ja jälkeen kokeen. Hoidon vaikutuksia tutkittiin myös kysymällä omistajien mielipiteitä tyytyväisyydestä hoitoon, hoitotuloksen vastaavuudesta odotuksiin tai esim. jatkaisiko vastavaa hoitokokeilua. Tutkimuksessa oli yhteensä 59 vanhuuden oireilevaa koiraa (20 akupunktioryhmässä, 39 kontrolliryhmässä). Akupunktioryhmässä olleet koirat saivat hoitoa 3 kertaa viikon välein. Kaikki koirat söivät ravintohiivaa (25-115 mg/kg) koko tutkimuksen ajan. Tulokset on kerätty pääasiassa 4 ja 8 viikon aikapisteistä. Sekä akupunktio + hiiva - että hiivaryhmässä saatiin tilastollisesti merkitseviä eroja useissa eri mentaalista ja fyysistä piristymistä kuvanneissa muuttujissa lähtötasoon verrattuna. VAS-käyrät osoittivat tilastollisesti merkitsevää eroa lähtötasoon verrattuna kaikkien tutkittujen parametrien (vireys, elämänlaatu, liikkumiskyky) kohdalla aku + hiivaryhmässä ja pelkkää ravintohiivaa saaneessa ryhmässä yhden muuttujan (vireys) kohdalla. Ryhmien välille saatiin tilastollinen ero liikevastekäyrän vertailussa 4. viikon kohdalla (p<0.05). Myös ero vireyttä osoittavissa vastekäyrissä oli ryhmien välillä lähellä tilastollisesti merkitsevää (p=0,51). Akupunktiota hiivan lisäksi saanut ryhmä tuotti omistajille tehdyn tyytyväisyyskyselyn perusteella hieman myönteisempiä mielipiteitä hiivaryhmään nähden. Akupunktion vaikutusta yksinään on hieman hankala arvioida tämän kokeen perusteella, sillä on olemassa mahdollisuus, että ravintohiiva kumuloi akupunktion vaikutuksen kanssa tai vaihtoehtoisesti peitti akupunktion tehoa alleen. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin kahden ei-kumulatiivisen hoidon vaikutus, jotka tämän tutkimuksen mukaan olisivat molemmat ainakin lievästi piristäviä. Akupunktion piristävän vaikutuksen selvittämiseksi yksinään ja edelleen sen käyttökelpoisuutta hoitomuotona oireilevalle, ikääntyvälle koiralle olisi mielekästä jatkaa lisätutkimuksin, todellista lumeryhmää käyttämällä. Näin mahdollisesti saataisiin lisää akupunktion eläinlääkinnällistä käyttöä puolustavia tuloksia. Mutta jo tämän tutkimuksen perusteella voi akupunktiohoitoa, kuten myös ravintohiivaa suositella vanhuuden myötä oireilevan koiran tukihoidoksi.

Hevosen anestesiaan liittyy aina riski. Tutkimusten mukaan elektiivisiä operaatioita varten nukutettavien hevosten riski kuolla anestesiaan liittyviin komplikaatioihin on noin 0,5-2 %. Sairailla, esimerkiksi ähkyleikkausta varten nukutettavilla hevosilla, riski on noin 5-8 %. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää hevosen anestesian komplikaatioihin ja nestehoitoon tällä hetkellä liittyvä tutkimustieto sekä miten eri toimenpitein ja menetelmin voidaan pienentää anestesiaan liittyvää riskiä. Elektiivinen anestesia tulisi tehdä vain terveelle hevoselle. Sairaita hevosia nukutettaessa seurantaan ja tukihoitoon on kiinnitettävä erityistä tarkkuutta. Huolellinen yleistutkimus, anestesiaa valvovan henkilökunnan riittävyys ja ammattitaito sekä anesteettien valinta voivat vaikuttaa merkitsevästi komplikaatioiden yleisyyteen ja seurausten vakavuuteen. Yleisimmät kuolinsyyt liittyen anestesiaan ovat sydämen toimintahäiriöt, murtumat sekä myopatia. Komplikaatioiden välttämiseksi verenkiertoelimistön toiminta ja kudosperfuusio lihaksissa on välttämätöntä hevosen anestesian aikana. Lisäksi induktion ja heräämisvaiheen pitäisi olla rauhallisia ja hallittuja. Kaikki inhalaatioanesteetit lamaavat sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaa annosvasteisesti. Niiden toiminnan tukemiseen on käytännössä kolme vaihtoehtoa; nestehoito veritilavuuden ylläpitämiseksi, inotroopit kuten, dobutamiini, iskutilavuuden ylläpitämiseksi ja tarvittavan inhalaatioanesteetin vähentämiseksi käytettävät menetelmät. Käytetyn menetelmän tuntemus on tärkeää, ettei ajauduta uusiin ongelmiin pyrittäessä välttämään toisia. Verenpaineen ylläpidossa tulee huomioida vasodilataation aiheuttama suhteellinen hypovolemia. Kudosten hapensaantiin vaikuttaa perfuusion lisäksi myös veren happipitoisuus. Atelektaasi kehittyy anestesiassa keuhkojen alimpiin osiin nopeasti. Tämä johtaa ventilaatioperfuusiosuhteen heikkenemiseen keuhkoissa. Seurauksena on hyperkapnia ja mahdollisesti respiratorinen asidoosi sekä hypoksia. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa hevonen altistuu komplikaatioille kuten sydämen toimintahäiriöille ja myopatialle. Vaikka korkea hematokriitti ja syke on todettu anestesian riskitekijöiksi, ne ovat usein oireita vakavammasta ongelmasta, endotoksemiasta, etenkin ähkyn yhteydessä. Aggressiivinen nestehoito on näillä hevosilla tärkeää ennen anestesiaa. Tutkimukset eivät ole osoittaneet kolloidisten infuusionesteiden tai hypertonisen NaCl:n käytöstä olevan etua ennusteeseen endotokseemisilla hevosilla. Niillä voi kuitenkin olla etua isotonisiin infuusionesteisiin verrattuna paremman verenkiertoelimistön toiminnan ylläpidon takia. Kolloidien ja hypertonisen NaCl:n käyttö voisi kuitenkin vähentää terveiden hevosten anestesiaan liittyviä komplikaatioita. Vielä melko vähäisen käytön vuoksi tiedot haittavaikutuksista hevosilla ovat vähäiset. Ihmisillä haittavaikutuksia esiintyy kuitenkin noin muutamalla potilaalla sadasta. Ovatko kolloidit hintansa väärtit, sen selvittäminen vaatii lisää tutkimuksia. On kuitenkin liikaa, että yksi sadasta terveestä hevosesta kuolee anestesiaan liittyviin komplikaatioihin.

Leikkaushaavainfektio on yksi yleisimmistä leikkauksen jälkeisistä komplikaatioista. Leikkaushaavainfektio huonontaa potilaan paranemisennustetta, pitkittää sairaalassaoloaikaa ja lisää merkittävästi hoidon kustannuksia. Yliopistollisen eläinsairaalan hevossairaalassa vuosina 2006-2007 tehtyyn leikkaushaavainfektioiden seurantatutkimukseen kuului 123 leikkausta. Näissä leikkauksissa syntyneistä leikkaushaavoista infektoitui 23. Tutkimuksessa selvitettiin leikkaushaavainfektioiden esiintyvyyttä, infektioiden aiheuttajapatogeeneja sekä niiden herkkyyttä käytetyille mikrobilääkkeille. Lisäksi seurattiin mikrobilääkkeiden käyttöä eri puhtausluokan leikkauksissa. Tutkimukseen sisällytetyt leikkaukset jaettiin puhtaisiin ortopedisiin leikkauksiin (27 kpl), puhtaisiin vatsaonteloleikkauksiin (6 kpl), hengitystie-, iho ja silmäleikkauksiin (31 kpl), ähkyleikkauksiin (38 kpl) ja kastraatioihin (20 kpl). Tutkimuksen seuranta-aikana kerättiin näytteitä infektoituneista leikkaushaavoista bakteriologista viljelyä sekä mikrobilääkkeiden herkkyysmääritystä varten. Tulokseksi leikkausryhmittäin saatiin, että leikkaushaavoja infektoitui puhtaissa ortopedisissa leikkauksissa 7,4% (2/27), puhtaissa vatsaonteloleikkauksissa 0% (0/6), hengitystie-, iho- ja silmäleikkauksissa 35,5% (11/31), kastraatioissa 0% (0/20) ähkyleikkauksissa 29,6% (8/27). Ähkyleikkauksien leikkaushaavainfektioprosenttia laskiessa on laskettu mukaan vain ne potilaat, jotka selvisivät hengissä yli 24 tuntia leikkauksen jälkeen. Puhtaiden ortopedisten leikkausten osalta infektioprosentti oli muihin tutkimuksiin verrattuna korkeahko. Ähkyleikkausten osalta merkittävin löydös oli suoliresektion jälkeinen suuri infektoitumisosuus (50%) ja alhainen kotiutumisprosentti (25%). Kastraatioissa yksikään leikkaushaava ei infektoitunut, mikä korostaa suljetun kirurgisen tekniikan paremmuutta avoimeen leikkaustekniikkaan verrattuna. Leikkaushaavainfektioiden aiheuttajia oli useita. Huolestuttavimmat löydökset liittyivät metisilliini-resistenttiin Staphylococcus aureukseen (MRSA), sekä laajakirjoista β-laktamaasia tuottaviin mikrobikantoihin. Nämä löydökset kertovat, että osa infektion aiheuttajista on hyvin vastustuskykyisiä eri antimikrobisille lääkeaineille. Helsingin yliopiston eläinsairaalan hevossairaalassa toteutetussa tutkimuksessa saatiin arvokasta tietoa käytännön eläinlääkintää varten. Tutkimuksessa saatuihin tuloksiin kuului myös, että suurin osa leikkaushaavainfektioiden aiheuttajista on kuitenkin edelleen herkkiä yleisesti käytössä oleville mikrobilääkkeille.

Tässä työssä tutkittiin suomalaisten koiran- ja kissanomistajien sitoutumista lemmikkiensä lääkehoitoon. Tutkimuksen kohteena olivat lyhyet suun kautta annettavat lääkekuurit. Hoitoon sitoutumista on ihmislääketieteessä tutkittu melko laajasti ja pitkään ja sen tiedostetaan olevan yksi merkittävistä potilaan paranemiseen vaikuttavista tekijöistä. Aiheesta on toistaiseksi tehty hyvin vähän eläinlääketieteellisiä tutkimuksia mutta tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että lemmikin omistajien hoitoon sitoutumisessa on paljon puutteita. Suomessa ei ennen tätä ole tehty yhtään tutkimusta lemmikin omistajien hoitoon sitoutumisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli pyrkiä selvittämään suomalaisten kissan- ja koiranomistajien hoitoon sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä, sekä hoitoon sitoutumisen tasoa ja tarjota eläinlääkäreille keinoja parantaa potilaidensa hoitoon sitoutumista. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, joka suunnattiin kolmen pääkaupunkiseudulla toimivan pieneläinvastaanoton asiakkaille. Vastaanottojen henkilökunta jakoi kyselyitä itse valitsemilleen asiakkaille. Kriteereinä olivat, että potilaan tuli olla kissa tai koira ja lääkekuurin suhteellisen lyhyt, korkeintaan yksi kuukausi. Kyselyitä palautui yhteensä 101 kappaletta (25 %). Tutkimuksen perusteella lemmikin omistajien sitoutuminen lääkehoitoon oli melko hyvää. 96 % vastaajista noudatti määrättyä lääkekuuria täsmällisesti tai jokseenkin täsmällisesti. Lääkekuuria täsmällisesti noudattaneiden ja jokseenkin täsmällisesti noudattaneiden ryhmien välillä todettiin kuitenkin merkitseviä eroja muutamien vastausten suhteen. Hoitoon sitoutuminen oli merkitsevästi parempaa niillä, jotka kokivat, että lääkitysaikataulu ei ollut vaikeuttanut päivittäistä elämää, töissäkäynti, harrastukset tai opiskelu eivät olleet hankaloittaneet lääkityksen antamista, potilaan kotiuttava henkilö oli kertonut kattavasti lemmikin sairaudesta ja sen hoidosta ja käynnistä vastaanotolla oli jäänyt positiivinen vaikutelma. Tutkittaessa lemmikkien omistajien hoitoon sitoutumista, on aiemminkin saatu saman suuntaisia tuloksia. Hoitoon sitoutumista voidaan siis tutkimuksen perusteella parantaa melko yksinkertaisin keinoin. Potilaan omistajaa tulee informoida riittävästi lemmikin sairaudesta ja sen hoidosta. Eläinlääkärin ja koko vastaanoton henkilökunnan kannattaa myös panostaa asiakaspalveluun, jotta asiakkaalle jäisi myönteinen kuva käynnistä. Lääkehoidon suhteen kannattaa pyrkiä sellaiseen lääkitykseen, joka on sekä tehokas että käytännössä helppo toteuttaa. Kyselytutkimusten on todettu antavan liian positiivisen kuvan ihmisten hoitoon sitoutumisesta. Todellinen hoitoon sitoutumisen taso on siis todennäköisesti tutkimuksessa todettua alhaisempi.

Epileptiset kohtaukset ovat koirien yleisin neurologinen ongelma. Yleisin diagnoosi on idiopaattinen epilepsia. Idiopaattisessa epilepsiassa koirilla voi esiintyä useita erityyppisiä kohtauksia. Sairauden ilmenemisessä ja kliinisessä kuvassa voidaan havaita vaihtelua eri koirarotujen välillä. Suomenpystykorvilla on pitkään epäilty esiintyvän epilepsiaa enemmän kuin koirilla keskimäärin ja epilepsian uskotaan olevan rodun yksi vakavimmista terveysongelmista. Kyseessä olevan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää idiopaattisen epilepsian vallitsevuus ja sairauden erityispiirteet suomenpystykorvalla. Tässä työssä keskitytään erityisesti kohtausten kliiniseen kuvaan osana laajempaa suomenpystykorvien epilepsiatutkimusta. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee yleisesti koiran idiopaattista epilepsiaa sekä erityisesti kohtausten kliinistä kuvaa ja aiheesta tehtyjä tutkimuksia eri koiraroduilla. Suomenpystykorvien epilepsiatutkimus toteutettiin laajan kyselytutkimuksen avulla. Yhteensä 5960 kyselylomaketta lähetettiin suomenpystykorvien omistajille vuosina 2003 ja 2004. Vastauksia saatiin 2299 kappaletta. Tutkimukseen otettiin mukaan 2143 koiraa. Epilepsiaa sairastavia koiria oli 141. Näiden koirien omistajille tehtiin puhelinhaastattelu. Haastattelujen tarkoituksena oli saada yksityiskohtaista tietoa sairauden kehityksestä ja epilepsiakohtausten kliinisestä kuvasta näillä koirilla. Epilepsiaa sairastavat koirat saivat ensimmäisen kohtauksen keskimäärin kolmen vuoden ikäisenä, mikä on tyypillistä idiopaattisessa epilepsiassa. Koirista 85 %:lla esiintyi osittaisia kohtauksia, jolloin kohtausten ensimmäiset kliiniset merkit viittasivat vain toisen aivopuoliskon osallisuuteen. Kohtaukset yleistyivät sekundaarisesti 54 %:lla koirista. Osittaisia kohtauksia saavista koirista 70 %:lla kohtaukset luokiteltiin monimutkaisiksi eli niihin liittyi heikentynyt tajunnan taso. Kohtausten alkuvaiheessa ja kohtausten jälkeen suurimmalla osalla koirista havaittiin poikkeavaa käyttäytymistä (mm. levottomuus, omistajan luokse hakeutuminen, piiloutuminen, sekavuus). Kohtausten aikana esiintyneistä motorisista oireista yleisimpiä olivat heikkous, tärinä sekä toonis-klooniset oireet (jäykkyys ja tahattomat lihasnykäykset). Koirista 75 %:lla esiintyi autonomisia oireita, joista yleisimpiä olivat kuolaaminen, oksentaminen ja virtsarakon kontrollin menetys. Kohtausten esiintymistiheys oli keskimäärin neljä kohtausta vuodessa ja esiintymistiheys nousi tutkimuksen aikana vain harvoilla koirilla. Pääosin epilepsiaa sairastavat suomenpystykorvat pystyivät siis elämään normaalia elämää.

Laminitis is a common painful condition in horses that often has a poor outcome. The aetiology of laminitis has been widely studied, but still not completely understood. There is some evidence that pasture associated laminitis is one of the most common forms of laminitis , and this is most likely associated with underlying endocrine dysfunction i.e. insulin resistance. However, what the prevalence of insulin resistance in horses presented with laminitis is, that is currently unknown and it has not been studied previously. Endocrinopathic laminitis is a term including laminitis developing subsequently to Equine Cushing's Disease, equine metabolic syndrome and iatrogenic corticosteroid-induced laminitis. The term equine metabolic syndrome includes a history of laminitis, insulin resistance and a characteristic phenotype of a cresty neck, bulging supraorbital fat and increased fat deposits. Horses suffering from laminitis and insulin resistance seem to have a slow recovery process, but recovery is more likely if insulin sensitivity is improved. Increased exercise, maintaining optimal body condition, avoidance of high-glycaemic meals and molasses should be incorporated in the treatment of laminitis. Horses with insulin resistance have a higher risk of developing laminitis and to find and treat horses with insulin resistance would be a means of preventing laminitis. The purpose of the study was to determine the prevalence of insulin resistance in laminitic horses and ponies in Helsinki University Equine Clinic between April 2007 and October 2008. Associations between endocrinopathic laminitis and sex, age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat were studied in 50 horses. The associations of the same variables with insulin resistance were similarly studied in the 37 laminitic horses. The hypothesis was that a high degree of laminitic horses would be insulin resistant and that age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat would be associated with endocrinopathic laminitis. The body condition of the horses was scored using the 0-5 graded Carroll & Huntington body condition scoring. Insulin resistance was defined as a basal insulin level of over 30 µIU/ml. The prevalence of insulin resistance in these 37 laminitic horses/ponies was 84% (95% CI 69-92%). Bulging supraorbital fat, laminitic rings and severe lameness was significantly correlated with endocrinopathic laminitis. The mean age of horses with endocrinopathic laminitis was significantly higher than the mean age of horses without endocrinopathic laminitis. Laminitic rings were statistically more frequent in horses with insulin resistance and laminitis than horses with laminitis and normal insulin level. The result implies that a high proportion of the horses admitted to the clinic because of laminitis also have insulin resistance. The study results justifies including the presence of laminitic rings and bulging supraorbital fat as a phenotypic indicators of endocrinopathic laminitis and the equine metabolic syndrome. In this study only basal insulin was measured of the horses and it is not the most accurate method of diagnosing insulin resistance. This means that some cases of insulin resistance could have been missed. The lack of controls has probably also affected the results.

Leikkaushaavainfektio on yksi yleisimmistä sairaalaperäisistä infektioista. Leikkaushaavainfektiot jaetaan kolmeen luokkaan syvyyden perusteella. Postoperatiivisen haavainfektion vakavuus on suhteessa sen syvyyteen. Leikkaushaavainfektion syntymiseen vaikuttavia tekijöitä eläimillä kirjallisuuden mukaan ovat mm. leikkaustyyppi, leikkauksen ja anestesian kesto, leikkausalueen bakteerikontaminaation aste (puhtausluokka), profylaktisen mikrobilääkkeen käyttö ja leikkausaseptiikka. Mikrobilääkeprofylaksian valinnassa tärkeimpiä kriteerejä ovat leikkaustyyppi, haavainfektion oletettu tai todettu aiheuttaja ja haavan sijainti. Leikkaushaavainfektioita hevosilla aiheuttavista bakteereista yleisimpiä ovat Enterobacteriaceae-heimoon, Streptococcus, Staphylococcus-, Pseudomonas-, ja Acinetobacter-sukuun kuuluvat bakteerit ja anaerobibakteerit. Tutkimuksessa kartoitettiin kirurgisten leikkaushaavainfektioiden esiintymistä, mikrobilääkkeiden käyttöä leikkauspotilailla ja yleisimpiä leikkaushaavainfektioita aiheuttavia mikrobeja Yliopistollisen eläinsairaalan hevosklinikalla vuonna 2005. Tutkimusta on tarkoitus käyttää apuna selvitettäessä, minkälaisiin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä leikkaushaavainfektioiden esiintymisen vähentämiseksi sekä koko eläinsairaalan tasolla että yksittäisen potilaan hoidossa. Tutkimus toteutettiin aktiivisena retrospektiivisenä tutkimuksena. Aineisto kerättiin eläinsairaalan potilastietokannasta, leikkausdiariakirjasta, anestesiavalvontakaavakkeista, eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen (EELA, nyk. EVIRA) laboratoriovastauksista sekä soittokyselyn perusteella. Leikkaukset ryhmiteltiin tarkastelua varten leikkaustyypeittäin puhtausluokkiin I-IV. Tutkimukseen kuului 164 leikkausta. Tarkasteluun sisällytettiin leikkauksen jälkeen vähintään vuorokauden eläneet hevoset (n=132). Näistä leikkaushaavainfektion sai 21 % hevosista (n=28). Puhtausluokittain vastaavat infektoitumisprosentit olivat luokassa I 7 %, (n=6) luokassa II 43 % (n=13) ja luokassa III 63 % (n=9). Yleisimmissä leikkaustyypeissä infektioprosentit olivat seuraavat: kastraatiot 4 % (n=2), puhtaat ortopediset leikkaukset 0 % (n=0, ntot=26) ja puhdas-kontaminoituneet ähkyleikkaukset 48 % (n=12). Leikkaushaavainfektion saaneista hevosista bakteriologinen näyte otettiin 45 % (n=13) hevosista. Yleisin leikkaushaavainfektioista eristetty bakteeri oli E. coli. Profylaktisena mikrobilääkkeenä abdominaalikirurgiassa käytettiin eniten bentsyylipenisilliiniä yhdistettynä gentamisiiniin (58 %, n=25). Kaikissa muissa leikkaustyypeissä, joissa preoperatiivisen mikrobilääkkeen anto oli selkeästi merkitty potilastietoihin (n=89), 87 % (n=77) hevosista sai pelkkää bentsyylipenisilliiniä. Jatkohoidossa mikrobilääkekäytännöt vaihtelivat leikkaustyypeittäin. Yliopistollisen eläinsairaalan hevosklinikalla leikkaushaavainfektioiden esiintyvyyttä voidaan pitää melko yhteneväisenä kirjallisuuden vastaavien lukujen kanssa, etenkin puhtaissa ortopedisissä leikkauksissa ja kastraatioissa. Puhtausluokkien infektioprosentit eivät kuitenkaan yksinään ole hyvä indikaattori leikkaushaavainfektioiden vertailussa. Mikrobilääkeprofylaksian periaatteet toteutuivat pääsääntöisesti hyvin.